Metrossa puhelin soi. Stefan Juttiksesta. Laulutuvasta on kuulemma tullut pelkästään myönteistä palautetta. Olen saanut pari fania, jotka kyselevät yksityiselämästäni. Hesariin lähti oikeat tiedot, katsotaan, millaisina ne julkaistaan. Haluaisimmeko tulla kesällä soittamaan. Voisinko toimittaa haastattelun hänellekin. Eilen oli hienot pileet, onneksi on jaffapyssy lähellä. Saavun Itä-Hgin musiikkiopistolle ja lopetamme puhelun.
Beethovenia, Bachia, Melartinia, Mozartia, Händeliä. Beethoven se tuntuu aina vaikealta. Muutama oppilaista on todella hyvä. Päivän päätteeksi tyttö, jota opetin edellisellä kerralla, tulee luokkaan ja kysyy yksityistunteja. En kieltäydy, koska muistan hänen olleen innostunut ja musikaalinen.
Kotona olen väsynyt ja ajattelen Annukkaa. Keskustelujamme ja sitä, miten hän pärjää flunssansa kanssa. Pitäisi tiskata ja siivota, torstaina tulee eräs toimittaja käymään. Sähköpostissa on jälleen uusi teksti sanoittajalta, vasta yhden kappaleen olen saanut hänelle valmiiksi. Iho näyttää samealta ja mietin, milloinkohan Snickers lakkaa maistumasta. Elämä sujuu nykyään niin paljon paremmin kuin vuosia sitten. Tarvittiin 15 vuotta sitkeyttä, että tuloksia alkoi tulla. Jo kello yhdeksän laitan yöpuvun päälle ja päätän lukea sängyssä. Tuntuu hyvältä olla syystäkin väsynyt.
tiistaina, helmikuuta 28, 2006
maanantaina, helmikuuta 27, 2006
Vitun pellit
Sanoja-esitys oli älyttömän hyvä. Sauroksesta en tiennyt muuta kuin että hän oli loistavaa baariseuraa eräissä pikkujouluissa. Lavalla hän oli Loirin kaltainen karismaattisuus, joka otti lavan haltuun ensimmäisestä sekunnista lähtien. Myös muusikot olivat hienosti osana kokonaisuutta luontevine vuorosanoineen, ja hallitsivat suvereenisti eri instrumentteja.
Esitystä oli sattumalta katsomassa myös Maritta. Juuri kotoa lähtiessäni olin soittanut hänen '9 henkeä' -kappalettaan, joka on nykyisin Laulutuvan ohjelmistossa. Kerroin uudesta biisistäni ja fiiliksistäni.
- Juuri siksi lauluntekeminen on niin ihanaa, hän sanoi ja kertoi tulevansa kuuntelemaan viikon päästä.
Teatterissa istuessani mietin, kuinka joskus tuntee itsensä niin vahvaksi, että voittaisi tuulimyllyt. Ihmettelee vain, mitä voi olla edessä, kun nämäkään kokemukset eivät ole jaloilta kaataneet. Sitten huomaa harhailevansa ruokakaupassa hätä kädessä. Kaikki tuntuu liian epäterveelliseltä, että sitä voisi ostaa, enkä mitään osaa valmistaa. Avuttomuus iskee aivan pienimmässäkin asiassa, tarvitsisin huoltajan ja henkilökohtaisen ohjaajan.
Onnistuessaan taide-elämys vie alueille, joissa ei edes tajua käyneensä. Esityksen jälkeen vain huomaa olon olevan jotenkin kevyt. Kotiin päästyä keveys on muuttunut käsin kosketeltavaksi tyhjyydeksi. Tuijottelen en-mihinkään juuri sillä tavalla, joka läheisiäni pelottaa, jos sattuvat näkemään. Vuosi sitten tähän aikaan olin pakkaamassa Lapin keikkarupeamaa varten. Aina vuodesta taaksepäin tuntuu kuluneen kauheasti aikaa. Kokee vahvistuneensa ja kasvaneensa. Silti tuntuu, ettei ole muuttunut mihinkään.
Tulee Prince ja laulaa tv:ssä 'Purple Rainin'. Jumalainen Prince. Seuraa 'Let's Get Crazy', Sheila E vetää rudimentteja ja hakkaa symbaaleita asenteella vitun pellit.
Esitystä oli sattumalta katsomassa myös Maritta. Juuri kotoa lähtiessäni olin soittanut hänen '9 henkeä' -kappalettaan, joka on nykyisin Laulutuvan ohjelmistossa. Kerroin uudesta biisistäni ja fiiliksistäni.
- Juuri siksi lauluntekeminen on niin ihanaa, hän sanoi ja kertoi tulevansa kuuntelemaan viikon päästä.
Teatterissa istuessani mietin, kuinka joskus tuntee itsensä niin vahvaksi, että voittaisi tuulimyllyt. Ihmettelee vain, mitä voi olla edessä, kun nämäkään kokemukset eivät ole jaloilta kaataneet. Sitten huomaa harhailevansa ruokakaupassa hätä kädessä. Kaikki tuntuu liian epäterveelliseltä, että sitä voisi ostaa, enkä mitään osaa valmistaa. Avuttomuus iskee aivan pienimmässäkin asiassa, tarvitsisin huoltajan ja henkilökohtaisen ohjaajan.
Onnistuessaan taide-elämys vie alueille, joissa ei edes tajua käyneensä. Esityksen jälkeen vain huomaa olon olevan jotenkin kevyt. Kotiin päästyä keveys on muuttunut käsin kosketeltavaksi tyhjyydeksi. Tuijottelen en-mihinkään juuri sillä tavalla, joka läheisiäni pelottaa, jos sattuvat näkemään. Vuosi sitten tähän aikaan olin pakkaamassa Lapin keikkarupeamaa varten. Aina vuodesta taaksepäin tuntuu kuluneen kauheasti aikaa. Kokee vahvistuneensa ja kasvaneensa. Silti tuntuu, ettei ole muuttunut mihinkään.
Tulee Prince ja laulaa tv:ssä 'Purple Rainin'. Jumalainen Prince. Seuraa 'Let's Get Crazy', Sheila E vetää rudimentteja ja hakkaa symbaaleita asenteella vitun pellit.
sunnuntai, helmikuuta 26, 2006
Harakat haaskalla
Huh väsymystä. Treenimme venyvät väkisinkin nelituntisiksi. Ennen vierailijamme biisejä opettelemme yleensä muutaman uuden biisin ensimmäiseen cover-settiin. Eilen illalla kotiin päästyäni (isännälle kiitos, oli kaunista ja tosi kivaa!) kirjoitin tietenkin valmiiksi toissapäivänä aloittamani kappaleen sanat sekä nuotinsin biisin. Treeneissä tajusin, kuinka pitkä aika oli siitä, kun viimeksi demosin jonkun uuden, suomenkielisen, biisin bändille. Pitkä aika oli myös siitä, kun sellainen jännitti. Pykäilimme komppeja eri osiin ja jokainen ehdotteli jotain.
- Minä koen sen bridgen enemmänkin laakeana, enkä niinkään soittaisi tuota synkooppikuviota. Vai mitä, Laura, sinä tykkäsit?
- No, minä en kuullut yhtään mitään, kun olen vain kauhusta aivan kankeana.
- Ei tarvi olla, tämähän on hyvä biisi, kuuluu pakolliset kehut.
Biisi soitetaan vielä kerran läpi ja mennään repertuaarissa eteenpäin. Neil Youngia ja italoiskelmää, Se bastasse una bella canzone. Olin soinnuttanut kertsin gospel-tyylisemmäksi. Alkuperäisnauhan kööristemmat toivat kylmät väreet. Pian soittaa Akimof ja ampuu paikalle kaksine kitaroineen kasvoillaan Kenian rusketus. Hulinalla käymme läpi 14 biisiä ja starttaamme autot kohti tv:n äärtä ja arvokisoja. Seuraan itse viimeiset 3 minuuttia. Eihän heillä ollutkaan hammassuojia. Jarkko Ruutun kyynelet saavat minutkin liikuttumaan. Koko ajan taka-alalla mielessä uusi biisi ja sen tuoma kutkutus. Kuin olisi ihastunut, se on samanlainen tunne. Siksi luova työ on niin palkitsevaa. Naureskelen mielessäni, että apurahako tässä oli porkkanana. Rahastahan tätä työtä tekee. :)
Illalla lähden KokoTeatteriin. Poikkeuksen periaatteistani teen julkaisemalla tämän pätkän.
- Minä koen sen bridgen enemmänkin laakeana, enkä niinkään soittaisi tuota synkooppikuviota. Vai mitä, Laura, sinä tykkäsit?
- No, minä en kuullut yhtään mitään, kun olen vain kauhusta aivan kankeana.
- Ei tarvi olla, tämähän on hyvä biisi, kuuluu pakolliset kehut.
Biisi soitetaan vielä kerran läpi ja mennään repertuaarissa eteenpäin. Neil Youngia ja italoiskelmää, Se bastasse una bella canzone. Olin soinnuttanut kertsin gospel-tyylisemmäksi. Alkuperäisnauhan kööristemmat toivat kylmät väreet. Pian soittaa Akimof ja ampuu paikalle kaksine kitaroineen kasvoillaan Kenian rusketus. Hulinalla käymme läpi 14 biisiä ja starttaamme autot kohti tv:n äärtä ja arvokisoja. Seuraan itse viimeiset 3 minuuttia. Eihän heillä ollutkaan hammassuojia. Jarkko Ruutun kyynelet saavat minutkin liikuttumaan. Koko ajan taka-alalla mielessä uusi biisi ja sen tuoma kutkutus. Kuin olisi ihastunut, se on samanlainen tunne. Siksi luova työ on niin palkitsevaa. Naureskelen mielessäni, että apurahako tässä oli porkkanana. Rahastahan tätä työtä tekee. :)
Illalla lähden KokoTeatteriin. Poikkeuksen periaatteistani teen julkaisemalla tämän pätkän.
lauantaina, helmikuuta 25, 2006
Luksusluukku
Sain erikoisen viestin Paulalta. Hän on Luksusluukku-kisan finalisti ja toivoo itselleen äänestäjiä. Rottaongelma on vienyt häneltä kodin aivan oikeasti, ja tottahan minä kaveria jeesaan. Ja jos haluat, jeesaa sinäkin! Samalla voi voittaa arpajaisissa.
Lätkää
Tässä on nyt puhelin pärissyt pitkin päivää, kun huolestunut komppiryhmä on herännyt huomiseen lätkämaaotteluun Ruotsia vastaan ja tajunnut matsin olevan juuri treeniemme aikaan. Odottelemme Liisaa palaavaksi Afrikasta, että saisimme varmistettua harjoitusajan.
Voinkohan ikinä oppia urheilun taikakoodia? Muistan lapsuudesta ahdistavan urheiluselostajan äänen kaikuvan ylä- ja alakerrassa. Ikkunoiden takaa pisti väkivaltainen aurinko, tajusin yksinäisyyteni urheiluahdistukseni kanssa. Kiihkeää puhetta piti vain kestää kestää kestää. Muistan Juha Miedon partoineen sekä Marja-Liisa Hämäläisen voiton. Piirsin naisia palkintopalilla kun siskokin teki niin. Hämäläisen lisäksi oli myös Helena Takalo sekä Pirjo -- joku. Veikkaisin, että oli vuosi 1983. Kuka Pirjo? Vai Pirkko? Pitäisikö se muistaa? Ja nyt sitten pitäisi kaiken hulinan keskellä järjestellä treeniaikoja jääkiekon takia. Voi pyhä sylyvi sentään. Michelinmiehiä sinkoilemassa toisiaan vasten valkoisella pinnalla kepit ojossa. Bongaillako mieskauneutta hammassuojien takaa? Ei edes jalkapallokentän rauhoittavaa vihreää taustaa. Voih.
Voinkohan ikinä oppia urheilun taikakoodia? Muistan lapsuudesta ahdistavan urheiluselostajan äänen kaikuvan ylä- ja alakerrassa. Ikkunoiden takaa pisti väkivaltainen aurinko, tajusin yksinäisyyteni urheiluahdistukseni kanssa. Kiihkeää puhetta piti vain kestää kestää kestää. Muistan Juha Miedon partoineen sekä Marja-Liisa Hämäläisen voiton. Piirsin naisia palkintopalilla kun siskokin teki niin. Hämäläisen lisäksi oli myös Helena Takalo sekä Pirjo -- joku. Veikkaisin, että oli vuosi 1983. Kuka Pirjo? Vai Pirkko? Pitäisikö se muistaa? Ja nyt sitten pitäisi kaiken hulinan keskellä järjestellä treeniaikoja jääkiekon takia. Voi pyhä sylyvi sentään. Michelinmiehiä sinkoilemassa toisiaan vasten valkoisella pinnalla kepit ojossa. Bongaillako mieskauneutta hammassuojien takaa? Ei edes jalkapallokentän rauhoittavaa vihreää taustaa. Voih.
perjantaina, helmikuuta 24, 2006
Haaveet
Kävelen Lidliin. Reittiin kuuluu usein soittaa Tuuballe. Breikki kahvinjuonnista pisti breikin Lidl-ostoksillekin, sillä kuulemme toisistamme pitkästä aikaa. Hänen tyttärensä vastaa, koska äiti on ratissa ja saa puhelimen käteensä viiveellä. Kysymme yhtä aikaa, mitä kuuluu. Sanon, että hän saa kertoa ensin, koska minulle ei kuulu mitään erityistä. Hän sanoo lukevansa blogiani ja että hänestä tuntuu kuin minulle tapahtuisi koko ajan jotakin. Naurattaa, tätä arkea kun tässä elellään jo pidemmän tovin.
Huudahduksensa ajoitus pisti myöhemmin mietityttämään. Ennen puhelua lajittelin metalli- lasi- ja kartonkitölkkejä roskiksiin ja mietin itsekseni, että "tässä sitä nyt elellään, päivät täyteläisinä ja arki kiireisenä". Muistelin, kuinka 19-vuotiaana vietin yksin joulua hyisessä Mantovassa, kuuntelin Gentle Giantia ja haaveilin siitä, kuinka joku päivä minulla olisi Oma Koti ja itsenäinen elämä. Olin tottunut yksin asumiseen jo lukiovuosinani Oulussa, ja au pair-perheessä asustaminen ahdisti. Toivoin haaveeni täyttymistä epätoivon vimmalla, ja käynnistin projektin välittömästi palattuani Suomeen ja aloitettuni opiskelun Sibelius-Akatemiassa.
Haaveitaan on tärkeää muistaa. Monta vaikeaa hetkeä jaksaa, kun tajuaa niiden olevan vain haaveidensa kääntöpuoli.
Tuure tuuttaa meilitse ja kysyy valmiita Akimofin lappuja. Laitan artisokka-tortelloneja joululahjaksi saadun tryffelivoin kanssa, avaan halvan punaviinipullon ja totean, että tässähän tämä yö menee leikiten. Eipä tiennyt rakas Tuubani saavansa tälläistä omahyväistä yninää lukeakseen. Mutta hän on Ystävä, ja Ystävät tuntevat kolikon kääntöpuolenkin.
Huudahduksensa ajoitus pisti myöhemmin mietityttämään. Ennen puhelua lajittelin metalli- lasi- ja kartonkitölkkejä roskiksiin ja mietin itsekseni, että "tässä sitä nyt elellään, päivät täyteläisinä ja arki kiireisenä". Muistelin, kuinka 19-vuotiaana vietin yksin joulua hyisessä Mantovassa, kuuntelin Gentle Giantia ja haaveilin siitä, kuinka joku päivä minulla olisi Oma Koti ja itsenäinen elämä. Olin tottunut yksin asumiseen jo lukiovuosinani Oulussa, ja au pair-perheessä asustaminen ahdisti. Toivoin haaveeni täyttymistä epätoivon vimmalla, ja käynnistin projektin välittömästi palattuani Suomeen ja aloitettuni opiskelun Sibelius-Akatemiassa.
Haaveitaan on tärkeää muistaa. Monta vaikeaa hetkeä jaksaa, kun tajuaa niiden olevan vain haaveidensa kääntöpuoli.
Tuure tuuttaa meilitse ja kysyy valmiita Akimofin lappuja. Laitan artisokka-tortelloneja joululahjaksi saadun tryffelivoin kanssa, avaan halvan punaviinipullon ja totean, että tässähän tämä yö menee leikiten. Eipä tiennyt rakas Tuubani saavansa tälläistä omahyväistä yninää lukeakseen. Mutta hän on Ystävä, ja Ystävät tuntevat kolikon kääntöpuolenkin.
Huono taide
Niin kuin ihmiset voi totuttaa mätään ruokaan, viinaan, tupakkaan, oopiumiin, samoin ihmiset voi totuttaa huonoon taiteeseen, kuten itse asiassa tehdäänkin.Leo Tolstoi: Mitä on taide? (1898)
(Kuva on manipuloimaton) (Musiikkilinkki)
torstaina, helmikuuta 23, 2006
Käsityöläisyys hei-hei-hei
Juuri kun olin saanut ostettua kaiutinkaapelia ja pakkasöiden pimeinä aamuyön tunteina juotettua jatkopalan kiinni, löysin lokerikosta eräänlaisen adapterin, jolla piuhat voisi kiinnittää. Koska olen tärkeissä asioissa suurpiirteinen ja pikkujutuissa neuroottisen tarkka, lähdin kiertämään Helsingin tavarataloja löytääkseeni kelloseppä-ruuvareita, joilla saisin palikan avattua ja suljettua. Ompelukoneen ruuvimeisseli oli tarkoitukseen liian iso. Pienten meisseleiden sarja on ollut ostoslistallani kesästä lähtien, jolloin herätyskelloni tippui lattialle ja lakkasi toimimasta. Voisihan kellon avata ja sitä yrittää korjata.
Ruuvareiden löytäminen oli vaikeampaa kuin uskoin. Minun piti mennä katsomaan ARS 06-näyttelykin, mutta aika loppui kesken. Tarvittava sarja löytyi viimein - Tarjoustalosta. Sain ostettua myös lithium-paristoja ja Ecover-huuhteluainetta. Nyt piuhat on juotettu palikkaan kiinni, fikkarissa on valo, herätyskello toimii ja elämäni skulaa paremmin kuin koskaan.
Ruuvareiden löytäminen oli vaikeampaa kuin uskoin. Minun piti mennä katsomaan ARS 06-näyttelykin, mutta aika loppui kesken. Tarvittava sarja löytyi viimein - Tarjoustalosta. Sain ostettua myös lithium-paristoja ja Ecover-huuhteluainetta. Nyt piuhat on juotettu palikkaan kiinni, fikkarissa on valo, herätyskello toimii ja elämäni skulaa paremmin kuin koskaan.
sunnuntai, helmikuuta 19, 2006
Hyvässä konsertissa tuntuu, että elämä on täyttä
Kuuntelen Kurt Rosenwinkeliä. Uskomattoman hieno kitaristi, harmittaa, etten päässyt hänen konserttiinsa Savoy-teatteriin viime toukokuussa. Muistui mieleen Mike Sternin Standards-kasetti, jonka kuuntelin puhki lukiovuosina. On kulunut liian pitkä aika siitä kun viimeksi kuulin live-jazzia. Hyvässä konsertissa tuntuu, että elämä on täyttä ja että käyttää sen arvoisellaan tavalla.
Ehdimme perjantaina jutella kahvitauon verran Gian Paolon kanssa, ennen kuin hän aloitti yksityistunti-rupeamansa. Olimme nähneet vain pikaisesti konsertissani maanantaina. Oli todella antoisaa vaihtaa muutama sana. Hän kertoi konservatorion viimeisimmät juorut ja muistelimme hupaisia highlighteja mm. italialaisesta byrokratiasta. Tänään tipahti meilitse partituureja hänen sävellyksistään. Annoin kirjeen välitettäväksi Gabrille.
Tänään suunnittelin uutta kappaletta. Yritän nykyään lähestyä säveltämistä toisella tavalla. Sen sijaan, että antaisin vain tulla, rajaan tyylin, soinnut ja aiheen tarkasti. Kirjoitan englanniksi. Toivon vaihtavani sen vielä suomeen, mutta täytyy tahkota nyt hetken aikaa tällä tavalla. Tapailin Saharaa pianolla kuin se olisi kipeä muisto menneisyydestä. Hah. Niinhän se onkin. Silti se tuntui hassulta kirjoittaa ylös.
Ehdimme perjantaina jutella kahvitauon verran Gian Paolon kanssa, ennen kuin hän aloitti yksityistunti-rupeamansa. Olimme nähneet vain pikaisesti konsertissani maanantaina. Oli todella antoisaa vaihtaa muutama sana. Hän kertoi konservatorion viimeisimmät juorut ja muistelimme hupaisia highlighteja mm. italialaisesta byrokratiasta. Tänään tipahti meilitse partituureja hänen sävellyksistään. Annoin kirjeen välitettäväksi Gabrille.
Tänään suunnittelin uutta kappaletta. Yritän nykyään lähestyä säveltämistä toisella tavalla. Sen sijaan, että antaisin vain tulla, rajaan tyylin, soinnut ja aiheen tarkasti. Kirjoitan englanniksi. Toivon vaihtavani sen vielä suomeen, mutta täytyy tahkota nyt hetken aikaa tällä tavalla. Tapailin Saharaa pianolla kuin se olisi kipeä muisto menneisyydestä. Hah. Niinhän se onkin. Silti se tuntui hassulta kirjoittaa ylös.
lauantaina, helmikuuta 18, 2006
Prime
Näin torstaina Janinan kanssa Oikeanlaista kemiaa. Filmi oli ihanaa rakkaushömppää. Poikanäyttelijä ei ollut aivan räätälöity makuuni, mutta sitäkin suuremmalla intensiteetillä tuijottelin jumalaista Uma Thurmania, jonka kauneus on jotain ylimaallista. Suuren valloituksen teki jälleen ihana Meryl Streep, joka äidillisenä terapeuttina sai kaipaamaan itselleenkin vastaavaa tukihenkilöä, joka muistuttaisi säännöllisesti: "go for it, you've deserved it". Coltrane soisi taikaiskusta aina kun sitä kaipaisi ja sää tukisi mielialoja ja toisinpäin. Vaatetus ja kampaus olisivat aina tilanteeseen räätälöidyt eikä allergia estäsisi hankkimasta kissaa kotiin. *Plof*. Pauliina ehdotti tanssiesitystä Zodiakissa. Suostuin, vaikka miten olin ajatellut tehdä töitä koko illan. En vain ole nähnyt tanssia aikoihin ja kaipaan sitä. Ja enkö vain olekin tehokkaimmillani kun deadline on kynnyksen takana. Mutta jos nyt mitenkään saisin oltua tehokas edes 45min, niin voisin lähteä tyytyväisin mielin?
perjantaina, helmikuuta 17, 2006
Ihmisiä, jotka tulevat ja menevät ja jättävät aina jotain jälkeensä
Aamulla Malang kävi poseeraamassa kun valokuvasin häntä juttuani varten. Oli osuvasti Väinön nimipäivä. Juttu ilmestyy Selvis-lehdessä.
Gian Paolo Luppi, sävellyksen opettaja Bolognan konservatoriosta, on täällä opettajavaihdossa. Hän oli maanantaina konsertissani ja kutsui kuuntelemaan tämänpäiväistä luentoaan. Mutta täällä minä tärisen pelosta ja mietin, olisiko toisenkin Panacodin paikka. Näiden piti olla passé leikkauksen jälkeen, mutta ilmeisesti minut on tuomittu elämään kärsimyksessä koko elämäni. Lääke auttaa hieman, koska pystyn istumaan ja kirjoittamaan. Mutta miten tässä nyt voisi kotoaan lähteä mihinkään.
Minun piti viedä hänelle Gabriella Gennaro Lopesille osoittamani kirje. Hän opetti minulle italiaa konservatoriossa, jossa kävi viikottain kotikaupungistaan Roomasta. Myöhemmin Rooman matkoillani ystävystyimme paremmin, ja meistä ja perheestään tuli hyvin läheiset. Joskus tuntuu pahalta, kun maailmalla on ystäviä, joita tapaa vain muutaman vuoden välein. Haluaisi jakaa heidän kanssaan enemmän ja myös tavallista arkea, ei vain lomapäiviä.
Eilen, kun keskiyöllä kikattelimme Tommin kanssa puhelimessa muistellessamme nöyryyttäviä solfatunteja, kerroin erään muistoni Manuelista. Käyskentelimme pitkin Seinen vartta ja puhuimme mm. Keith Jarretista. Hieman sellainen elokuvamainen kohtaus. Manuel sanoi Jarretin olevan niin hyvä, että jos joku sanoo, ettei tykkää hänen musiikistaan, tulee mieleen vain, että "what's wrong with you". Tämä kohtaus muistui huvittuneena mieleeni lukiessani tätä postausta. Sain kuulla puhelimessa pätkän lempikonserttoani KV466, jota en lainkaan tiennyt Jarretin levyttäneen.
Vatsakipu ei hellitä. Se saa toisaalta vaipumaan itsesääliin, toisaalta vihaiseksi. Tietämättömyys on kamalaa. Illalla lupasin kokata Annille. Huilistille, ei kirjapiiri-Annille. Kirjapiiri-Anni oli viikon vakikamu, nyt taas hieman uusia tuulia. :) Hyville kokeille on pelottavaa laittaa ruokaa. Huilisti-Annin luona on tullut syötyä liian hyvät sushit, suppilovahveropastat ja wokkinuudelit, että epäonnistumisen vaara on suuri. Yleensä onnistun vain paineettomassa ympäristössä. Käväisemään tulee myös Kauko, rumpuopettajani akatemialta. Olen liikuttunut nostalgisesta tapaamisesta.
Gian Paolo Luppi, sävellyksen opettaja Bolognan konservatoriosta, on täällä opettajavaihdossa. Hän oli maanantaina konsertissani ja kutsui kuuntelemaan tämänpäiväistä luentoaan. Mutta täällä minä tärisen pelosta ja mietin, olisiko toisenkin Panacodin paikka. Näiden piti olla passé leikkauksen jälkeen, mutta ilmeisesti minut on tuomittu elämään kärsimyksessä koko elämäni. Lääke auttaa hieman, koska pystyn istumaan ja kirjoittamaan. Mutta miten tässä nyt voisi kotoaan lähteä mihinkään.
Minun piti viedä hänelle Gabriella Gennaro Lopesille osoittamani kirje. Hän opetti minulle italiaa konservatoriossa, jossa kävi viikottain kotikaupungistaan Roomasta. Myöhemmin Rooman matkoillani ystävystyimme paremmin, ja meistä ja perheestään tuli hyvin läheiset. Joskus tuntuu pahalta, kun maailmalla on ystäviä, joita tapaa vain muutaman vuoden välein. Haluaisi jakaa heidän kanssaan enemmän ja myös tavallista arkea, ei vain lomapäiviä.
Eilen, kun keskiyöllä kikattelimme Tommin kanssa puhelimessa muistellessamme nöyryyttäviä solfatunteja, kerroin erään muistoni Manuelista. Käyskentelimme pitkin Seinen vartta ja puhuimme mm. Keith Jarretista. Hieman sellainen elokuvamainen kohtaus. Manuel sanoi Jarretin olevan niin hyvä, että jos joku sanoo, ettei tykkää hänen musiikistaan, tulee mieleen vain, että "what's wrong with you". Tämä kohtaus muistui huvittuneena mieleeni lukiessani tätä postausta. Sain kuulla puhelimessa pätkän lempikonserttoani KV466, jota en lainkaan tiennyt Jarretin levyttäneen.
Vatsakipu ei hellitä. Se saa toisaalta vaipumaan itsesääliin, toisaalta vihaiseksi. Tietämättömyys on kamalaa. Illalla lupasin kokata Annille. Huilistille, ei kirjapiiri-Annille. Kirjapiiri-Anni oli viikon vakikamu, nyt taas hieman uusia tuulia. :) Hyville kokeille on pelottavaa laittaa ruokaa. Huilisti-Annin luona on tullut syötyä liian hyvät sushit, suppilovahveropastat ja wokkinuudelit, että epäonnistumisen vaara on suuri. Yleensä onnistun vain paineettomassa ympäristössä. Käväisemään tulee myös Kauko, rumpuopettajani akatemialta. Olen liikuttunut nostalgisesta tapaamisesta.
keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006
Aurinkokello
"Jos joku kuolee, niin silloin siltä ihmiseltä aika loppuu. Siltä hengeltä loppuu elämä. Se on aika surullista, mutta kuolleella ihmisellä ei enää ole kiire."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
sunnuntai, helmikuuta 12, 2006
perjantaina, helmikuuta 10, 2006
Mess when late
Huh. Biisilista on vihdoin tullut mietittyä sekä treenit sovittua 13.2. keikkaa varten.
Eilinen enskari oli kiva ilta. Hämmästyksekseni lopputeksteissä vilahtivat kiitokset minullekin, joka en ollut lopputuloksessa mukana millään tavalla. Leffa oli ensisijaisesti saippuainen ja viihdyttävä. Jatkobileistä löytyi onneksi pari ystävää, ja suulle näin käyttöä muuhunkin kuin ilmaisjuomien nauttimiseen.
Tänään sattui hauska tapahtuma-sarja, kun kiireissäni yritin ehtiä vielä jumppaan ennen opetusta L-saaren musiikkiopistossa. Juoksin kohti ratikkaa, joka vain törkeästi näytti perävalojaan. Tiedättehän sen hetken, kun on niin lähellä mutta niin kaukana. Ja kun siitä syystä saattaa näyttää vaikka keskisormea, sillä sellaisen suuttumuksen kohdalla pyrkimys käyttäytyä hyvin lakkaa hetkeksi olemasta olemassa. Niin myös tänään juuri sillä hetkellä, kun raivoissani läimäisin täysiä pysäkin rautakaidetta kädessäni olevalla sanomalehdellä. Lehti tippui kädestäni maahan, mutta en vaivautunut poimimaan sitä (mitä kaduin välittömästi, sillä en koskaan heitä maahan roskia). Jatkoin vain aggressiivisena kävelyä eteenpäin ja mutisin ääneen mitä hemmettiä minä nyt teen. Samassa joku ajoi viereeni autolla ja kysyi, olinko kenties matkalla ratikan suuntaan. Minua nauratti, sillä tiesin, että käytökseni oli kuuluttanut sen kissankokoisin kirjaimin. Hyppäsin kyytiin ja lähdimme ajamaan ratikkaa takaa. Olin häpeissäni ja tietenkin myös helpottunut. Kuljettaja oli afrikansuomalainen, tietysti, harvapa supisuomalainen moista tekisi.
- Yeah yeah yeah, it's a mess when you're late, hän päivitteli, enkä tavannut katseessaan pilkahdustakaan moitteesta, viisastelusta tai setäilystä. Jätin mainitsematta, että kyse oli lähtemisestä kotoa viime tippaan ja ehtimisestä liikuntaharrastukseen.
Oopperalla saimme ratikan kiinni, kiitin seitsemännen kerran ja vilkutin vielä ratikan ovella.
Saavuin silti myöhässä. Alkamassa oli juuri äiti&vauva-jumppa, jonne kuulemma saattoi mennä vauvattakin. Siispä roikottelin puntteja silloin kun toiset pitelivät vauvojaan. Uskoisin sijoittuneeni ikäjakaumallisesti yläpäähän ja tein omat johtopäätökseni, kun kyyneleitäni piilotellen katselin heidän hellivän lapsukaisiaan.
_ _ _
Mukavan illan päätteksi kirjoitan terveiseni Annille ja Totille, The Marvellouseille.
Eilinen enskari oli kiva ilta. Hämmästyksekseni lopputeksteissä vilahtivat kiitokset minullekin, joka en ollut lopputuloksessa mukana millään tavalla. Leffa oli ensisijaisesti saippuainen ja viihdyttävä. Jatkobileistä löytyi onneksi pari ystävää, ja suulle näin käyttöä muuhunkin kuin ilmaisjuomien nauttimiseen.
Tänään sattui hauska tapahtuma-sarja, kun kiireissäni yritin ehtiä vielä jumppaan ennen opetusta L-saaren musiikkiopistossa. Juoksin kohti ratikkaa, joka vain törkeästi näytti perävalojaan. Tiedättehän sen hetken, kun on niin lähellä mutta niin kaukana. Ja kun siitä syystä saattaa näyttää vaikka keskisormea, sillä sellaisen suuttumuksen kohdalla pyrkimys käyttäytyä hyvin lakkaa hetkeksi olemasta olemassa. Niin myös tänään juuri sillä hetkellä, kun raivoissani läimäisin täysiä pysäkin rautakaidetta kädessäni olevalla sanomalehdellä. Lehti tippui kädestäni maahan, mutta en vaivautunut poimimaan sitä (mitä kaduin välittömästi, sillä en koskaan heitä maahan roskia). Jatkoin vain aggressiivisena kävelyä eteenpäin ja mutisin ääneen mitä hemmettiä minä nyt teen. Samassa joku ajoi viereeni autolla ja kysyi, olinko kenties matkalla ratikan suuntaan. Minua nauratti, sillä tiesin, että käytökseni oli kuuluttanut sen kissankokoisin kirjaimin. Hyppäsin kyytiin ja lähdimme ajamaan ratikkaa takaa. Olin häpeissäni ja tietenkin myös helpottunut. Kuljettaja oli afrikansuomalainen, tietysti, harvapa supisuomalainen moista tekisi.
- Yeah yeah yeah, it's a mess when you're late, hän päivitteli, enkä tavannut katseessaan pilkahdustakaan moitteesta, viisastelusta tai setäilystä. Jätin mainitsematta, että kyse oli lähtemisestä kotoa viime tippaan ja ehtimisestä liikuntaharrastukseen.
Oopperalla saimme ratikan kiinni, kiitin seitsemännen kerran ja vilkutin vielä ratikan ovella.
Saavuin silti myöhässä. Alkamassa oli juuri äiti&vauva-jumppa, jonne kuulemma saattoi mennä vauvattakin. Siispä roikottelin puntteja silloin kun toiset pitelivät vauvojaan. Uskoisin sijoittuneeni ikäjakaumallisesti yläpäähän ja tein omat johtopäätökseni, kun kyyneleitäni piilotellen katselin heidän hellivän lapsukaisiaan.
_ _ _
Mukavan illan päätteksi kirjoitan terveiseni Annille ja Totille, The Marvellouseille.
keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006
Hyvä tunne
Pieniä ja suuria ihmeitä tapahtuu. Kuinka suuresti mieltä lämmittävät ihmisten onnittelut apuraha-uutisesta, jonka julkistin kotisivuillani. >^..^< Suruisana pelkään aina levittäväni huonoa tuultani joka puolelle, mutta ilon keskellä haluaisin syleillä koko maailmaa. Ystäväni Tommipummi soitti onnitellakseen livenäkin sekä selitelläkseen kommenttiaan, jonka hän pelkäsi ymmärtäväni väärin. En taida olla ainoa tosikko, joka väliin skitsoilee hänen kirjoituksistaan. Isäkin ehti jo kirjoittaa: "ONNEA 16 tuhatta kertaa ja ilot päälle sekä iloisia naamoja täälläkin !!!!!!! HAUSKAA !!!!" Ilmeisesti hän pelkää, että välitön ilo-olemiseni koituu vielä kohtalokseni, sillä loppuun oli kirjoitettu varoituksen sanat: 
"Oonny varovasti pihalla, jottet kaaru jäätiköllä. Hypi niin jottei muut huomaa. Mutta onnea oikein halausten kanssa."
Indonesian Fojan vuoristosta löytyneet trooppiset eläin- ja kasvilajit kutistavat oman eksistenssin hahmoa ja laajentavat silmiä ihmetyksestä. Sähköpostiin on tulvinut WWF:n kirjeitä Viron öljypäästöstä, ja uutisia elämän sykkimisestä tarvitaan.
"Oonny varovasti pihalla, jottet kaaru jäätiköllä. Hypi niin jottei muut huomaa. Mutta onnea oikein halausten kanssa."
Indonesian Fojan vuoristosta löytyneet trooppiset eläin- ja kasvilajit kutistavat oman eksistenssin hahmoa ja laajentavat silmiä ihmetyksestä. Sähköpostiin on tulvinut WWF:n kirjeitä Viron öljypäästöstä, ja uutisia elämän sykkimisestä tarvitaan.
tiistaina, helmikuuta 07, 2006
Nobel-kirjoitus
En saanut jälleen nukuttua viime yönä yhtään. Seuraavaa yötä petaillen kävin aamulla pilateksessa ja bosussa ja varasin illaksi kirjoja ja Almodovarin leffan. Tiedän, että nämä ovat vain silmänlumetta. Kun kello lyö 22, alan puhdistaa ja eristää toista ilmanvaihtokanavaa, joka eilisiltana jäi hoitamatta. Vielä on lisäksi pari metriä kaiutinpiuhaa, joka pitää juottaa, että saan musiikin in stereo.
Kuinka suurta tyydytystä tuokaan tunne sen jälkeen, kun on saanut jotain valmiiksi. Siivottua, pyyhittyä pölyt, vietyä vintille joulukoristeet, paikattua puhkikuluneet farkut, tuuletettua vuodevaatteet, tiskattua tiskit, kirjoitettua apurahahakemus, hoidettua joku kauan roikkunut asia, tyhjennettyä pöytä papereista. Sellaistahan tämä on, että suorittaa, suorittaa, suorittaa ja kokee näennäisen levon suoritettuaan kaiken, kunnes kahden päivän päästä aloittaa saman rumban.
Muistui mieleen hauska episodi treeneistä. Pojat kysyivät, tunnenko solistivierastamme entuudestaan. Sanoin, etten tuntenut. Mutta että hän oli kyllä näytellyt siskoni näytelmässä meidän äitiä.
- Ei sitten sen läheisempi tuttavuus, tuumasi Tuomo.
Huomenna on Saippuaprinssin enskari, ja jostain täytyisi keksiä "juhlava asu". En ole koskaan ollut "tuollaisessa" enskarissa. Liituraitapuku vaiko mekko? Asuin aikoinaan ihmisen kanssa, joka olisi vastannut tähänkin: "laita farkut ja joku kiva paita". Ehkä laitan farkut ja jonkun kivan paidan.
Tulipa tästäkin ihme juttusekamelska. Mutta - voilà - eihän tämä ole virkablogini. Ehkä se sallitaan minulle, kun kaikki muut tekstini ovat niin Nobel-tasoa.
Kuinka suurta tyydytystä tuokaan tunne sen jälkeen, kun on saanut jotain valmiiksi. Siivottua, pyyhittyä pölyt, vietyä vintille joulukoristeet, paikattua puhkikuluneet farkut, tuuletettua vuodevaatteet, tiskattua tiskit, kirjoitettua apurahahakemus, hoidettua joku kauan roikkunut asia, tyhjennettyä pöytä papereista. Sellaistahan tämä on, että suorittaa, suorittaa, suorittaa ja kokee näennäisen levon suoritettuaan kaiken, kunnes kahden päivän päästä aloittaa saman rumban.
Muistui mieleen hauska episodi treeneistä. Pojat kysyivät, tunnenko solistivierastamme entuudestaan. Sanoin, etten tuntenut. Mutta että hän oli kyllä näytellyt siskoni näytelmässä meidän äitiä.
- Ei sitten sen läheisempi tuttavuus, tuumasi Tuomo.
Huomenna on Saippuaprinssin enskari, ja jostain täytyisi keksiä "juhlava asu". En ole koskaan ollut "tuollaisessa" enskarissa. Liituraitapuku vaiko mekko? Asuin aikoinaan ihmisen kanssa, joka olisi vastannut tähänkin: "laita farkut ja joku kiva paita". Ehkä laitan farkut ja jonkun kivan paidan.
Tulipa tästäkin ihme juttusekamelska. Mutta - voilà - eihän tämä ole virkablogini. Ehkä se sallitaan minulle, kun kaikki muut tekstini ovat niin Nobel-tasoa.
maanantaina, helmikuuta 06, 2006
Neloset
1. Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana
Vaatemyyjä, au pair, museo-opas, muusikko-säveltäjä
2. Neljä elokuvaa, jotka voin katsoa uudestaan ja uudestaan
Nuori kapinallinen, Suuri sininen, Amadeus, Love actually
3. Neljä paikkaa joissa olen asunut
Lapua, Oulu, Italia (Verona, Mantova, Arezzo, Bologna), Kauniainen
4. Neljä tv-ohjelmaa joista pidän
L-koodi, Täydelliset naiset, 10-uutiset, Conan O'Brien
5. Neljä paikkaa joissa olen käynyt lomalla
Lontoo, Kanarian saaret, Berliini, Praha
6. Neljä suosikkiruokaani
En osaa ruokalajien nimiä, mutta japanilainen ruoka, italialaiset kasvisruoat, kaikki missä on kookosmaitoa sekä isän tekemät kalaruoat.
7. Neljä saittia joilla käyn päivittäin
Blogilista, HS, Meteli.net, sanakirja-sivu
8. Neljä paikkaa joissa olisin mieluummin juuri nyt
Haluaisin olla Thaimaassa koska täällä, saamari, on 17°c sisällä ja näpit jäätyy.
9. Neljä blogia joita mainostaa
Puimakone (hauska nimi), Lentävä juusto (nimi ollut joskus parempikin..), Lauluntekijän lautatarha (nimi kuvaa hyvin kirjoittajaa), Mustanaamio (Kit Walkerin comeback).
Haastan tähän Pagistaan, Dyron, Arktisia Asioita ja Kirjavan.
Vaatemyyjä, au pair, museo-opas, muusikko-säveltäjä
2. Neljä elokuvaa, jotka voin katsoa uudestaan ja uudestaan
Nuori kapinallinen, Suuri sininen, Amadeus, Love actually
3. Neljä paikkaa joissa olen asunut
Lapua, Oulu, Italia (Verona, Mantova, Arezzo, Bologna), Kauniainen
4. Neljä tv-ohjelmaa joista pidän
L-koodi, Täydelliset naiset, 10-uutiset, Conan O'Brien
5. Neljä paikkaa joissa olen käynyt lomalla
Lontoo, Kanarian saaret, Berliini, Praha
6. Neljä suosikkiruokaani
En osaa ruokalajien nimiä, mutta japanilainen ruoka, italialaiset kasvisruoat, kaikki missä on kookosmaitoa sekä isän tekemät kalaruoat.
7. Neljä saittia joilla käyn päivittäin
Blogilista, HS, Meteli.net, sanakirja-sivu
8. Neljä paikkaa joissa olisin mieluummin juuri nyt
Haluaisin olla Thaimaassa koska täällä, saamari, on 17°c sisällä ja näpit jäätyy.
9. Neljä blogia joita mainostaa
Puimakone (hauska nimi), Lentävä juusto (nimi ollut joskus parempikin..), Lauluntekijän lautatarha (nimi kuvaa hyvin kirjoittajaa), Mustanaamio (Kit Walkerin comeback).
Haastan tähän Pagistaan, Dyron, Arktisia Asioita ja Kirjavan.
Käyrätorvi ja oboe
Ennen keikkaa asteli kummityttöni Juttutupaan yksisarvinen kainalossaan. Hän oli tullut kuuntelemaan fanittamaansa M.Kuulaa. Portsari ei ollut meinannut päästää 6-vuotiasta sisään, mutta ilme oli ollut niin pettynyt, ettei hän ollut hennonnut olla päästämättä. Mietin, osaisiko näyttelijöiden lapsi hyödyntää kenties perittyjä taitoja. Hänellä oli mukanaan lehtiö, johon "isot pojat" olivat listanneet (tuska)bändejä, joita kannattaisi kuunnella. Listan lopussa luki huomautus: "älä ikinä kuuntele Antti Tuiskua". Tyttö istui sylissäni, kunnes, kiivetessäni lavalle, jäi äitinsä kanssa kuuntelemaan muutaman kappaleen.
Jurrissa oleva toimittaja diggaili konserttia ja arvaili, olisivatko lavalla seisovat puhaltimet käyrätorvi ja oboe. Keikan jälkeen hän oli ottanut nauhurin esille ja kysynyt kahdelta naiselta mielipidettä keikasta. Loppuun hän oli tokaissut, että laulajan lapsikin näytti olleen keikalla mukana. Innolla odotan seuraavaa 7-lehteä.
Veloena toi mukanaan herkullisia vihanneksia ja tofua. Hituroin siinä ehkä toisen vihanneksen kimpussa, kun hän jo oli hurauttanut ruoan valmiiksi. Kauaa ei nokka tuhissut, ja niin jo höyryävä chili ja inkivääri hivelivät hivenen krapulaista kurkkuani. Söimme valtaisan padallisen nuudeleita, joimme punaviiniä sekä Limoncelloa ja survoimme banaani-mango-avocado-soijamaito smoothieset. Veloena keksi maustaa mönjää vielä kardemummalla. Voi pojat, oli hyvää. Suurenmoiset kiitokset suurenmoiselle kokille ja sunnuntaiseuralaiselle!
Tajuttoman väsyneenä plärään kalenteriani ja tajuan, että ensi viikkoa varten on saatava kunnon yöunet.
Jurrissa oleva toimittaja diggaili konserttia ja arvaili, olisivatko lavalla seisovat puhaltimet käyrätorvi ja oboe. Keikan jälkeen hän oli ottanut nauhurin esille ja kysynyt kahdelta naiselta mielipidettä keikasta. Loppuun hän oli tokaissut, että laulajan lapsikin näytti olleen keikalla mukana. Innolla odotan seuraavaa 7-lehteä.
Veloena toi mukanaan herkullisia vihanneksia ja tofua. Hituroin siinä ehkä toisen vihanneksen kimpussa, kun hän jo oli hurauttanut ruoan valmiiksi. Kauaa ei nokka tuhissut, ja niin jo höyryävä chili ja inkivääri hivelivät hivenen krapulaista kurkkuani. Söimme valtaisan padallisen nuudeleita, joimme punaviiniä sekä Limoncelloa ja survoimme banaani-mango-avocado-soijamaito smoothieset. Veloena keksi maustaa mönjää vielä kardemummalla. Voi pojat, oli hyvää. Suurenmoiset kiitokset suurenmoiselle kokille ja sunnuntaiseuralaiselle!
Tajuttoman väsyneenä plärään kalenteriani ja tajuan, että ensi viikkoa varten on saatava kunnon yöunet.
keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006
Pöytäkello
"Aika on tärkeä tietää, koska jos on vaikka joku retki tai työmatka ja sieltä myöhästyy, se on tosi kova menetys. Tai sitten voi jäädä töihin, ja koko talo onkin yhtäkkiä lukossa."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
