Ihmisiä, jotka tulevat ja menevät ja jättävät aina jotain jälkeensä

Aamulla Malang kävi poseeraamassa kun valokuvasin häntä juttuani varten. Oli osuvasti Väinön nimipäivä. Juttu ilmestyy Selvis-lehdessä.

Gian Paolo Luppi, sävellyksen opettaja Bolognan konservatoriosta, on täällä opettajavaihdossa. Hän oli maanantaina konsertissani ja kutsui kuuntelemaan tämänpäiväistä luentoaan. Mutta täällä minä tärisen pelosta ja mietin, olisiko toisenkin Panacodin paikka. Näiden piti olla passé leikkauksen jälkeen, mutta ilmeisesti minut on tuomittu elämään kärsimyksessä koko elämäni. Lääke auttaa hieman, koska pystyn istumaan ja kirjoittamaan. Mutta miten tässä nyt voisi kotoaan lähteä mihinkään.

Minun piti viedä hänelle Gabriella Gennaro Lopesille osoittamani kirje. Hän opetti minulle italiaa konservatoriossa, jossa kävi viikottain kotikaupungistaan Roomasta. Myöhemmin Rooman matkoillani ystävystyimme paremmin, ja meistä ja perheestään tuli hyvin läheiset. Joskus tuntuu pahalta, kun maailmalla on ystäviä, joita tapaa vain muutaman vuoden välein. Haluaisi jakaa heidän kanssaan enemmän ja myös tavallista arkea, ei vain lomapäiviä.

Eilen, kun keskiyöllä kikattelimme Tommin kanssa puhelimessa muistellessamme nöyryyttäviä solfatunteja, kerroin erään muistoni Manuelista. Käyskentelimme pitkin Seinen vartta ja puhuimme mm. Keith Jarretista. Hieman sellainen elokuvamainen kohtaus. Manuel sanoi Jarretin olevan niin hyvä, että jos joku sanoo, ettei tykkää hänen musiikistaan, tulee mieleen vain, että "what's wrong with you". Tämä kohtaus muistui huvittuneena mieleeni lukiessani tätä postausta. Sain kuulla puhelimessa pätkän lempikonserttoani KV466, jota en lainkaan tiennyt Jarretin levyttäneen.

Vatsakipu ei hellitä. Se saa toisaalta vaipumaan itsesääliin, toisaalta vihaiseksi. Tietämättömyys on kamalaa. Illalla lupasin kokata Annille. Huilistille, ei kirjapiiri-Annille. Kirjapiiri-Anni oli viikon vakikamu, nyt taas hieman uusia tuulia. :) Hyville kokeille on pelottavaa laittaa ruokaa. Huilisti-Annin luona on tullut syötyä liian hyvät sushit, suppilovahveropastat ja wokkinuudelit, että epäonnistumisen vaara on suuri. Yleensä onnistun vain paineettomassa ympäristössä. Käväisemään tulee myös Kauko, rumpuopettajani akatemialta. Olen liikuttunut nostalgisesta tapaamisesta.