Kuuntelen Kurt Rosenwinkeliä. Uskomattoman hieno kitaristi, harmittaa, etten päässyt hänen konserttiinsa Savoy-teatteriin viime toukokuussa. Muistui mieleen Mike Sternin Standards-kasetti, jonka kuuntelin puhki lukiovuosina. On kulunut liian pitkä aika siitä kun viimeksi kuulin live-jazzia. Hyvässä konsertissa tuntuu, että elämä on täyttä ja että käyttää sen arvoisellaan tavalla.
Ehdimme perjantaina jutella kahvitauon verran Gian Paolon kanssa, ennen kuin hän aloitti yksityistunti-rupeamansa. Olimme nähneet vain pikaisesti konsertissani maanantaina. Oli todella antoisaa vaihtaa muutama sana. Hän kertoi konservatorion viimeisimmät juorut ja muistelimme hupaisia highlighteja mm. italialaisesta byrokratiasta. Tänään tipahti meilitse partituureja hänen sävellyksistään. Annoin kirjeen välitettäväksi Gabrille.
Tänään suunnittelin uutta kappaletta. Yritän nykyään lähestyä säveltämistä toisella tavalla. Sen sijaan, että antaisin vain tulla, rajaan tyylin, soinnut ja aiheen tarkasti. Kirjoitan englanniksi. Toivon vaihtavani sen vielä suomeen, mutta täytyy tahkota nyt hetken aikaa tällä tavalla. Tapailin Saharaa pianolla kuin se olisi kipeä muisto menneisyydestä. Hah. Niinhän se onkin. Silti se tuntui hassulta kirjoittaa ylös.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti