sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Harakat haaskalla

Huh väsymystä. Treenimme venyvät väkisinkin nelituntisiksi. Ennen vierailijamme biisejä opettelemme yleensä muutaman uuden biisin ensimmäiseen cover-settiin. Eilen illalla kotiin päästyäni (isännälle kiitos, oli kaunista ja tosi kivaa!) kirjoitin tietenkin valmiiksi toissapäivänä aloittamani kappaleen sanat sekä nuotinsin biisin. Treeneissä tajusin, kuinka pitkä aika oli siitä, kun viimeksi demosin jonkun uuden, suomenkielisen, biisin bändille. Pitkä aika oli myös siitä, kun sellainen jännitti. Pykäilimme komppeja eri osiin ja jokainen ehdotteli jotain.
- Minä koen sen bridgen enemmänkin laakeana, enkä niinkään soittaisi tuota synkooppikuviota. Vai mitä, Laura, sinä tykkäsit?
- No, minä en kuullut yhtään mitään, kun olen vain kauhusta aivan kankeana.
- Ei tarvi olla, tämähän on hyvä biisi, kuuluu pakolliset kehut.
Biisi soitetaan vielä kerran läpi ja mennään repertuaarissa eteenpäin. Neil Youngia ja italoiskelmää, Se bastasse una bella canzone. Olin soinnuttanut kertsin gospel-tyylisemmäksi. Alkuperäisnauhan kööristemmat toivat kylmät väreet. Pian soittaa Akimof ja ampuu paikalle kaksine kitaroineen kasvoillaan Kenian rusketus. Hulinalla käymme läpi 14 biisiä ja starttaamme autot kohti tv:n äärtä ja arvokisoja. Seuraan itse viimeiset 3 minuuttia. Eihän heillä ollutkaan hammassuojia. Jarkko Ruutun kyynelet saavat minutkin liikuttumaan. Koko ajan taka-alalla mielessä uusi biisi ja sen tuoma kutkutus. Kuin olisi ihastunut, se on samanlainen tunne. Siksi luova työ on niin palkitsevaa. Naureskelen mielessäni, että apurahako tässä oli porkkanana. Rahastahan tätä työtä tekee. :)
Illalla lähden KokoTeatteriin. Poikkeuksen periaatteistani teen julkaisemalla tämän pätkän.

1 kommentti:

LL kirjoitti...

_ kunnes muistaa jälleen kerran
Joni tuo lohtua kaikkiin hetkiin
Lohtua kaipaa kuka tahansa kun lähtee
rakkauden retkiin _