Nukutus

Heräsin nukutuksesta ensimmäisen kerran jo puolen päivän aikaan. Kysyin, missä olin.
- Heräämössä, hoitajat sanoivat.
Suljin helpottuneena silmäni ja tunsin, kuinka sänky lähti liikkeelle.
- No niin, kuulin jälleen äänen sanovan siihen tapaan, että minun kuuluisi reagoida siihen jotenkin. Kysyin, missä nyt olin.
- Täällä huoneessasi. Saat jatkaa vielä unia.
Kuinka tajuttoman väsynyt olinkaan. Näin samaa painajaista kuin junassa nukkuessani. Silloin aina kuvittelen kuulevani, kuinka joku vaatii minua heräämään. En saa silmiäni auki, koska ne ovat lyijynraskaat. Sama painajainen toistui nyt sairaalassa. Halusin vain nukkua väsymykseni pois.

Huoneessa oli hälinää ja paljon hoitajia. Yhtäkkiä aistin, että joku ulkopuolinen astui huoneeseen.
- Pauliina! Kuinka ihanaa että tulit katsomaan.
Tunsin olevani iloinen kuin pikkulapsi.

Muistan, kuinka isä vei minut nelivuotiaana Seinäjoelle silmäleikkaukseen. Jäin sänkyyn makoilemaan, kun isä kävi ostamassa alakerran kanttiinista ruutuvihon, kyniä ja jenkki-purukumia. Se oli varmaan ainoa makeinen, jota kanttiinista sai. Myöhemmin heräsin sängyltäni käytävällä. Ohitseni käveli mummu, joka yritti viihdyttää minua sanomalla, että nyt meillä molemmilla oli silmälappu. Yöllä en meinannut saada unta. Yöhoitaja yritti patistaa minua nukkumaan, mutta ei jäänyt sänkyni viereen. Minua harmitti, ettei kukaan ollut jäänyt luokseni yöksi. Aloin murista huoneessa. Juoksin yöhoitajan luo.
- Kuulitko, tuolla on susia. Voisitko tulla ajamaan ne pois.
Temppuni ei tepsinyt, vaan nuori hoitaja jatkoi ristisanansa täyttämistä ja toivoi, että kävisin nyt vain kiltisti nukkumaan.

Nyt Pauliina oli käymässä. Ääneni oli pelkkää narinaa, enkä muista, kauanko juttelimme.
- Nyt minua alkoi huimata, huokaisin.
- Pupillisi suurenivat hetkessä mustiksi. Käy makaamaan.
Jatkoin unia ja Pauliina lähti. Hoitajat alkoivat patistelemaan hereille hyvin pian.
- Olisi hyvä jos jaloittelisit vähän.
Hoitaja irrotti jo tiputusletkua kädestäni. Lähdin kävelemään vessaa kohti.
- Hidasta, hidasta, sinulla on niin nopeat liikkeet, hoitaja komensi.
- Nyt alkoi pyörryttää, sain sanottua.
- Istu tuohon, hoitaja ohjasi.
Istuin, mutta huimaus vain jatkui. Ajattelin, että sängyssä oli parempi. Nousin ja tunsin pehmeän sylin.
- - -
- Missä minä olen, kysyin.
- Makaat tässä vessan lattialla, hoitaja sanoi, pitäen jalkojani ylhäällä.

Tällä tavalla kului koko unelias ilta. Arvasin jo etukäteen, ettei se käy minulta niinkuin muilta, jotka lepäävät kolme tuntia ja lähtevät sitten kotiin. Pettymys tuotti vielä pahoinvointikohtauksen kun kuulin, että minun pitäisi jäädä vielä yöksi. Kuinka olisinkaan kaivannut jo kotiin.

Mutta kotona olen nyt. Ensimmäisen oppilaan kanssa soitin asteikoita. Toisen kanssa Ray Charlesia.
Oloni on kuin munasta kuoriutuneella ankanpoikasella. Lääkäri sanoi, etten ehkä saisi lapsia.