Kun hautasi luota surija
jo viimeinenkin lähtee
on hiljaista pienen tovin
vaan hiljaisuus luokseen kätkee
nuo rakkaasi sun, jotka,
ei surunsa syytä näytä,
kuin todistukseksi muille
ei mustaa vaatetta käytä.
Ja polvistuu yksitellen
sun kukkameres ääreen
ja lohduttomasti itkee -
vaan kuiskaten, ei ääneen.
Et ollut sinä sellainen
kuin sulottaret muut
sun hymys' takaa kumottivat
vaaralliset kuut.
Se tragediako ollut,
vai lohdutuksesi silloin,
kun yksin kynttilää poltit
ja lasin täytit illoin.
Ja nyt kun olet poissa
ei tiedä, tuo, tarkalleen
onko sielunsa surua täynnä
vai helpotuksenko teet.
Mut' rakkautensa tunnustaa
niin syvän ja niin suuren
ja toivoo, että tiesit sen.
Hän poistuu. Vuoro uuden.
Niin ympärilleen pälyilee,
kun salaa tänne lähti.
Ei voinut hän vain olla pois,
kun luotaan sammui tähti.
Ja varovasti katseellaan
hän tutkii tuoretta multaa
ja kuiskaa: "voi sinua,
voi sinua, pientä kultaa.
Niin monta salaisuuttani
sä vain ja yksin kuulit.
Mä heikkouteni paljastin
ja silti mua vahvaksi luulit.
En saata, en saata uskoa,
et täältä lähdit näin.
Sä, pieni, olet rakkaani
ja paras ystäväin".
Niin multain alla kuuntelet
sen kaiken tunnustuksen.
Sä, yksinäinen sielu
kiven hautakirjoituksen.
Sun rakkaitasi rakastit
se sulle riitti hyvin.
Vaan miksi tuoda hiiviskellen
osanottonsa syvin?
Päivittelivät monet niin:
"ei ketään hällä ollut".
Ei totuutta tiedä kai kukaan
eivät rakkaat, et sinäkään, kuollut. _ 28.12.2005
perjantaina, joulukuuta 30, 2005
torstaina, joulukuuta 29, 2005
Still Crazy After All These Years
Vuosia sitten, toivuttuani ensimmäiset kaksi päivää eron tuomasta shokista, käärin hihat ja ryhdyin toimeen. Täynnä tarmoa hommasin itselleni päivässä asunnon, valehtelin nimiini asuntolainan, organisoin remontin ja sovitin siinä sivussa Rajattomalle viimeiset sivut kappaleestani 'Poison Tree'. Tietysti myös opiskelin ja kävin pianotunneilla.
Viikkojen hulina alkoi lopulta laantua. Hain vielä "loput kamat" vanhasta asunnostamme, joka tarkoittikin kahta täyttä autolastillista. Ajoin ja lastasin molemmat yksin uuteen asuntooni. Menin nukkumaan puoli neljältä yöllä. Aamulla heräsin, katsoin olohuoneen lattian keskellä olevaa kasaa ja tajusin viimein olevani omillani. Aloin asettelemaan tavaroita paikoilleen ja soitin parisuhdehistoriamme tärkeää soundtrackia, Paul Simonin 'Still Crazy After All These Years' -albumia. Olin tyyni ja järjestelmällinen tavaroiden järjestelemisessä. Kun kappaleen 'Gone At Last' tuplatempoinen gospelgroove lähti käyntiin ja Richard Tee soitti ensimmäiset tutut fillinsä, murruin. Se oli tärkeä taite eroprosessissa.
Edelleen albumi on yksi rakkaimmista levyistäni. Kuinka voikaan olla levyä, jonka jokainen kappale on vahva, itsenäinen taideteoksensa, ja samalla osa kokonaisuutta, jota ilman jotain tuntuisi puuttuvan. Samalta levyltä löytyy myös ihanan lakoninen 'Have A Good Time',
"I've been loving and loving and loving
I'm exhausted from loving so well"
sekä 'Some Folks Lives Roll Easy', jossa kohta
Some folks' lives roll easy
Some folks' lives never roll at all"
hymyilyttää minua joka kerta lohduttomuudellaan. Että jollain sitten voi mennä huonosti.
Oppilaani soitti tunnilla levyn avausraitaa. Hän oli yhtä mieltä kanssani, että kappale on mainio. Sama kappale tullaan taatusti kuulemaan monta kertaa myös tuottamallani klubilla.
Viikkojen hulina alkoi lopulta laantua. Hain vielä "loput kamat" vanhasta asunnostamme, joka tarkoittikin kahta täyttä autolastillista. Ajoin ja lastasin molemmat yksin uuteen asuntooni. Menin nukkumaan puoli neljältä yöllä. Aamulla heräsin, katsoin olohuoneen lattian keskellä olevaa kasaa ja tajusin viimein olevani omillani. Aloin asettelemaan tavaroita paikoilleen ja soitin parisuhdehistoriamme tärkeää soundtrackia, Paul Simonin 'Still Crazy After All These Years' -albumia. Olin tyyni ja järjestelmällinen tavaroiden järjestelemisessä. Kun kappaleen 'Gone At Last' tuplatempoinen gospelgroove lähti käyntiin ja Richard Tee soitti ensimmäiset tutut fillinsä, murruin. Se oli tärkeä taite eroprosessissa.
Edelleen albumi on yksi rakkaimmista levyistäni. Kuinka voikaan olla levyä, jonka jokainen kappale on vahva, itsenäinen taideteoksensa, ja samalla osa kokonaisuutta, jota ilman jotain tuntuisi puuttuvan. Samalta levyltä löytyy myös ihanan lakoninen 'Have A Good Time',
"I've been loving and loving and loving
I'm exhausted from loving so well"
sekä 'Some Folks Lives Roll Easy', jossa kohta
Some folks' lives roll easy
Some folks' lives never roll at all"
hymyilyttää minua joka kerta lohduttomuudellaan. Että jollain sitten voi mennä huonosti.
Oppilaani soitti tunnilla levyn avausraitaa. Hän oli yhtä mieltä kanssani, että kappale on mainio. Sama kappale tullaan taatusti kuulemaan monta kertaa myös tuottamallani klubilla.
Eilen
Illat ovat venyneet myöhään yöhön kirjoitettuani nuotteja. Kun sopiva draivi löytyy, on se samanlaista zeniläistä hommaa kuin siivoaminen. Ei voi vain hutaista, täytyy keskittyä ja olla tarkka taitteissa. Onneksi on absoluuttinen sävelkorva. Ne, jotka sanovat siitä olevan vain haittaa, olevat kateellisia. Ha ha ha. Ellei soita vanhaa musiikkia.
Suihkussa rupesi syntymään tekstiä. Kaksi säkeistöä tuli päässä, loput kynä kädessä. En muista kuinka monta säettä kirjoitin. Paperia kului paljon, sillä sormet olivat rasvaiset kosteusvoiteesta niin, että kynä liukui kädessäni huterasti. Olin alasti ja hytisin kylmästä. Siksi kirjoituksesta tuli suurta ja laveaa. Se, miten tämä eroaa muista vastaavista tapauksista on siinä, että kirjoitin vain tekstiä. En viittä viivaa ja paria olennaista tahtia referenssiksi, en sointumerkkejä tekstin päälle. Kirjoitin elämäni ensimmäisen runon. Se jäi kesken, sillä - tapojeni mukaisesti - tuli kiire lähteä Villa Karon stipendiaattitapaamiseen. Huomenna, kun jää aikaa, voisin kirjoittaa sen valmiiksi ja arvioida, mitä oikein tuli tehtyä.
Tapaamisen jälkeen sukelsin alennusmyyntiin. Ostin hammasharjan, vihreän silkkileningin (tapaamisessa neuvottiin varaamaan hienoa vaatetta Beniniin, jos vaikka joku sattuisi kutsumaan kylään tai häihin) sekä farkut. Lisäksi ristiäislahjan uudelle kummipojalleni. Kotona tajusin taas olevani vararikon partaalla. Huomenna menen palauttamaan farkut. Leninki sen sijaan on kaunis, ja vielä kauniimpi, kunhan saan ommeltua sivuista hieman sisään.
Suihkussa rupesi syntymään tekstiä. Kaksi säkeistöä tuli päässä, loput kynä kädessä. En muista kuinka monta säettä kirjoitin. Paperia kului paljon, sillä sormet olivat rasvaiset kosteusvoiteesta niin, että kynä liukui kädessäni huterasti. Olin alasti ja hytisin kylmästä. Siksi kirjoituksesta tuli suurta ja laveaa. Se, miten tämä eroaa muista vastaavista tapauksista on siinä, että kirjoitin vain tekstiä. En viittä viivaa ja paria olennaista tahtia referenssiksi, en sointumerkkejä tekstin päälle. Kirjoitin elämäni ensimmäisen runon. Se jäi kesken, sillä - tapojeni mukaisesti - tuli kiire lähteä Villa Karon stipendiaattitapaamiseen. Huomenna, kun jää aikaa, voisin kirjoittaa sen valmiiksi ja arvioida, mitä oikein tuli tehtyä.
Tapaamisen jälkeen sukelsin alennusmyyntiin. Ostin hammasharjan, vihreän silkkileningin (tapaamisessa neuvottiin varaamaan hienoa vaatetta Beniniin, jos vaikka joku sattuisi kutsumaan kylään tai häihin) sekä farkut. Lisäksi ristiäislahjan uudelle kummipojalleni. Kotona tajusin taas olevani vararikon partaalla. Huomenna menen palauttamaan farkut. Leninki sen sijaan on kaunis, ja vielä kauniimpi, kunhan saan ommeltua sivuista hieman sisään.
Unta tulvillaan
Kun jo luulin päässeeni megalomaanisesta nukkumisesta, lepäilin viime yönä vielä, ikään kuin muistoksi, toivottavasti viimeiset 13 tuntia pitkään aikaan. Aamulla, tai päivällä, kun jo tein vakavasti otettavia ponnisteluja sängystä nousemiseksi, kysyin itseltäni, mikäs se tällä kertaa toi murhetta mieleen. Syyn selvittyä heräsin kuin taikaiskusta.
tiistaina, joulukuuta 27, 2005
Täyden palvelun Joulu
Joulu saapuu ja menee ohi aina yhtä nopeasti. Voisi kysyä, milloin se joulu oikein onkaan. Tänä vuonna se vilahti bilettävämmissä merkeissä, ja kivaahan meillä oli.
Nyt olen keskittänyt ajatukseni tulevaan, terveellisempään, elämäntapaan, käärinyt hihat tehokkaampaa työntekoa varten ja valmistautunut tarot-kuolemakortin ennustamaan suureen muutokseen lähitulevaisuudessa. Aion ulkoilla, syödä hyvin ja pitää itsestäni huolta. Soittaa enemmän, keskittyä olennaiseen ja liikkua säännöllisesti. Siivota asuntoni useammin ja pitää huoli esteettisestä ympäristöstä. Tälläisiä päätöksiä on hyvä tehdä vuoden lopussa. Poimia kadulta roskan päivässä ja toivoa, josko muut seuraisivat esimerkkiä.
Nyt olen keskittänyt ajatukseni tulevaan, terveellisempään, elämäntapaan, käärinyt hihat tehokkaampaa työntekoa varten ja valmistautunut tarot-kuolemakortin ennustamaan suureen muutokseen lähitulevaisuudessa. Aion ulkoilla, syödä hyvin ja pitää itsestäni huolta. Soittaa enemmän, keskittyä olennaiseen ja liikkua säännöllisesti. Siivota asuntoni useammin ja pitää huoli esteettisestä ympäristöstä. Tälläisiä päätöksiä on hyvä tehdä vuoden lopussa. Poimia kadulta roskan päivässä ja toivoa, josko muut seuraisivat esimerkkiä.
lauantaina, joulukuuta 24, 2005
Aattoilta
Luulin viettäväni joulua yksin, mutta illaksi tänne onkin rientämässä porukkaa kassit täynnä juustoja, viiniä ja puolalaista progea. B-kuppikoot täynnä joulumieltä kävin viemässä terveiseni joulupataan, ostin tarjoiluja, siivosin lisää kotia ja päätin vielä leipoa porkkanakakun. Tein myös elämäni ensimmäistä kertaa lipeäkalaa.
Roope-setä muistutti: "Muista käydä hautuumaalla!". Elisa kirjoitti: "How How How!". Tälläistä se joulu on. Hellät toivotukseni kaikille lukijoilleni.
Roope-setä muistutti: "Muista käydä hautuumaalla!". Elisa kirjoitti: "How How How!". Tälläistä se joulu on. Hellät toivotukseni kaikille lukijoilleni.
JOULUN JÄLKEINEN RUNO
Vasta hieman joulun jälkeen
hiipii kauan kaivattu rauha,
kun hetkeksi huolien jäyteen
katkee juhlakiireiden nauha.
Olihan joulu jo ihan valmis
ja syntyi verohälinäin aikaan,
kun katujen ja majataloin ruuhkayöt
sai matkustavaiset aikaan.
Vuosi nolla syntyi tallin heinihin,
uusi aika seimeen eläinten,
ja kaikilla meillä on aika työ
tulla ihmisiksi myötä vuotten vyön.
Joukosta aasien härkäpäisien,
arkasielujen lampaitten määkivien,
ja alati märehtiväin nautojen,
hyttystanssin päällä hautojen.
Koko vuoden on kukkien kynttilät
ja hämärä talven ja valkea lumi.
Vasta joulukortein se sanotaan
kuin ihmeenä ensi huvin.
Ehkä syy on päivän - kaikkien yhteisen,
kun taukoaa aseet rajoillakin,
pysähdys lauman ihmissopuleiden
saa taivaalle enkelin.
J.Sippola
hiipii kauan kaivattu rauha,
kun hetkeksi huolien jäyteen
katkee juhlakiireiden nauha.
Olihan joulu jo ihan valmis
ja syntyi verohälinäin aikaan,
kun katujen ja majataloin ruuhkayöt
sai matkustavaiset aikaan.
Vuosi nolla syntyi tallin heinihin,
uusi aika seimeen eläinten,
ja kaikilla meillä on aika työ
tulla ihmisiksi myötä vuotten vyön.
Joukosta aasien härkäpäisien,
arkasielujen lampaitten määkivien,
ja alati märehtiväin nautojen,
hyttystanssin päällä hautojen.
Koko vuoden on kukkien kynttilät
ja hämärä talven ja valkea lumi.
Vasta joulukortein se sanotaan
kuin ihmeenä ensi huvin.
Ehkä syy on päivän - kaikkien yhteisen,
kun taukoaa aseet rajoillakin,
pysähdys lauman ihmissopuleiden
saa taivaalle enkelin.
J.Sippola
perjantaina, joulukuuta 23, 2005
Terveydeksi
Palattuani kotiin siivosin. Ostin terveystabletteja ja päätin aloittaa hyvän elämän. Paino on alkanut laskemaan, kun ruoka ei ole pysynyt sisällä sitten leikkauksen. Joku voisi olla tästä mielissään, mutta minun rasvaprosentillani se on enemmänkin huolestuttavaa. Elämä tuntuu silti hymyilevän. Tiedän tulevani kuntoon pienellä huomaavaisuudella ja maitohappobakteereilla.
Pertti tulkitsi elämäni ensimmäisen tarot-pöydän. Toinen kortti, kuolemakortti, povasi rajua muutosta lähitulevaisuudessa. Uskon sen tietävän jotain hyvää. Sessio päättyi oikeuskorttiin, jota parempaa en olisi voinut toivoa. Jos jotain elämäni kokemukset ovat opettaneet, niin seisomista heikoimman puolella, katsomaan sanojen taakse ja toimimaan oikeudenmukaisesti. Sellainen käytös ei tiedä helppoa elämää, mutta mitäs sitten, se tiedetään.
Jarmo viestitteli jostain baarista, jossa istuu Zarkuksen kanssa. "Tule tänne!" Perhana kun minä, vätys, tykkäisin baareista hieman enemmän. Juuri tulin saunasta eikä tukka haise tupakalle. Should I Stay Or Should I Go? Tada tadada da.
Pertti tulkitsi elämäni ensimmäisen tarot-pöydän. Toinen kortti, kuolemakortti, povasi rajua muutosta lähitulevaisuudessa. Uskon sen tietävän jotain hyvää. Sessio päättyi oikeuskorttiin, jota parempaa en olisi voinut toivoa. Jos jotain elämäni kokemukset ovat opettaneet, niin seisomista heikoimman puolella, katsomaan sanojen taakse ja toimimaan oikeudenmukaisesti. Sellainen käytös ei tiedä helppoa elämää, mutta mitäs sitten, se tiedetään.
Jarmo viestitteli jostain baarista, jossa istuu Zarkuksen kanssa. "Tule tänne!" Perhana kun minä, vätys, tykkäisin baareista hieman enemmän. Juuri tulin saunasta eikä tukka haise tupakalle. Should I Stay Or Should I Go? Tada tadada da.
SN-sarja
Perustimme Annukan kanssa SN-seuran. Jäseniä seuraan otetaan huolellisen valinnan tuloksena. Kriteerejä jäsenyydelle ei julkaista. Annukka on enkeli, jonka joululahja varjelee minua liikenneonnettomuuksilta ja joka nostaa elintasoani olemalla vain olemassa.
Autotune
Varsin hauska progressio vireen suhteen. Arvoitukseksi jää, kumpaan suuntaan tässä on korjailtu ja minkälaisin tarkoitusperin. Vajaan minuutin jälkeen nimittäin tulee aika hauska fiilis, ihan inhimillisellä tavalla.
torstaina, joulukuuta 22, 2005
Punttiin vipinää
Oppilaani toi joululahjaksi lempijuomaani punaviiniä. Ajauduimme jälleen pöydän ääreen pohtimaan maailman menoa. Tapa oli jo muodostunut tärkeäksi osaksi pianotuntia. Katoin pöytään hapankorput ja juuston. Kerroin elämysmatkastani 7-lehden ilmaisnumeron kanssa ja hän vaimonsa julkisuudenkipeästä exästä. Hän valitti äidistään ja minä ihmisten keskimääräisestä pönttöydestä.
- Sävyjä pitää olla, tuhahtelin.
- Sävyttömyys on tautisen tylsää ja pinnallista. Joskus sitä jaksaa sietää, mutta tällä haavaa ei yhtään, motkotin.
Kun soitto-osio alkoi, hän soitti ja lauloi Charlie Pattonin sävykkäämmin kuin ikinä.
"Yhä vakuuttuneempi siitä, että parhaita tuloksia saadaan vaivaa näkemättä", tuumin ratikassa matkalla Veloenan Skype-joululaulajaisiin. Esiintyjä ilmaisee huolettomana paljon enemmän. Lantionpohjan lihakset rentoutuvat ja hengitys kulkee vapaasti koko kehossa.
Ajatus katkesi ja unohtui. Kauniin Tähtitorninmäen kupeessa tupsahdin keskelle valloittavia joululaulajia, jotka olivat kokoontuneet 12-tuumaisen ruudun äärelle tuntemaan yhteyttä pienen skype-ikkunan kautta ihmisiin eri kaupungeista. Soitimme ja lauloimme. Veloenan steppikengät toivat yhteismusisoinnin riemua kuunsirpin muotoiseen asuntoon. Nauroimme, hörpimme punaviiniä, pelleilimme, esitimme tiernapoikia valssin tahtiin (Timon basso pääsi Herodeksena oikeuksiinsa) ja Happy Xmasia modulaatioineen paremmin kuin Lennon. (...) Sekä tietenkin Nissepolkkaa niin, että steppikengät viuhuivat. Laulamassa oli myös Eufemia. Soittokarkeloiden hiivuttua tuli paikalle väkeä, joka teki seuraa vielä illan jatkuessa ravintolaan.
Kotona muistin ystäväni kutsuneen O'Malleyhyn kuuntelemaan keikkaansa. Harmitti, kun en ollut muistanut sitä aikaisemmin. Toinen setti oli varmaan aluillaan juuri silloin, kun kylmässä etsimme alemman tason ruokapaikkaa.
- Sävyjä pitää olla, tuhahtelin.
- Sävyttömyys on tautisen tylsää ja pinnallista. Joskus sitä jaksaa sietää, mutta tällä haavaa ei yhtään, motkotin.
Kun soitto-osio alkoi, hän soitti ja lauloi Charlie Pattonin sävykkäämmin kuin ikinä.
"Yhä vakuuttuneempi siitä, että parhaita tuloksia saadaan vaivaa näkemättä", tuumin ratikassa matkalla Veloenan Skype-joululaulajaisiin. Esiintyjä ilmaisee huolettomana paljon enemmän. Lantionpohjan lihakset rentoutuvat ja hengitys kulkee vapaasti koko kehossa.
Ajatus katkesi ja unohtui. Kauniin Tähtitorninmäen kupeessa tupsahdin keskelle valloittavia joululaulajia, jotka olivat kokoontuneet 12-tuumaisen ruudun äärelle tuntemaan yhteyttä pienen skype-ikkunan kautta ihmisiin eri kaupungeista. Soitimme ja lauloimme. Veloenan steppikengät toivat yhteismusisoinnin riemua kuunsirpin muotoiseen asuntoon. Nauroimme, hörpimme punaviiniä, pelleilimme, esitimme tiernapoikia valssin tahtiin (Timon basso pääsi Herodeksena oikeuksiinsa) ja Happy Xmasia modulaatioineen paremmin kuin Lennon. (...) Sekä tietenkin Nissepolkkaa niin, että steppikengät viuhuivat. Laulamassa oli myös Eufemia. Soittokarkeloiden hiivuttua tuli paikalle väkeä, joka teki seuraa vielä illan jatkuessa ravintolaan.
Kotona muistin ystäväni kutsuneen O'Malleyhyn kuuntelemaan keikkaansa. Harmitti, kun en ollut muistanut sitä aikaisemmin. Toinen setti oli varmaan aluillaan juuri silloin, kun kylmässä etsimme alemman tason ruokapaikkaa.
keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005
Hyviä nimiä
Tässä meemi, jonka tarkoituksena on valita 10 blogia otsikon perusteella. Nimivalinnat muodostavat ehkä valitsijastaankin oman kuvansa.
1. Iholla
2. Blonde on Blonde
3. Lahkonjohtajan tarinoita
4. Föönikerho
5. Isikarhu
6. Arktisia Asioita
7. Cacoethes Scribendi
8. Vintage.
9. M A D O N R E I K Ä
10. Elma-täti tarinoi
Ja löytämillesi blogeille onnittelut hyvästä nimestä.
1. Iholla
2. Blonde on Blonde
3. Lahkonjohtajan tarinoita
4. Föönikerho
5. Isikarhu
6. Arktisia Asioita
7. Cacoethes Scribendi
8. Vintage.
9. M A D O N R E I K Ä
10. Elma-täti tarinoi
Ja löytämillesi blogeille onnittelut hyvästä nimestä.
tiistaina, joulukuuta 20, 2005
Arvontaa
Voitin viime viikolla pajatsosta 20 senttiä. Tällä viikolla tipahti GrooveFM:n arvontapalkintona Bill Withersin kokoelma. Viime vuonna yllätti Vuokkoset terveyssiteillä, ja pienenä voitin maatalousnäyttelyistä sieniveitsen. Lottoan kierroksen aina kulkiessani R-kioskin ohi. Olen ajatellut, että joku päivä vielä napsahtaa.
Näkymä
Innoitus tuli Pagistaan -blogista. Tarkoituksena on jatkaa haasteketjua kertomalla, mitä monitorini yli katselee. Nostaessani katsetta oman monitorini ylle on näkymästä suurin osa valkoista seinää, johon muodostuu korituolin ja kassista pilkottavan nuottitelineen varjo. Ylempänä on avohylly jossa kirjoja. Hyllyn pidikkeiden välissä on naru, johon on kiinnitetty pyykkipojilla neljä grafiikanlehteä. Koska päätin tänä vuonna osoittaa joulumieltä, ripustin pyykkipojista roikkumaan myös pienenpieniä tonttuja, jotka on tehty jostain kävystä tai kuivuneesta hedelmästä.
sunnuntai, joulukuuta 18, 2005
Dylanin tupla-lp
Bob Dylan lainasi kerran kaveriltaan LP-levyjä lokakuussa ja lupasi palauttaa ne joulukuussa.
Tuli seuraavan vuoden marraskuu ja palauttessaan levyjä Bob Dylan sanoi kaverilleen:
"Lupasin palauttaa nämä levyt joulukuussa, mutta palautankin ne jo nyt marraskuussa."
Äitini harmitteli jonkun Dylanin tupla-lp:n perään, jonka oli ostanut aikoinaan Lontoosta. Levyn nimeä hän ei muistanut, mutta muisti kyllä lainanneensa sen ystävälleen, saamatta levyään koskaan takaisin. Lainaaja oli taiteilija Juha Soisalo.
Kuules, Soisalo, jos satut joskus lukemaan tämän, niin voisitko tehdä Dylanit ja palauttaa äitini levyn?
Tuli seuraavan vuoden marraskuu ja palauttessaan levyjä Bob Dylan sanoi kaverilleen:
"Lupasin palauttaa nämä levyt joulukuussa, mutta palautankin ne jo nyt marraskuussa."
Äitini harmitteli jonkun Dylanin tupla-lp:n perään, jonka oli ostanut aikoinaan Lontoosta. Levyn nimeä hän ei muistanut, mutta muisti kyllä lainanneensa sen ystävälleen, saamatta levyään koskaan takaisin. Lainaaja oli taiteilija Juha Soisalo.
Kuules, Soisalo, jos satut joskus lukemaan tämän, niin voisitko tehdä Dylanit ja palauttaa äitini levyn?
lauantaina, joulukuuta 17, 2005
Muusia ja pipareita
Vilma piparin leivonnan lomassa:
"Kysy niiltä, että maistuuko teille muusikoille muusi".
Eiliset häät olivat hauska tapahtuma. Matkalla juhlapaikalle törmäsimme mm. hääväen sukulaisiin. Pidot olivat rennot ja epämuodolliset, hyvin pitkälle hääparin näköiset. Ilta oli täynnä ohjelmaa ja päätyi ennen pitkää tietenkin jamisessioksi.
Nyt juhlat saavat jouluun asti hellittää ja nuotinkirjoitustyöt valmistua maanantaihin mennessä. Timo lupasi tulla kahville lähiaikoina, kun tänään en ehtinyt sitä keittää kiireitteni takia. Silloin on tarjolla itsetehtyjä pipareitakin. Tämä tiedoksi myös muille näillä seuduilla kulkeville.
"Kysy niiltä, että maistuuko teille muusikoille muusi".
Eiliset häät olivat hauska tapahtuma. Matkalla juhlapaikalle törmäsimme mm. hääväen sukulaisiin. Pidot olivat rennot ja epämuodolliset, hyvin pitkälle hääparin näköiset. Ilta oli täynnä ohjelmaa ja päätyi ennen pitkää tietenkin jamisessioksi.
Nyt juhlat saavat jouluun asti hellittää ja nuotinkirjoitustyöt valmistua maanantaihin mennessä. Timo lupasi tulla kahville lähiaikoina, kun tänään en ehtinyt sitä keittää kiireitteni takia. Silloin on tarjolla itsetehtyjä pipareitakin. Tämä tiedoksi myös muille näillä seuduilla kulkeville.
perjantaina, joulukuuta 16, 2005
Torstai-ilta
Istun kahden kuusivuotiaan kanssa hampurilaisravintolassa ja kuuntelen, kuinka he kikattelevat ja keksivät juttuja kuvista seinillä. Kotimatkalla ihmiset naureskelevat vierustoverilleni, joka pitelee korvassaan soittorasiaa kuin walkmania ja hyräilee sen mukana tuiki tuiki tähtöstä.
Perillä avaamme joulukalentereiden luukkuja. Pärskin silmät punaisina, kun en saanut pidettyä näppejäni erossa Julia-kissasta. Pian saapuu Muumi HKO:n konsertista ja mesoaa, kuinka Schubert oli tylsää. Ja kuinka radio on täynnä länsimaista taidemusiikkia ja muut musiikkikulttuurit sivuutetaan aivan tyystin. Me istumme tutkimassa Narniaa. Minulla on Valtion Metallin t-paita päällä ja kummitytön jalat likoavat pesusoikossa. Hänen kaulallaan roikkuu Tamagotchi, jonka hän "ihan kauheesti" haluaisi tappaa.
- Mitä aiot tehdä jouluna, Muumi kysyy.
- En kai mitään erikoista. Pari kaveria saattaa käydä kylässä, vastaan kuin ohimennen.
- O-onko sulla ketään, ketään poikakaveria?
- No - - ei ole.
- Haluaisitkokaan, hän yrittää.
- Ymph, noh, eeh, ei kai sitä mit - - .
- Oletko niin kiinnostunut yrittämäänkään.
Asia ilmeisesti vaivaa, kun oikein ääneen uskalletaan tiedustella.
- Hmh, en kai. Tykkään tytöistä, sanon toivoen, ettei aiheesta enää tarvitsisi kysellä.
Voi Muumi Kulta kun olisit ollut todistamassa tyttäresi viehätysvoimaa eilen. Niitä keskustelunavauksia ("oletko sinä älykäs? Tai siis, näytät siltä kuin olisit"), niitä kehuja ("missä sinunlaisiasi oikein kasvaa?" "Sippolanmäellä."), kunnioitusta kaikesta huolimatta ("ota se käsi pois olkapäältäni." "Anteeksi, ei mutta, siis todella hienosti hoidit tämän tilanteen, hei todella tyylikkäästi."), välien korjailua ("sori, mutta olen kuunnellut elämässäni jo aivan riittävän montaa selittävää setää..." "..hei kai meidän välit on ok?") ja kollegiaalista kunnioitusta ("sinä nyt tiedät, jos joku").
Voi Muumi. Olisitpa nähnyt niitä käsiä, jotka vaeltelivat hipaisemaan, yllättäviä huulia niskaa suukottamaan, sormia otsaani hieromaan ja veljellisiä halauksia osoittamaan yhteisymmärystä. Hienoja taiteilijoita, joita itse arvostaisit ja joiden ajatuksista olisit kiinnostunut. Ujoja silmäkulmien alta katselijoita, suuria persoonia, salaperäisiä poikalapsia, kännisiä iilimatoja ja tuttuja, hymyileviä kasvoja koko Manala täynnä.
Olisit ollut ylpeä tyttärestäsi, joka käsilaukku pullollaan käyntikortteja ja hauskoja sähköposti-osoitteita askelsi kotiin viideltä aamulla. Ihmetteli huomionkipeyden tehohoitoa ja lauloi repeatilla kohtaa The Smithsin kappaleesta 'Half a Person': I like it here - can I stay?
"Maailma tarjoaa välillä suuria rakkauden aaltoja ja miehiä, joita rakastan yli kaiken", totean mielessäni aforistisesti kirjatessani ylös Muumin varovaiset tiedustelut, joiden takaa kuuluu pelko siitä, että tyttärensä elämä olisi yhtä ynseää kuin kolmikymppisen ärähtelevät murrosikäisvastaukset. Hän toivoisi minulle ehdotonta rakkautta ja kahleetonta kumppanuutta. Jätän kertomatta, kuinka suurenmoista on, että juuri sitä minulla on yllin kyllin, etten menettäisi hänen suomaa huomiotaan.
Hän ojentaa minulle vihreän kansion, johon on kerännyt piirrustuksiani. Seuraavalla kerralla hän antaisi kansiollisen kirjoittamiani tarinoita. Käytämme luovuutta kuulemma aivan samalla tavalla, kummityttöni ja minä. Puheenaihe on vaihdettu toiseen rakkaudenkohteeseen, ja saan todennäköisesti olla rauhassa ainakin vuoden. Hän ei tiedä leikkauksestani, ja olettaa varmaankin, että lopulta, joku kaunis päivä, yllätän iloisesti kaikki.
Perillä avaamme joulukalentereiden luukkuja. Pärskin silmät punaisina, kun en saanut pidettyä näppejäni erossa Julia-kissasta. Pian saapuu Muumi HKO:n konsertista ja mesoaa, kuinka Schubert oli tylsää. Ja kuinka radio on täynnä länsimaista taidemusiikkia ja muut musiikkikulttuurit sivuutetaan aivan tyystin. Me istumme tutkimassa Narniaa. Minulla on Valtion Metallin t-paita päällä ja kummitytön jalat likoavat pesusoikossa. Hänen kaulallaan roikkuu Tamagotchi, jonka hän "ihan kauheesti" haluaisi tappaa.
- Mitä aiot tehdä jouluna, Muumi kysyy.
- En kai mitään erikoista. Pari kaveria saattaa käydä kylässä, vastaan kuin ohimennen.
- O-onko sulla ketään, ketään poikakaveria?
- No - - ei ole.
- Haluaisitkokaan, hän yrittää.
- Ymph, noh, eeh, ei kai sitä mit - - .
- Oletko niin kiinnostunut yrittämäänkään.
Asia ilmeisesti vaivaa, kun oikein ääneen uskalletaan tiedustella.
- Hmh, en kai. Tykkään tytöistä, sanon toivoen, ettei aiheesta enää tarvitsisi kysellä.
Voi Muumi Kulta kun olisit ollut todistamassa tyttäresi viehätysvoimaa eilen. Niitä keskustelunavauksia ("oletko sinä älykäs? Tai siis, näytät siltä kuin olisit"), niitä kehuja ("missä sinunlaisiasi oikein kasvaa?" "Sippolanmäellä."), kunnioitusta kaikesta huolimatta ("ota se käsi pois olkapäältäni." "Anteeksi, ei mutta, siis todella hienosti hoidit tämän tilanteen, hei todella tyylikkäästi."), välien korjailua ("sori, mutta olen kuunnellut elämässäni jo aivan riittävän montaa selittävää setää..." "..hei kai meidän välit on ok?") ja kollegiaalista kunnioitusta ("sinä nyt tiedät, jos joku").
Voi Muumi. Olisitpa nähnyt niitä käsiä, jotka vaeltelivat hipaisemaan, yllättäviä huulia niskaa suukottamaan, sormia otsaani hieromaan ja veljellisiä halauksia osoittamaan yhteisymmärystä. Hienoja taiteilijoita, joita itse arvostaisit ja joiden ajatuksista olisit kiinnostunut. Ujoja silmäkulmien alta katselijoita, suuria persoonia, salaperäisiä poikalapsia, kännisiä iilimatoja ja tuttuja, hymyileviä kasvoja koko Manala täynnä.
Olisit ollut ylpeä tyttärestäsi, joka käsilaukku pullollaan käyntikortteja ja hauskoja sähköposti-osoitteita askelsi kotiin viideltä aamulla. Ihmetteli huomionkipeyden tehohoitoa ja lauloi repeatilla kohtaa The Smithsin kappaleesta 'Half a Person': I like it here - can I stay?
"Maailma tarjoaa välillä suuria rakkauden aaltoja ja miehiä, joita rakastan yli kaiken", totean mielessäni aforistisesti kirjatessani ylös Muumin varovaiset tiedustelut, joiden takaa kuuluu pelko siitä, että tyttärensä elämä olisi yhtä ynseää kuin kolmikymppisen ärähtelevät murrosikäisvastaukset. Hän toivoisi minulle ehdotonta rakkautta ja kahleetonta kumppanuutta. Jätän kertomatta, kuinka suurenmoista on, että juuri sitä minulla on yllin kyllin, etten menettäisi hänen suomaa huomiotaan.
Hän ojentaa minulle vihreän kansion, johon on kerännyt piirrustuksiani. Seuraavalla kerralla hän antaisi kansiollisen kirjoittamiani tarinoita. Käytämme luovuutta kuulemma aivan samalla tavalla, kummityttöni ja minä. Puheenaihe on vaihdettu toiseen rakkaudenkohteeseen, ja saan todennäköisesti olla rauhassa ainakin vuoden. Hän ei tiedä leikkauksestani, ja olettaa varmaankin, että lopulta, joku kaunis päivä, yllätän iloisesti kaikki.
torstaina, joulukuuta 15, 2005
Toteemieläimenä laavalamppu
Olen krapulassa ja hauskalla tuulella.
Luin eilen kirjoittamani kommentin, enkä ymmärtänyt pääajatustani ollenkaan. Joku hieno "punchthought" siihen kai liittyi, mutta hukkui ilmeisesti liialliseen koreiluun. Kertoo minusta jotain, ainakin - jotain. Jotain jostakin sellaisesta kokemuksesta, että ainakin naiskuvani on varsin omnipotenttinen. Sitä vastaan taistellessani olen yrittänyt opetella avuttomuuttakin. Olen huomannut toisen nauttivan auttamisesta aivan samalla tavoin kuin miten itse niin kovin mieluusti autan muita. Minusta tälläiset vaihtokaupat ovat varsin hyviä ja pitävät kaikki osapuolet onnellisina. Onnellisuuden kun rankkaan kaikkein tärkeimmäksi. Joka tapauksessa muutin otsikon kommentista Inspiraatioksi.
Luulen, että mielessäni sekoittui eräs toinenkin Perkolan kirjoitus, jossa puhuttiin kauniista naisesta, kopiokoneesta ja ATM:stä nöyryyttämässä itseään laitteen opastuksessa. Näkymä on tuttu ja omakohtainenkin. Mutta sillä erolla, että mieleni olisi tehnyt huudahtaa "kerää nyt kunniasi, hyvä ihminen". Vastuu alentumisesta valui aivan toisaalla kuin omissa hyppysissäni. Olen kaiketi itse niin ATN, että se tuntui vain kiusalliselta.
Luin eilen kirjoittamani kommentin, enkä ymmärtänyt pääajatustani ollenkaan. Joku hieno "punchthought" siihen kai liittyi, mutta hukkui ilmeisesti liialliseen koreiluun. Kertoo minusta jotain, ainakin - jotain. Jotain jostakin sellaisesta kokemuksesta, että ainakin naiskuvani on varsin omnipotenttinen. Sitä vastaan taistellessani olen yrittänyt opetella avuttomuuttakin. Olen huomannut toisen nauttivan auttamisesta aivan samalla tavoin kuin miten itse niin kovin mieluusti autan muita. Minusta tälläiset vaihtokaupat ovat varsin hyviä ja pitävät kaikki osapuolet onnellisina. Onnellisuuden kun rankkaan kaikkein tärkeimmäksi. Joka tapauksessa muutin otsikon kommentista Inspiraatioksi.
Luulen, että mielessäni sekoittui eräs toinenkin Perkolan kirjoitus, jossa puhuttiin kauniista naisesta, kopiokoneesta ja ATM:stä nöyryyttämässä itseään laitteen opastuksessa. Näkymä on tuttu ja omakohtainenkin. Mutta sillä erolla, että mieleni olisi tehnyt huudahtaa "kerää nyt kunniasi, hyvä ihminen". Vastuu alentumisesta valui aivan toisaalla kuin omissa hyppysissäni. Olen kaiketi itse niin ATN, että se tuntui vain kiusalliselta.
keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005
Inspiraatio kirjoituksesta 'Koneet ja me'
Koneet ja me [KOKO KIRJOITUS LINKIN TAKANA]
Kirjoitin jutun, mutta sensuroin kun siinä oli mielipiteitä. Sisältö oli lyhyesti se, että paperi on suoja, jolla estetään informaatiota liikkumasta...
..Jossain vaiheessa meidät opetetaan puolueellisiksi, itsekkäiksi ja vihamielisiksi. Tyypillisesti sen tekevät olennot, jotka ovat keskimääräistä useammin naisia, humanisteja ja arvokeskustelijoita. Minulla on teoria miksi on näin. Nainen on kone, joka tuottaa uusia ihmisiä. Mitä useammalla alalla muut koneet ohittavat ihmisen, sitä enemmän lastentuotannon arvo putoaa ja sen mukana naisille palkkioksi valuvat resurssit. Sama tietenkin koskee seksiä. Netin äänekkäimmät sensuroijatkin ovat yleensä naisia, prosessi vain on tietenkin tässä ilmeisempi kuin ihmistuotannon puolella.
(pakollinen alkupuhe)
Mielipiteeni on tietenkin vajavainen; viisaammat voivat täydentää torsoa ajatustani, joka syntyi ja on torsona pysynyt vain siitä syystä, että olen tyhmä ja järjeltäni kankea. Anteeksi.
Olen törmännyt kyllä useammin niskavuorelaisiin, jotka vetävät saveen juuttuneen hevosen kuivalle maalle ja ottavat kiväärin seinältä kun susi ulvoo navetan takana. Silti, mikäli nainen ei kykene saamaan lapsia, oli oma valinta millainen tahansa, tuntee hän usein itsensä naisena vajavaiseksi.
Lapsi innostuu legoista siksi, että hän tuntee inhimillistä innostuksen tunnetta. Onko tarkoitus, että kone ohjelmoitaisiin innostumaan, vai onko innostumisella silloin enää merkitystä? Itse näkisin innostuksen tärkeänä motivoijana tehdä lisää asioita.
Pidän ihmisistä. Etenkin silloin, kun he ovat paljaimmillaan ja sanovat, ettei itsestä ole mihinkään. Että loskaa sataa niskaan, mikään ei kiinnosta ja kun kiinnostaa, ketään muuta se ei liikauta.
Elinolosuhteet muokkaavat niin miestä kuin naistakin. Miehet joutunevat ehkä kukkoilemaan kaltaistensa seurassa, mutta uskaltautuvat paljastamaan helpommin naiselle myös herkemmän puolensa. Tätä ei tietenkään saisi sanoa ääneen, sillä miehelle kunnia on kaikki kaikessa. Mutta näen miehen funktion tässä tärkeänä naiselle aivan samalla tavoin, kuin mikä naisen funktio on miehelle silloin, kun tämä voi päteä esim. jonkun painavan esineen nostamisessa.
Ja toki töissä raatavaa miestä on ilo katsella. Mieluummin tietysti vielä jos hänellä ei ole paitaa päällä.
Kirjoitin jutun, mutta sensuroin kun siinä oli mielipiteitä. Sisältö oli lyhyesti se, että paperi on suoja, jolla estetään informaatiota liikkumasta...
..Jossain vaiheessa meidät opetetaan puolueellisiksi, itsekkäiksi ja vihamielisiksi. Tyypillisesti sen tekevät olennot, jotka ovat keskimääräistä useammin naisia, humanisteja ja arvokeskustelijoita. Minulla on teoria miksi on näin. Nainen on kone, joka tuottaa uusia ihmisiä. Mitä useammalla alalla muut koneet ohittavat ihmisen, sitä enemmän lastentuotannon arvo putoaa ja sen mukana naisille palkkioksi valuvat resurssit. Sama tietenkin koskee seksiä. Netin äänekkäimmät sensuroijatkin ovat yleensä naisia, prosessi vain on tietenkin tässä ilmeisempi kuin ihmistuotannon puolella.
(pakollinen alkupuhe)
Mielipiteeni on tietenkin vajavainen; viisaammat voivat täydentää torsoa ajatustani, joka syntyi ja on torsona pysynyt vain siitä syystä, että olen tyhmä ja järjeltäni kankea. Anteeksi.
Olen törmännyt kyllä useammin niskavuorelaisiin, jotka vetävät saveen juuttuneen hevosen kuivalle maalle ja ottavat kiväärin seinältä kun susi ulvoo navetan takana. Silti, mikäli nainen ei kykene saamaan lapsia, oli oma valinta millainen tahansa, tuntee hän usein itsensä naisena vajavaiseksi.
Lapsi innostuu legoista siksi, että hän tuntee inhimillistä innostuksen tunnetta. Onko tarkoitus, että kone ohjelmoitaisiin innostumaan, vai onko innostumisella silloin enää merkitystä? Itse näkisin innostuksen tärkeänä motivoijana tehdä lisää asioita.
Pidän ihmisistä. Etenkin silloin, kun he ovat paljaimmillaan ja sanovat, ettei itsestä ole mihinkään. Että loskaa sataa niskaan, mikään ei kiinnosta ja kun kiinnostaa, ketään muuta se ei liikauta.
Elinolosuhteet muokkaavat niin miestä kuin naistakin. Miehet joutunevat ehkä kukkoilemaan kaltaistensa seurassa, mutta uskaltautuvat paljastamaan helpommin naiselle myös herkemmän puolensa. Tätä ei tietenkään saisi sanoa ääneen, sillä miehelle kunnia on kaikki kaikessa. Mutta näen miehen funktion tässä tärkeänä naiselle aivan samalla tavoin, kuin mikä naisen funktio on miehelle silloin, kun tämä voi päteä esim. jonkun painavan esineen nostamisessa.
Ja toki töissä raatavaa miestä on ilo katsella. Mieluummin tietysti vielä jos hänellä ei ole paitaa päällä.
Mysteeri
Viime viikolla ostin keittiöön uuden seinäkellon. Löysin sen Tiimarista halpaan hintaan. Vanha ikealainen sai uuden paikan salongin puolelta. Tiimarilaisen ääni oli matalampi ja sen sekuntiviisari soitti tasaisen takapotkun ikealaisen ykkösille ja kolmosille. Kollegat olivat löytäneet välittömästi harmonisen rytmikudoksen.
Kunnes mysteeri ilmeni.
Alkuperäisen tik takin sijaan alkoikin kuulua ti takk, ti takk. Säntäsin raivoissani tuijottamaan keittiön uutta kelloa.
- Jos siedät olla yhtään epätarkka taimissasi, laulan sinut suohon, saamarin takuttaja!
Puin vielä nyrkkiä ja nakkelin mielestäni nokkelana:
- Silloin ei kunnian kukko enää laula.
Kello vastasi ynseästi:
- Tak tik, tak tik.
Päättelin kääntäneeni kompin mielessäni. Kello näytti juuri sen mitä pitikin, eikä ollut moitteen sijaa ikealaisenkaan ajannäytössä. Tasasivatko kellot aikansa aina vartin välein, vai mistä oikein oli kysymys? Hain metronomin ja mittasin: 60 iskua minuutissa.
- ta tikk, ta tikk, percussoi kello.
Loppuviikosta istuin oppilaani kanssa glögilasin äärellä pianotunnin jälkeen. Kerroin mysteeristä, joka yhä vaivasi mieltäni. Kuljetin häntä kellon luota toiselle, ja - siinä selittäessäni - ymmärsin kaiken. Voi hyvät hyssykät. Kellothan toimivat moitteettomasti. Yhtä moitteetonta on niiden tikutustkin. "Sekuntiviisarimysteeri" ei ollut mitään sen ihmeellisempää, kuin pelkkä akustinen ilmiö.
Kunnes mysteeri ilmeni.
Alkuperäisen tik takin sijaan alkoikin kuulua ti takk, ti takk. Säntäsin raivoissani tuijottamaan keittiön uutta kelloa.
- Jos siedät olla yhtään epätarkka taimissasi, laulan sinut suohon, saamarin takuttaja!
Puin vielä nyrkkiä ja nakkelin mielestäni nokkelana:
- Silloin ei kunnian kukko enää laula.
Kello vastasi ynseästi:
- Tak tik, tak tik.
Päättelin kääntäneeni kompin mielessäni. Kello näytti juuri sen mitä pitikin, eikä ollut moitteen sijaa ikealaisenkaan ajannäytössä. Tasasivatko kellot aikansa aina vartin välein, vai mistä oikein oli kysymys? Hain metronomin ja mittasin: 60 iskua minuutissa.
- ta tikk, ta tikk, percussoi kello.
Loppuviikosta istuin oppilaani kanssa glögilasin äärellä pianotunnin jälkeen. Kerroin mysteeristä, joka yhä vaivasi mieltäni. Kuljetin häntä kellon luota toiselle, ja - siinä selittäessäni - ymmärsin kaiken. Voi hyvät hyssykät. Kellothan toimivat moitteettomasti. Yhtä moitteetonta on niiden tikutustkin. "Sekuntiviisarimysteeri" ei ollut mitään sen ihmeellisempää, kuin pelkkä akustinen ilmiö.
tiistaina, joulukuuta 13, 2005
Viisi eriväristä taloa
? On viisi eriväristä taloa.
? Kussakin asuu eri kansallisuutta edustava henkilö.
? Nämä viisi asukasta juovat tiettyjä juomia, polttavat tiettyä tupakkaa
ja pitävät tiettyä lemmikkiä.
? Kukaan asukkaista ei juo samaa juomaa, polta samaa tupakkaa,
eikä kenelläkään ole samanlaista lemmikkiä.
? Kysymys kuuluu, kuka pitää kaloja lemmikkinä.
Vihjeet:
- Suomalainen asuu punaisessa talossa
- Ruotsalainen pitää koiraa lemmikkinä
- Tanskalainen juo teetä
- Vihreä talo on valkoisen talon vasemmalla puolella
- Sätkää käärivä henkilö hoitaa lintuja
- Keltaisen talon asukas tupruttaa sikaria
- Keskimmäisen talon asukas juo maitoa
- Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa
- Piipunpolttaja asuu kissanhoitajan naapurissa
- Mies, jolla on hevonen, asuu sikarinpolttajan naapurissa
- Nortin vetäjä juo olutta
- Saksalainen polttaa Coltia
- Norjalainen asuu sinisen talon vieressä
- Piipunpolttajan naapuri juo vettä
Einstein kirjoitti tehtävän vuosisadan alussa ja arvioi, että 2% ihmiskunnasta pystyy sen ratkaisemaan.
? Kussakin asuu eri kansallisuutta edustava henkilö.
? Nämä viisi asukasta juovat tiettyjä juomia, polttavat tiettyä tupakkaa
ja pitävät tiettyä lemmikkiä.
? Kukaan asukkaista ei juo samaa juomaa, polta samaa tupakkaa,
eikä kenelläkään ole samanlaista lemmikkiä.
? Kysymys kuuluu, kuka pitää kaloja lemmikkinä.
Vihjeet:
- Suomalainen asuu punaisessa talossa
- Ruotsalainen pitää koiraa lemmikkinä
- Tanskalainen juo teetä
- Vihreä talo on valkoisen talon vasemmalla puolella
- Sätkää käärivä henkilö hoitaa lintuja
- Keltaisen talon asukas tupruttaa sikaria
- Keskimmäisen talon asukas juo maitoa
- Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa
- Piipunpolttaja asuu kissanhoitajan naapurissa
- Mies, jolla on hevonen, asuu sikarinpolttajan naapurissa
- Nortin vetäjä juo olutta
- Saksalainen polttaa Coltia
- Norjalainen asuu sinisen talon vieressä
- Piipunpolttajan naapuri juo vettä
Einstein kirjoitti tehtävän vuosisadan alussa ja arvioi, että 2% ihmiskunnasta pystyy sen ratkaisemaan.
perjantaina, joulukuuta 09, 2005
Sosiaalisuhteita
Tällä viikolla on ollut kahtena iltana vieraita ja tänään tulee kolmannet. Harvoin jaksan niin montaa kerrallaan, mutta nyt se ei tunnu kuin mukavalta. Vähän kuin viettäisi joulua etukäteen.
En chattaile juuri koskaan, mutta tällä viikolla harrastin sitäkin kahteen otteeseen. Se on halvempaa kuin puhuminen, kun ystävälläni ei ole Skypeä. Jossakin vaiheessa aloimme parodioida seksichattaillyä.
- I've never seen a dick that big.
- It's not a dick. It's my only leg.
Nauran tuolle vieläkin katketakseni. Tiedä, miksi seksi-osio käytiin englanniksi. Tuollaiset ilmaisut kuulostavat vain niin hassuilta suomeksi. "Voi ei, sinulla seisoo ja lujaa." "Ei, rakas, se on ainoa jalkani."
Eilenillalla skypettelimme Jarmon kanssa. Kerroin uudesta blogistani.
- Mitäh?! Oletko nähnyt unta André Wickströmistä?!
- Mikä ettei. Hänessä on jotain, joka muistuttaa veljestäni.
- No voi sun kanssas, hän päivitteli.
- Oletteko sitten tuttuja? Eikun - ainiin.
Jarmo soitti pitkään W-tyylissä. Harmittaa, kun en onnistunut koskaan näkemään.
- Niin, no, mikä ettei, hän myöntyi lopultua, luvattuani nähdä hänestäkin unia.
- Painajaisistasi pahin, hän lisäsi vielä.
Tiistaina katselimme linnan vieraita ja mutustelimme pöydän antimia. Kun tv suljettiin, "ostin" Antilta aikaa jutteluun Annukan kanssa viemällä hänen eteensä uusimman Rytmi-lehden, jota selailla sen jälkeen kun levyhyllyni menettää kiinnostustaan. Puhuimme ystävyydestä ja kuivien oksien katkomisesta. Kerroin siitä, kun aamulla olin herännyt katsoakseni kelloa. Kello oli puoli yksi. Käännettyäni kylkeä ja käperryttyäni syvemmälle peittoihin näin unta, että olin nähnyt viisarit väärin. Että oikeasti kello oli vähän yli kuusi aamulla.
En chattaile juuri koskaan, mutta tällä viikolla harrastin sitäkin kahteen otteeseen. Se on halvempaa kuin puhuminen, kun ystävälläni ei ole Skypeä. Jossakin vaiheessa aloimme parodioida seksichattaillyä.
- I've never seen a dick that big.
- It's not a dick. It's my only leg.
Nauran tuolle vieläkin katketakseni. Tiedä, miksi seksi-osio käytiin englanniksi. Tuollaiset ilmaisut kuulostavat vain niin hassuilta suomeksi. "Voi ei, sinulla seisoo ja lujaa." "Ei, rakas, se on ainoa jalkani."
Eilenillalla skypettelimme Jarmon kanssa. Kerroin uudesta blogistani.
- Mitäh?! Oletko nähnyt unta André Wickströmistä?!
- Mikä ettei. Hänessä on jotain, joka muistuttaa veljestäni.
- No voi sun kanssas, hän päivitteli.
- Oletteko sitten tuttuja? Eikun - ainiin.
Jarmo soitti pitkään W-tyylissä. Harmittaa, kun en onnistunut koskaan näkemään.
- Niin, no, mikä ettei, hän myöntyi lopultua, luvattuani nähdä hänestäkin unia.
- Painajaisistasi pahin, hän lisäsi vielä.
Tiistaina katselimme linnan vieraita ja mutustelimme pöydän antimia. Kun tv suljettiin, "ostin" Antilta aikaa jutteluun Annukan kanssa viemällä hänen eteensä uusimman Rytmi-lehden, jota selailla sen jälkeen kun levyhyllyni menettää kiinnostustaan. Puhuimme ystävyydestä ja kuivien oksien katkomisesta. Kerroin siitä, kun aamulla olin herännyt katsoakseni kelloa. Kello oli puoli yksi. Käännettyäni kylkeä ja käperryttyäni syvemmälle peittoihin näin unta, että olin nähnyt viisarit väärin. Että oikeasti kello oli vähän yli kuusi aamulla.
maanantaina, joulukuuta 05, 2005
Mimma ja Iso
Iso tapasi aina sanoa, että sukumme vaiheet ovat niin tapahtumarikkaat, että Dallas sen rinnalla ei ole yhtään mitään. Luulen, ettei kaikesta ole minulle edes kerrottu. Aina silloin tällöin saa vihiä erilaisista draamoista varrella Lankilankosken, jonne suuri osa suvusta talonsa oli rakentanut.
Iso oli rauhallinen, isonenäinen, italialaisen näköinen mies, jolla kasvoi rystysistäkin tummia karvoja. Hän istui sohvalla ja luki sanakirjoja tai sota-aiheista kirjallisuutta. Hän kertoi onnahtavia vitsejään ja yritti hauskuttaa muita tavalla, josta olen hänelle itsekin velkaa. Hän oli SS-mies. Hän kertoi ajatelleensa olevan mukavaa, että armeijan ohella saattoi tehdä ulkomaan vaihdon ja opetella samalla kieltä ja kulttuuria. Karu totuus oli paljastunut nuorille pojille vasta määränpäässä.
Mimma säilyi salaperäisenä aina kuolemaansa asti. Vasta parikymppisenä tajusin, että hänen vaaleat kutrinsa olivat käsitellyt. Hän kantoi harteillaan koko suvun taakkaa, eikä koskaan puhunut siitä mitään. Hän teki työtä koko elämänsä. Luutusi ison talon kerran viikossa, kokkasi ruoat ja kulki alati Ison rinnalla tehtaalla ja matkoilla. Silti kaikille oli yllätys, että ensin kuoli hän, eikä haavoittumisesta asti sydänvikainen Iso.
Minulle se ei ollut yllätys. Jossain vaiheessa tuli sellainen tunne, että Mimmalta alkavat olla voimat lopussa. Muistan tulleeni kotiin Liisankadulle, siihen asuntoon, jonka ikkunasta näkyi suoraan Tuomiokirkko. En omistanut kännykkää. Puhelinvastaajassani oli äidin viesti: "Soita heti kotiin". Arvasin, että Mimma oli kuollut.
Lapualla on sellainen tapa, että kun ihminen kuolee, hänet viedään ensin talvihautaan. Sitä ennen arkun kansi on auki sairaalan kappelissa, ja omaiset saavat hyvästellä vainajan. Sitten kansi suljetaan, veisataan virsi ja viedään arkku autosaattueessa talvihautaan odottamaan hautajaisia. Olen aina pitänyt tavasta, jossa ruumiita ei vain *plof* napata keskuudestamme pois. On hyvä todeta omin silmin, että tuossa se nyt on, se ei hengitä eikä sen huokosissa näy eloa.
Iso luhistui täysin. En ole nähnyt koskaan niin surun murtamaa ihmistä. He olivat taistelupari. Hautajaisten jälkeen hän sanoi katselleensa Mimmaa arkussa ja ajatelleensa, että tuossa makaa Lumikki.
Iso oli rauhallinen, isonenäinen, italialaisen näköinen mies, jolla kasvoi rystysistäkin tummia karvoja. Hän istui sohvalla ja luki sanakirjoja tai sota-aiheista kirjallisuutta. Hän kertoi onnahtavia vitsejään ja yritti hauskuttaa muita tavalla, josta olen hänelle itsekin velkaa. Hän oli SS-mies. Hän kertoi ajatelleensa olevan mukavaa, että armeijan ohella saattoi tehdä ulkomaan vaihdon ja opetella samalla kieltä ja kulttuuria. Karu totuus oli paljastunut nuorille pojille vasta määränpäässä.
Mimma säilyi salaperäisenä aina kuolemaansa asti. Vasta parikymppisenä tajusin, että hänen vaaleat kutrinsa olivat käsitellyt. Hän kantoi harteillaan koko suvun taakkaa, eikä koskaan puhunut siitä mitään. Hän teki työtä koko elämänsä. Luutusi ison talon kerran viikossa, kokkasi ruoat ja kulki alati Ison rinnalla tehtaalla ja matkoilla. Silti kaikille oli yllätys, että ensin kuoli hän, eikä haavoittumisesta asti sydänvikainen Iso.
Minulle se ei ollut yllätys. Jossain vaiheessa tuli sellainen tunne, että Mimmalta alkavat olla voimat lopussa. Muistan tulleeni kotiin Liisankadulle, siihen asuntoon, jonka ikkunasta näkyi suoraan Tuomiokirkko. En omistanut kännykkää. Puhelinvastaajassani oli äidin viesti: "Soita heti kotiin". Arvasin, että Mimma oli kuollut.
Lapualla on sellainen tapa, että kun ihminen kuolee, hänet viedään ensin talvihautaan. Sitä ennen arkun kansi on auki sairaalan kappelissa, ja omaiset saavat hyvästellä vainajan. Sitten kansi suljetaan, veisataan virsi ja viedään arkku autosaattueessa talvihautaan odottamaan hautajaisia. Olen aina pitänyt tavasta, jossa ruumiita ei vain *plof* napata keskuudestamme pois. On hyvä todeta omin silmin, että tuossa se nyt on, se ei hengitä eikä sen huokosissa näy eloa.
Iso luhistui täysin. En ole nähnyt koskaan niin surun murtamaa ihmistä. He olivat taistelupari. Hautajaisten jälkeen hän sanoi katselleensa Mimmaa arkussa ja ajatelleensa, että tuossa makaa Lumikki.
perjantaina, joulukuuta 02, 2005
Hyvin
Olin YLEllä katsomassa Pauliinan leikkaaman leffan. Kuohuviinitilaisuudessa törmäsin Seppoon, vanhaan kämppikseeni, pitkästä aikaa. Hän oli jo ehtinyt vaihtaa sekä nimeään että työpaikkaansa ja kertoili nyt 22 kuukautta kestäneestä matkastaan Aasiassa. Hän sanoi, että näytin hyvältä, ja tarkoitti sillä paljon enemmän. Nimittäin asuettaessamme samaa kommuunia Liisankadulla, aivan ruumisarkkuliikkeen vieressä, minulla oli todella vaikea ihottuma ja kärsimykseni paistoi hehtaarin ympärilleni. Hemaisevan parikymppisen sijasta olin uskoni menettänyt ja aivan epätoivoinen kävelevä ruumis.
Samoihin aikoihin sattui traaginen kaappausviikko, joka kosketti myös silloista kumppaniani ja lähipiirejämme. Isäni tuli Helsinkiin ja tarkisti porraskäytävät etukäteen mahdollisten väijytysten pelossa palatessani kotiin. Sellaisia kokemuksia näkee rauhan aikaan vain elokuvista. Huoneeni oli kyllä kauneimpia, mitä köyhä opiskelija saattoi Helsingistä saada. Se oli valoisa 30m2, lähes 4m korkea, ja sen ikkunasta näkyi Tuomiokirkon kupoli suoraan silmien edessä. Valkoinen kaakeliuuni toimi hyvin ja lämmittelimme usein tulen loimussa poikaystäväni kanssa. Meno vain oli muutoin armoton ihmiseloni tuossa vaiheessa. Aikaa siitä on vasta 7 vuotta, mutta sen tuntuu ikuisuudelta.
Sen takia vastasinkin, että "kiitos". Seppo halusi vielä perustella ja sanoi, että "näytät siltä, että asiat ovat sinulla hyvin". Tähän vastasin, että "niin, oikeastaan ne ovat tällä hetkellä - - oikein hyvin".
Samoihin aikoihin sattui traaginen kaappausviikko, joka kosketti myös silloista kumppaniani ja lähipiirejämme. Isäni tuli Helsinkiin ja tarkisti porraskäytävät etukäteen mahdollisten väijytysten pelossa palatessani kotiin. Sellaisia kokemuksia näkee rauhan aikaan vain elokuvista. Huoneeni oli kyllä kauneimpia, mitä köyhä opiskelija saattoi Helsingistä saada. Se oli valoisa 30m2, lähes 4m korkea, ja sen ikkunasta näkyi Tuomiokirkon kupoli suoraan silmien edessä. Valkoinen kaakeliuuni toimi hyvin ja lämmittelimme usein tulen loimussa poikaystäväni kanssa. Meno vain oli muutoin armoton ihmiseloni tuossa vaiheessa. Aikaa siitä on vasta 7 vuotta, mutta sen tuntuu ikuisuudelta.
Sen takia vastasinkin, että "kiitos". Seppo halusi vielä perustella ja sanoi, että "näytät siltä, että asiat ovat sinulla hyvin". Tähän vastasin, että "niin, oikeastaan ne ovat tällä hetkellä - - oikein hyvin".
torstaina, joulukuuta 01, 2005
Unta makeaa
Näin unta André Wickströmistä. Hän tuli uniini sen jälkeen, kun olin katsonut Hetimiten (Ögonaböj) -ohjelmaa ja miettinyt sen jälkeen, miksi minusta tuntui kuin tuntisin André Wickströmin todella hyvin. Tosielämässä emme ole edes moikkaustuttuja. Mietin pääni puhki, ketä hän mahtaa muistuttaa. Lopulta tajusin, että hänellä on veljeni vartalo, Salvatoren kasvot, serkkuni hymy ja enoni habitus. Näiden lisäksi hänen olemuksessaan on joku seikka, joku tuttuus, jota en ole pystynyt vielä henkilöittämään kehenkään tuttavaani.
Unessani oli komediankin aineksia: olin valitsemassa André Wickstömille pukua. Yritin takoa hänen päähänsä, että "se pystykaulusmalli sopii sinulle kaikkein parhaiten".
Saman episodin kävin veljeni kanssa vuosia sitten, kun hän oli ostamassa pukua ja kysyi mielipidettäni. Jostakin syystä yhdistän nämä kaksi henkilöä toisiinsa. Unessa André kuitenkin kuunteli näkemystäni maltillisemmin kuin mitä veljeni elävässä elämässä.
Mietin yhä lähteäkö viikonloppuna Tukholmaan konserttiin vai ottaako vielä rauhallisesti ja antaa toipumiselle aikaa. Sen näkee varmaan vasta perjantaina.
Unessani oli komediankin aineksia: olin valitsemassa André Wickstömille pukua. Yritin takoa hänen päähänsä, että "se pystykaulusmalli sopii sinulle kaikkein parhaiten".
Saman episodin kävin veljeni kanssa vuosia sitten, kun hän oli ostamassa pukua ja kysyi mielipidettäni. Jostakin syystä yhdistän nämä kaksi henkilöä toisiinsa. Unessa André kuitenkin kuunteli näkemystäni maltillisemmin kuin mitä veljeni elävässä elämässä.
Mietin yhä lähteäkö viikonloppuna Tukholmaan konserttiin vai ottaako vielä rauhallisesti ja antaa toipumiselle aikaa. Sen näkee varmaan vasta perjantaina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
