Hyvin

Olin YLEllä katsomassa Pauliinan leikkaaman leffan. Kuohuviinitilaisuudessa törmäsin Seppoon, vanhaan kämppikseeni, pitkästä aikaa. Hän oli jo ehtinyt vaihtaa sekä nimeään että työpaikkaansa ja kertoili nyt 22 kuukautta kestäneestä matkastaan Aasiassa. Hän sanoi, että näytin hyvältä, ja tarkoitti sillä paljon enemmän. Nimittäin asuettaessamme samaa kommuunia Liisankadulla, aivan ruumisarkkuliikkeen vieressä, minulla oli todella vaikea ihottuma ja kärsimykseni paistoi hehtaarin ympärilleni. Hemaisevan parikymppisen sijasta olin uskoni menettänyt ja aivan epätoivoinen kävelevä ruumis.
Samoihin aikoihin sattui traaginen kaappausviikko, joka kosketti myös silloista kumppaniani ja lähipiirejämme. Isäni tuli Helsinkiin ja tarkisti porraskäytävät etukäteen mahdollisten väijytysten pelossa palatessani kotiin. Sellaisia kokemuksia näkee rauhan aikaan vain elokuvista. Huoneeni oli kyllä kauneimpia, mitä köyhä opiskelija saattoi Helsingistä saada. Se oli valoisa 30m2, lähes 4m korkea, ja sen ikkunasta näkyi Tuomiokirkon kupoli suoraan silmien edessä. Valkoinen kaakeliuuni toimi hyvin ja lämmittelimme usein tulen loimussa poikaystäväni kanssa. Meno vain oli muutoin armoton ihmiseloni tuossa vaiheessa. Aikaa siitä on vasta 7 vuotta, mutta sen tuntuu ikuisuudelta.

Sen takia vastasinkin, että "kiitos". Seppo halusi vielä perustella ja sanoi, että "näytät siltä, että asiat ovat sinulla hyvin". Tähän vastasin, että "niin, oikeastaan ne ovat tällä hetkellä - - oikein hyvin".