Torstai-ilta

Istun kahden kuusivuotiaan kanssa hampurilaisravintolassa ja kuuntelen, kuinka he kikattelevat ja keksivät juttuja kuvista seinillä. Kotimatkalla ihmiset naureskelevat vierustoverilleni, joka pitelee korvassaan soittorasiaa kuin walkmania ja hyräilee sen mukana tuiki tuiki tähtöstä.

Perillä avaamme joulukalentereiden luukkuja. Pärskin silmät punaisina, kun en saanut pidettyä näppejäni erossa Julia-kissasta. Pian saapuu Muumi HKO:n konsertista ja mesoaa, kuinka Schubert oli tylsää. Ja kuinka radio on täynnä länsimaista taidemusiikkia ja muut musiikkikulttuurit sivuutetaan aivan tyystin. Me istumme tutkimassa Narniaa. Minulla on Valtion Metallin t-paita päällä ja kummitytön jalat likoavat pesusoikossa. Hänen kaulallaan roikkuu Tamagotchi, jonka hän "ihan kauheesti" haluaisi tappaa.

- Mitä aiot tehdä jouluna, Muumi kysyy.
- En kai mitään erikoista. Pari kaveria saattaa käydä kylässä, vastaan kuin ohimennen.
- O-onko sulla ketään, ketään poikakaveria?
- No - - ei ole.
- Haluaisitkokaan, hän yrittää.
- Ymph, noh, eeh, ei kai sitä mit - - .
- Oletko niin kiinnostunut yrittämäänkään.
Asia ilmeisesti vaivaa, kun oikein ääneen uskalletaan tiedustella.
- Hmh, en kai. Tykkään tytöistä, sanon toivoen, ettei aiheesta enää tarvitsisi kysellä.
Voi Muumi Kulta kun olisit ollut todistamassa tyttäresi viehätysvoimaa eilen. Niitä keskustelunavauksia ("oletko sinä älykäs? Tai siis, näytät siltä kuin olisit"), niitä kehuja ("missä sinunlaisiasi oikein kasvaa?" "Sippolanmäellä."), kunnioitusta kaikesta huolimatta ("ota se käsi pois olkapäältäni." "Anteeksi, ei mutta, siis todella hienosti hoidit tämän tilanteen, hei todella tyylikkäästi."), välien korjailua ("sori, mutta olen kuunnellut elämässäni jo aivan riittävän montaa selittävää setää..." "..hei kai meidän välit on ok?") ja kollegiaalista kunnioitusta ("sinä nyt tiedät, jos joku").
Voi Muumi. Olisitpa nähnyt niitä käsiä, jotka vaeltelivat hipaisemaan, yllättäviä huulia niskaa suukottamaan, sormia otsaani hieromaan ja veljellisiä halauksia osoittamaan yhteisymmärystä. Hienoja taiteilijoita, joita itse arvostaisit ja joiden ajatuksista olisit kiinnostunut. Ujoja silmäkulmien alta katselijoita, suuria persoonia, salaperäisiä poikalapsia, kännisiä iilimatoja ja tuttuja, hymyileviä kasvoja koko Manala täynnä.
Olisit ollut ylpeä tyttärestäsi, joka käsilaukku pullollaan käyntikortteja ja hauskoja sähköposti-osoitteita askelsi kotiin viideltä aamulla. Ihmetteli huomionkipeyden tehohoitoa ja lauloi repeatilla kohtaa The Smithsin kappaleesta 'Half a Person': I like it here - can I stay?

"Maailma tarjoaa välillä suuria rakkauden aaltoja ja miehiä, joita rakastan yli kaiken", totean mielessäni aforistisesti kirjatessani ylös Muumin varovaiset tiedustelut, joiden takaa kuuluu pelko siitä, että tyttärensä elämä olisi yhtä ynseää kuin kolmikymppisen ärähtelevät murrosikäisvastaukset. Hän toivoisi minulle ehdotonta rakkautta ja kahleetonta kumppanuutta. Jätän kertomatta, kuinka suurenmoista on, että juuri sitä minulla on yllin kyllin, etten menettäisi hänen suomaa huomiotaan.

Hän ojentaa minulle vihreän kansion, johon on kerännyt piirrustuksiani. Seuraavalla kerralla hän antaisi kansiollisen kirjoittamiani tarinoita. Käytämme luovuutta kuulemma aivan samalla tavalla, kummityttöni ja minä. Puheenaihe on vaihdettu toiseen rakkaudenkohteeseen, ja saan todennäköisesti olla rauhassa ainakin vuoden. Hän ei tiedä leikkauksestani, ja olettaa varmaankin, että lopulta, joku kaunis päivä, yllätän iloisesti kaikki.