Still Crazy After All These Years

Vuosia sitten, toivuttuani ensimmäiset kaksi päivää eron tuomasta shokista, käärin hihat ja ryhdyin toimeen. Täynnä tarmoa hommasin itselleni päivässä asunnon, valehtelin nimiini asuntolainan, organisoin remontin ja sovitin siinä sivussa Rajattomalle viimeiset sivut kappaleestani 'Poison Tree'. Tietysti myös opiskelin ja kävin pianotunneilla.
Viikkojen hulina alkoi lopulta laantua. Hain vielä "loput kamat" vanhasta asunnostamme, joka tarkoittikin kahta täyttä autolastillista. Ajoin ja lastasin molemmat yksin uuteen asuntooni. Menin nukkumaan puoli neljältä yöllä. Aamulla heräsin, katsoin olohuoneen lattian keskellä olevaa kasaa ja tajusin viimein olevani omillani. Aloin asettelemaan tavaroita paikoilleen ja soitin parisuhdehistoriamme tärkeää soundtrackia, Paul Simonin 'Still Crazy After All These Years' -albumia. Olin tyyni ja järjestelmällinen tavaroiden järjestelemisessä. Kun kappaleen 'Gone At Last' tuplatempoinen gospelgroove lähti käyntiin ja Richard Tee soitti ensimmäiset tutut fillinsä, murruin. Se oli tärkeä taite eroprosessissa.

Edelleen albumi on yksi rakkaimmista levyistäni. Kuinka voikaan olla levyä, jonka jokainen kappale on vahva, itsenäinen taideteoksensa, ja samalla osa kokonaisuutta, jota ilman jotain tuntuisi puuttuvan. Samalta levyltä löytyy myös ihanan lakoninen 'Have A Good Time',
"I've been loving and loving and loving
I'm exhausted from loving so well"

sekä 'Some Folks Lives Roll Easy', jossa kohta
Some folks' lives roll easy
Some folks' lives never roll at all"
hymyilyttää minua joka kerta lohduttomuudellaan. Että jollain sitten voi mennä huonosti.

Oppilaani soitti tunnilla levyn avausraitaa. Hän oli yhtä mieltä kanssani, että kappale on mainio. Sama kappale tullaan taatusti kuulemaan monta kertaa myös tuottamallani klubilla.