"Takarivin pahikset"

Olen opiskellut tämän syksyn ranskankieltä. Minusta on ollut antoisaa istua koulun penkillä pitkästä aikaa. Olen samalla kiinnittänyt huomiota ilmiöön, joka on jotenkin huvittava: käyttäytymiseni näin aikuisenakin on ollut aivan samanlaista kuin silloin kouluikäisenä. Kun ylimääräisenä pääsin ryhmään tämän ihanan opettajamme myötämielisyydellä, päätin, että tällä kertaa otan sitten ihan iisisti. Että en kysy mitään, en osoita yhtään ylimääräistä aktiivisuutta, otan vain sivustaseuraajan roolin. Kului ehkä kaksi oppitunti-sessiota, kun löysin itseni taas koko porukan hauskuttajana.

Kaikki istuvat varsin kuivakkaasti penkeissään, mahdollisimman takana, eivätkä edes katso silmiin, kun opettaja jotain kysyy. En oikeastaan ymmärrä miksi, onhan se loukkaavaa jo opettajaakin kohtaan. Ilmeisesti sellainen saa myös oloni epämukavaksi, koska koen tarpeelliseksi keventää tilannetta ja saada ihmiset rentoutumaan. Olen saanut enemmän kontaktia luokan pojista. Tämä on tuttu kuvio jo männävuosistakin. Poikkeuksena tästä on nainen, joka istuu takanani ja näyttää olevan yhtä innostunut oppimaan kuin itsekin olen. Tuskin olemme lähellekään luokan kärkeä, mutta vastailemme aktiivisesti ja olemme aina tehneet kaikki läksyt. Luokan perällä istuu hiljaisia tyttöjä. Joko he ovat hiljaa siksi, että ovat pihalla kuin lumiukot, tai realistisemmin siksi, että kaikki on heille aivan vesiselvää. He eivät kuitenkaan ole koskaan tehneet läksyjään, vaan passailevat vuorojaan seuraavalle, kun heiltä jotain kysytään. Minä istun edessä kuin paraskin hikari ja naureskelen aina suureen ääneen "takarivin pahiksille". En ole aivan varma, pitävätkö he itsekin tätä nimitystä huvittavana, vai olenko minä heistä vain rasittava. Myhäilemme näille "pahiksille" sitten yhdessä poikien ja tämän naisen kanssa, joka näyttää sellaiselta, joka lukee tai pikemminkin tutkii kaikkea yöt päivät eikä nuku riittävästi, mutta on aina ystävällinen.

Yritykseni olla seinätapettia meni siis kutakuinkin mönkään, sillä oikeastaan luokassa ei puhu kukaan muu kuin minä. Tai ne, jotka avaavat suunsa, kertovat jotain heittäen silmäyksen minuunkin päin, aivan kuin vetäisimme yhteistä sisäpiiriä.
Mutta yhtä kaikki, kurssi on päättymäisillään. Tämä on ollut hieno paluu kouluaikoihin. Vaikka läksyjenteko on laiskistunut ja odotan jo joululomaa, tunnen pientä haikeutta.

Sovittuja ja yllätysmomentteja

Eilenillalla olisi ollut kivat bileet. Soittajien pirskeet, virallisemmin "hoopojen pikkujoulut", joissa tietysti paljon tuttuja ja esiintyjänä Lännen-Jukan trio. Freelancereilla viikonloppurasitetta ei ole, ja maanantai-illaksi on helpointa saada porukkaa kasaan. Oli miten oli, valitsin bileiden sijasta omat kiireeni, minä hoopoista hoopoin. Mutta plakkariin on kasaantunut liikaa tehtävää ja dedikset painoivat päälle.

Aamuseitsemältä heräsin ovikellon soittoon. Sieltä rappukäytävän pimeydestä eteeni astui Victor, joka saapui luokseni öillisiltä reissuiltaan. Tämä mies on mysteereitä täynnä. Mutta mukavaa kun tuli! Tietysti riippuu hieman yllätyksen ajoituksesta, mutta tämä toimi tällä kertaa. Beninissä oli kyllä tapana mennä koputtamaan jonkun oveen koska vain, eikä aikainen aamu tai myöhäinen ilta ollut yhtään kummallinen aika. Silloinhan ihmiset olivat parhaimmin tavoitettavissa.

Olen lupautunut jälleen säestystehtäviin, kun konserttikiireet ovat hellittäneet. Tunnin jälkeen kävin Annilla brunssilla. Kiva oli tavata. Pidin vielä piano-oppilaan, ja tapasin uudelleen Victoria, joka tällä kertaa saapui Pauliinan ja Johanin seurassa. Ajelimme yhdessä ees taas ja Victorin puhelin pirisi taukoamatta, kun kaikki hänen 30 parasta ystäväänsä Suomessa halusivat nähdä vielä viimeisenä iltana. Niin mekin osaltamme. Hyvästelimme koko beniniläisporukan, joka huomenaamulla lähtee takaisin Länsi-Afrikkaan.

Victorin tekstiviesti

"I'm in the university havin a "political communication" lecture. The hall is full of white I'm the only NEGRO here, they r suprised to c me" - - - :-)

Tekstiviesti isältä

"Sille ku lähtöö uutta alakua kohoren: Oo iloone, oo valoone, oo helluune. Älä huiro kättäs sirkkelihin, älä purota kirvestä kintuulles, älä unohra kotia avaamia, älä karota annettuja syrämmiä. Viä roskapussi ku kulijet."

Muistoja Bolognasta

Kevättalvella 2003 Bolognan kylmyys alkoi hiukan lauhtua ja öitä pystyi jo nukkumaan ilman pipoa päässä. USA oli hyökännyt Irakiin ja militarimuoti pursui näyteikkunoista. Lähi-Itä ja Aasia kuului musiikissakin, ja Corto Maltesen baarissa soi tauotta Panjabi Mc:n Mundian To Bach Ke miksattuna Knight Rider-teemaan.
Olin tylsistynyt ja ikävissäni, ja kärsinyt kuukausitolkulla kylmyydestä, traumaattisen mustasukkaisen miehenalun häiriköinnistä sekä hapenpuutteesta ahtaassa kommuunissa. Olin hakenut päivittäin lämpöä Sala Borsasta, jonka levyhyllyistä olin kolunnut italialaisia lauluntekijöitä. Alakerran sali oli täynnä kiinnostavia elokuvia. Kirjasto oli keskuslämmitetty ja siellä leijui ystävällinen atmosfääri. Elokuva-vuoroja ei saanut joka päivälle, mutta siellä työskenteli Manfredi, joka tunsi Kaurismäen. Hän lisäsi minulle vuoroja aina jos pystyi. Kunnon bolognalaisena hänkin oli vasemmistolainen, kommunisti ja omien sanojensa mukaan lisämääreellä "non-stalinisti". Kerran sovimme treffit, en muista kumman aloitteesta. Tapasimme kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Tavan mukaan ravintolat jakoivat naisasiakkaille mimosan oksia. Matkalla vastaan tuli Andrea, kontrabasisti Calabriasta, hieno soittaja ja tyyppi. Kaikki näytti keltaisessa katulamppuvalossa hienolta, kuin olisimme olleet elokuvassa. Via del Pratellon varrella sijaitsi lukuisia baareja, niin myös se, jonne rantauduimme. Joimme päämme täyteen ja lähdimme hänen asunnolleen, jossa hän teki pastaa minulle ja siskolleen, jonka kanssa asui. Asunto oli niin sotkuinen, että sain kamalan pölyallergiareaktion.
Joni Mitchell oli juuri julkaissut Travelogue-tuplan ja ilmoittanut, ettei aio olla enää mukana musiikkibisneksessä, koska se ällötti häntä. Minulla oli keltainen Nokia 3210, jossa oli paras koskaan näkemäni muotoilu ja kestävyys. Palasin Suomeen 24.3. Seuraavana päivänä soitin Helmiä nyytille -hyväntekeväisyyskonsertissa Vanhalla Ylioppilastalolla.

Palasin Bolognaan toissakesänä, kun olin käymässä veljeni häissä Offidassa. Yövyin meno- ja paluumatkat Alazarin luona. Eritreasta kotoisin oleva Alazar viimeisteli tohtorintutkintoaan ilmastoidussa salissa, jota kutsuttiin muistaakseni cinquantunoksi kadunnumeron mukaan. Hän oli Tebonin opiskelukavereita, mutta tunsimme erään toisen tutun kautta. Kävin katsomassa tuttuja kulmia ja Teboninkin tapasin alkuillasta. Myöhemmin istuin Alazarin ja Lekin kanssa kuumalla katukivetyksellä Piazza Nettunolla, Sala Borsaa vastapäätä. Ilta oli ihana ja leuto. Ihmiset lojuivat piazzan reunoilla ja nauttivat kuumuuden hetkellisestä hellittämisestä. Piazza Maggiorella oli meneillään ilmaiskonsertti, jonka sävelet kaikuivat kulman takaa. Seuraavana aamuna nousin junaan Milanoon ja sieltä takaisin Suomeen.

Awadopo

Saan puheluita kahdesta eri numerosta. Toisessa lukee 'puhelu', toisessa 'tuntematon numero'. Molemmat puhelut tulevat mitä ilmeisimmin Beninistä. Muuta häiritsevää tässä ei ole kuin se, että silloin tällöin toinen soittajista soittelee keskellä yötä, viimeksi klo 2:05. Uskoisin syynä olevan sen, että on liittymiä, joissa yöpuhelut ovat halvempia. Joskus puhelut ovat häläreitä, tarkoituksena ilmeisesti muistuttaa itsestä niin, että soittaisin takaisin. Soittajat eivät ilmeisesti ymmärrä, ettei puhelusta jää mitään tuntomerkkejä, koska numeroa ei näy. Toiseksi, annoin puhelinnumeroni vain muutamalle ihmiselle, joilta numero on näemmä levinnyt. Kun pari kertaa olen vastannut, on linja ollut niin huono, etten ole tunnistanut ääntä, eikä tuloksena ole ollut kuin rahanhukka ja katkennut puhelu.

Toinen soittajista saattaa olla Noel, joka toivoi kovasti, että järjestäisin hänelle keikkoja Suomeen. Noel on lahjakas säveltäjä ja muusikko, jonka laulua voi kuulla videolla (lupa sen julkaisemiseen on kysytty, no worry). Oli hieman vaikeaa saada hänet ymmärtämään, ettei moinen ole kauhean todennäköistä. Siitä huolimatta, että hänen soittoaan kyllä kuulisi Pohjolassa hyvin mieluusti. Selitys kappaleen lyriikkaan löytyy täältä (ranskaksi).

Viidakkorummut L.S:lle

Hauska viesti, joka oli minua odottamassa sähköpostissa, kun viime huhtikuussa saavuin Beniniin:

>PUM PU PUPUMPU PUPUPUPUM PU PUPU PUPUPU PUPU PUPUMPUPUM
>PUPUPU PUPUPUM PUMPUMPUM PU PUPUPU PUM PUPUM!
>
>PUMPUM PU PUMPU PUPU PUMPUPUM PUMPUMPUMPU
>PUMPUM PUPUM PUM PUMPUPUM PUPUM
>PUPUPUPU PUMPUPUMPUM PUPUPUPUM PUPU PUMPU?

Aamuhetki

Bill Evansin 'You must believe in Spring' ja aamukahvi, joka saa elämään hetkessä edes tämän tovin. Silmät vereslihalla kuin silloin kun heräsin hotellin hyöhenpeitteiltä. Chattitunnuksessani lukee "beibi nyt leivotaan". Linjoille ilmestyy "olen kaupungin tavoitelluin ukkomies". Ulos on lähdettävä tai silmät muurautuvat umpeen. Puhelin piippaa tekstiviestiä - vastaus taisi tulla siinä.
Sunnuntain jumalanpalvelus tulee Chicagolaisesta Willow Creek-seurakunnasta. Abraham Laborielin rinnalla oiva puhaltaja Justo Almario.

Tämä maailma

Sähköpostiin kulkee kaikenlaista juttua, kuvaa ja videonpätkää. Tämä alla oleva oli minusta ajattelua herättelevä ja sopi julkaistavaksi blogissakin. Viides rooli ehti tehdä saman jo, ja ajattelin, että tätä voisi levittää hyvinkin meemimuotoisesti.
Jos pienentäisimme koko ihmiskunnan 100 asukkaan kokoiseen kylään ja ottaisimme kaikki kansakunnat huomioon, niin kylä näyttäisi tältä:

Kylässä asuisi
57 aasialaista
21 eurooppalaista
14 amerikkalaista (Pohjois- ja Etelä-Amerikasta)
8 afrikkalaista

Kyläläisistä olisi
52 naisia
48 miehiä
70 ei-vaaleaihoisia
30 vaaleaihoisia
70 ei-kristittyä
30 kristittyä
89 heteroseksuaalia
11 homoseksuaalia

Kylän väestä
6 ihmistä omistaisi 59 % koko maailman rikkauksista ja nuo kaikki 6 ihmistä olisivat USA:sta.
80 ihmisellä ei olisi tarpeellisia asuinoloja
70 olisi lukutaidottomia
50 olisi aliravittuja
1:llä olisi tietokone
1:llä olisi akateeminen loppututkinto

Kun maailman näkee tältä kantilta, on selvää, että tarve yhteenkuuluvuuteen, ymmärrykseen, hyväksyntään ja koulutukseen on välttämätön.

Jos tänä aamuna heräsit terveenä, olet onnellisempi kuin miljoona ihmistä, jotka eivät tule enää kokemaan seuraavaa viikkoa.

Jos et ole koskaan nähnyt sodan taistelua etkä tuntenut yksinäisyyttä vankeudessa, kidutusta tai nälkää - olet onnellisempi kuin 500 miljoonaa ihmistä tässä maailmassa.

Jos voit mennä kirkkoon ilman pelkoa vihatuksi tulemisesta, vankeudesta tai kuolemasta - olet onnellisempi kuin 3 miljardia ihmistä tässä maailmassa.

Jos sinulla on jääkaapissa ruokaa, vaatteet ylläsi, katto pään päällä ja sinulla on sänky missä nukkua - olet rikkaampi kuin 75% maapallon ihmisistä.

Jos sinulla on pankkitili, rahaa kukkarossa tai kolikoita pienessä rasiassa - kuulut maapallon 8%:in hyvinvoivista ihmisistä.

Jos pystyt lukemaan tämän viestin, olet kaksinkertaisesti siunattu, sillä:

Joku ajatteli sinua

Et kuulu niiden 2 miljardin ihmisen joukkoon, jotka eivät osaa lukea ja... sinulla on tietokone käytössäsi!

Joku sanoi kerran:

Tee töitä niin kuin et muka tarvitsisi rahaa.

Rakasta niin kuin kukaan ei olisi ikinä sinua loukannut.

Tanssi niin kuin kukaan ei katsoisi sinua.

Laula niin kuin kukaan ei sinua kuulisi.

Elä niin kuin maailma olisi paratiisi.

Yllätysvieraita

Yllätysvieraita on tippunut pitkin päivää. Ensimmäinen herätti minut makoisilta unilta aamuvarhain, jo puolen päivän aikaan. Olipa ihana yllätys, Punkista ei ollut kuulunut mitään sitten aikoihin.
Schroderus vieraili chatissani ensimmäistä kertaa. Saman teki Samppa, joka niin ikään viihdytti tovin jutuillaan aiheesta ja vierestä.
Epäsosiaaliseksi kaavailtu iltan sai edelleen hauskan käänteen Timpsan soittaessa "missäs viiletät? Ai ruokaa laittamassa? No mulla olikin nälkä". Ilta ei olisi voinut rattoisammin kulkea syömisen ja tuomiensa oluttuliaisten kanssa. Saimme päivitettyä ylä- ja alamäet ja vaihdettua mielipiteitä Bonan keikasta, mikä jäi hieman kesken Tavastian tiimellyksessä. Tovi rupateltuamme minä lähdin saunaan ja hän teatteriin keikalle.

Kaksi VHS:ää ja neljä DVD:tä on odottanut katsomista viikkotolkulla. Kun vain jaksaisi käydä niihin käsiksi.

Maapallon laitaa

Ihon alla

Tuure laulaa biisissään "olet minun ihoni alla". Laulun ajatuksena on, että tärkeä ihminen kulkee hänen mukanaan ihonsa alla, suojellen elämän sattumuksilta.
Itselleni se, että joku ihminen tunkee ihon alle, on vastenmielisintä mitä tiedän. Sellaisen seuraamukset ovat luultavasti väkivaltaisinta, mitä minulle voi tehdä. Ikävää siinä on se, etteivät ihmiset aina osaa edes säädellä tälläistä, tai jos ovat siitä tietoisia, eivät voi itselleen mitään. Tarkoittavat ehkä periaatteessa hyvää, ovat ihastuneita tai haluavat selitellä jo tapahtunutta vahinkoa. Ovat etäisiä, mutta haluaisivat tutustua lähemmin. Ihon alle voi tunkea myös olemalla hysteerinen ja puhumalla taukoamatta. Tai käyttämällä jonkinlaisena sosiaalisena linkkinä.
Tästä taustasta katsottuna kappaleen sanoma on mennyt kohdaltani aivan päinvastaiseen kuin mitä näin kerrassaan hieno lauluntekijä itse on kappaleellaan halunnut sanoa.

Luin kerran sähköpostiotoksen lasten suusta kuulluista totuuksista. Siinä eräs määritteli ihon siten, että "ihmisillä on iho, ettei veri valuisi maahan". Siinä se tuli, pähkinänkuoressa.

Afrikka liikkeellä

Vihjeen Ulkoministeriön 'Afrikka liikkeellä' - tapahtumasta antoi Elina. Tarjolla mm. afrikkalaista nykyelokuvaa eurolla.
PE 17.11.
klo 19 Diana USKOLLINEN PUUTARHURI (Constant Gardener)
Fernando Meirelles, Iso-Britannia 2005. Suom. tekstit. 129 min.
Ralph Fiennesin ja Rachel Weiszin tähdittämä draama globalisaation nurjasta puolesta Afrikassa. John le Carren romaaniin perustuva tarina kuvaa englantilaisia diplomaatteja Keniassa sekä raadollista lääkebisnestä, joka käyttää koekaniineinaan afrikkalaisia aidspotilaita.

LA 18.11.
klo 19 Diana HERO
Zèzè Gamboa, Angola, 2004. Engl. tekstit. 97 min.
Tarina jalkapuolisotilaasta, joka kotiutetaan Angolan armeijasta. Sympaattinen ja välillä koomisiakin sävyjä saava elokuva keskittyy nuoren miehen ja pienen pojan elämään ja haaveisiin sodan runtelemassa Luandassa.
klo 21 Diana SISTERS IN LAW
Florence Ayisi, Kim Longinotto, UK, Kamerun, 2005. Engl. tekstit. 104 min.
Koskettava dokumentti kamerunilaisten naisten kamppailusta vanhoja perinteitä ja ennakkoluuloja vastaan. Uuden ajan ja lakien myötä naisjuristit vaativat lain kirjaimen noudattamista myös perheväkivaltatapauksissa ja panevat lakia rikkovat miehet vastaamaan teoistaan. Dokumenttielokuva oli Docpoint-festivaalin suosikkeja tänä vuonna.

SU 19.11.
klo 19 Diana BAMAKO
Abderrahmane Sissako, Mauritania 2006. Engl. tekstit. 115 min.
Yksi viime aikojen kiitellyimpiä afrikkalaiselokuvia, joka sai juuri ensi-iltansa Ranskassa. Malin pääkaupunkiin sijoittuva elokuva rinnastaa globalisaation tuomat ongelmat ja Bamakon asukkaiden henkilökohtaiset tarinat.
klo 21 Diana TSOTSI
Gavin Hood, Etelä-Afrikka 2005. Suom. tekstit. 94 min.
Elokuva kertoo nuoren jengijohtajan tarinaa Johannesburgista. Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittaja tänä vuonna.

MA 20.11.
klo 19 Diana TSOTSI

TI 21.11.
klo 19 Diana HERO

KE 22.11.
klo 19 Diana SISTERS IN LAW

TO 23.11.
klo 19 Diana MOTHER'S HOUSE
Francois Verster, Etelä-Afrikka, 2005. Engl. tekstit. 76 min.
Dokumentti kuvaa kolmen sukupolven naisia Capetownin ghetossa. Keskiössä ovat eri-ikäiset naiset, jotka elävät elämäänsä ja kamppailevat arkipäivän ongelmineen ääriväkivaltaisessa ympäristössä.

PE 24.11.
klo 19 Diana BAMAKO
klo 21 Diana YEELEN
Souleymane Cissé, Mali, Burkina Faso 1987. Suom. tekstit. 105 min.
Afrikkalaisen nykyelokuvan klassikko. Visuaalisesti häikäisevä elokuva uppoutuu afrikkalaiseen maisemaan ja malilaisten heimorituaaleihin.

LA 25.11.
klo 19 Diana BAMAKO
klo 21 Diana ABOUNA / Our Father
Mahamet Saleh Haroun, Tsad, 2002. Engl. tekstit. 84 min.
Perheen isä päättää lähteä etsimään parempaa elämää ja jättää kotikylään 15- ja 10-vuotiaat poikansa, jotka joutuvat etsimään miehen mallia muualta. Elokuvan musiikista vastaa malilainen Ali Farka Touré.

SU 26.11.
klo 17 Diana KIRIKOU JA VIIDAKON ELÄIMET
Michel Ocelot, (2005). 75 min.
Jatkoa senegalilaiseen kansanperinteeseen pohjautuvalle Kirikou ja paha noita -elokuvalle. Sopii kaikenikäisille, dubattu suomeksi.
klo 19 Diana U-CARMEN
Mark Dornford-May, Etelä-Afrikka 2005. Engl. tekstit. 120 min.
Carmen-oopperan energinen ja värikäs afrikkalaisversio. Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen karhun voittaja vuonna 2005.
klo 21.15 Diana ABOUNA / Our Father

Näytöskohtaiset liput maksavat 1 euron. Näytökset Lasten Cinemassa (ent. Diana) Helsingissä sekä Niagarassa Tampereella.

Linja-autoaseman kello

"Kiire tuntuu joskus kivalta, kun joutuu tekemään juttuja nopeasti ja saa juosta. Voi kokeilla, kuinka nopea voi olla. Olen kerran pukenut kaikki vaatteet yhdessä minuutissa."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.

Tiikeri tuolilla

Klikkaa kuvaa.

TiLani

En ole vielä päässyt kärryille MySpace-sivuston tarpeellisuudesta. Samaa aihetta ovat pohtineet ja siitä kirjoittaneet muutkin, kuten Orion täällä ja täällä sekä Ashley Maher blogissaan. Molemmat ovat kuitenkin lopulta päättäneet avata sivuston nimellään. Sivustoja tosin voi avata kenen tahansa nimissä. Kun viikko sitten kysyin R.Bonalta, kuka hänen MySpace-sivunsa oli luonut, ei hänellä ollut aavistustakaan. Joku siis klikkailee hänelle ystäviä ympäri maailmaa.
Harkitsin oman sivun perustamista ensimmäisen kerran toissakesänä, kun erä hollantilainen toimittaja suositteli sellaista. Ajattelin kuitenkin, että koska minulla oli jo kotisivut ääninäytteineen, jätän toiseen kertaan. Pelkäsin, että käytännössä se tulisi olemaan sellaista kuten A.Maher hauskasti kuvailee:

"And now I am a hopeless junkie, checking my page 50 times a day, sending gushy messages and comments to my heroes, all excited when someone new or familiar stops by."

En ole koskaan painanut käyntikortteja enkä kolmen biisin promo-cd:itä. Ilmeisesti havahdun tähänkin sitten, kun se on jo armotta joko vanhanaikainen tai välttämättömyys. Ja alan klikkailla itselleni kavereita maailmantähdistä.

Kuulumisia II

Viimeiset viikot (tai kuukaudet) olen ollut aika lailla poissaoleva. Koska niin moni on jo ehtinyt ihmetellä kontaktittomuuttani, päätin kirjoittaa siitä tänne. On ollut hauska yllätys huomata, kuinka paljon ystäviäni ja tuttaviani käy lukemassa blogeistani, mitä minulle kuuluu. Ehkä ne sitten ovat foorumeina luontevia sellaiseen. Joskus asioita saakin sanottua suoremmin välillisesti (miksi minusta tuli lauluntekijä).
Haluaisin nyt sanoa, että periaatteessa kuuluu oikein hyvää. Mutta syystä, jota en itsekään osaa selvittää, olen vain kamalan väsynyt koko ajan, enkä oikein kykene tapaamaan ihmisiä. En siis välttele tahallisesti ketään. Sosiaalittomuuteni on itsestäni, ei toisista johtuvaa. Jos tekisin vastoin sitä miltä tuntuu, olisi se falskia. Falskius on yksi kuluttavimpia asioita. Toisaalta, tein aikamoisen työputken keskellä syksyn ja talven. Käyn myös läpi prosessia, joka syö voimavaroja. Takanani on ennätyspitkä kesä, eikä koskaan aikaisemmin talven tulo ole tuntunut yhtä raskaalta. Ensi vuoden suunnitelmatkin ovat menossa aika tavalla uusiksi, ja hörppään vähän happea. Yritän myös viettää aikaa Victorin kanssa niin kauan kuin hän on Suomessa.

En ole tainnut viettää koskaan yhtä alkoholi- ja biletyspainotteista vuotta. Sellainen aktiviteetti on ollut toisaalta hyvin antoisaa ja mukavaa, ja toisaalta tarjonnut mahdollisuuden putsata päätä mahdollisimman nopeasti seuraavaa proggista varten. Nyt en oikein jaksa enää sellaistakaan.
Suunnittelen jatko-opintojakin. Ei niin, että musiikin tohtorina kuvittelisin pääseväni johonkin paapovaan työsuhteeseen, jossa työnantaja kantaisi vastuun jokaisessa elämäni ylä- ja alamäessä. Mutta luulen tarvitsevani uudenlaisia haasteita.
Kaikenlaista on siis pohdinnassa, ja vaikka kuinka haluaisin toimia aktiivisemmin, vetää luonto lepäämään laakereillaan. Kuten etukäteen suunnittelinkin, olen opetellut elämää vihanneksena sekä tutustunut televisiotarjontaan. Viime viikolla tv-saldo jäi vain pariin tuntiin, mutta tänään on aika ottaa jälleen vahinko takaisin kun viikko alkaa loistosarjalla.

Vaalipäivä

Tänään on seurakuntavaalit. Käytin hyväkseni vaalikonetta, ilman sen apua en olisi tiennyt ehdokkaista juuri mitään. Parhaiten näkemyksiäni vastaava ehdokas löytyi ja lähden kantamaan korteni kekoon nyt. Sen jälkeen juodaan kirkkokaffit.

Banquet

Joni Mitchellin kotisivut ovat saaneet jälleen uuden ilmeen. Entistä värikylläisemmiltä sivuilta löytyy muun muassa lista artisteista, joiden kappaleet ovat saaneet inspiraationsa Joni Mitchellistä. Mieletöntä, että yhä elossa ja vitaalisena oleva taiteilija saa kohdalleen moista kunnioitusta. Varsin uskomaton on kyllä Mitchellkin. Toivon, että pitkästä aikaa työn alla oleva uusi levynsä ilmestyy pian.

Maamme taulu

Oletteko jo käyneet äänestämässä? Ateneumissa lokakuun alusta asti käynnissä olleet vaalit etsivät 'Maamme taulua', Suomen taiteen museon kokoelmista löytyvää rakkainta teosta. Oma valintani oli helppo. Hugo Simbergiltä olisin voinut valita montakin teosta. Tienhaarassa, Syksystä kumpainenkin tai aina yhtä koskettava Kuoleman puutarha ovat kaikki mieliteoksiani. Tai kuvassa oleva Kuolema kuuntelee, joka kuvana jättää paljon kysymyksiä ilmaan. Mikä on lattialla oleva ristikko tai heijastuma? Onko seinällä oleva laatikko taulu vai ikkuna? Puhumattakaan tunnelmasta, jonka kuva synnyttää.

Kahvia

Miten kahvinkeitin voi vaikuttaa siihen, tuleeko kahvista kitkerää vai ei? Ystäväni kertoi laittaneensa kahvinkeittimensä kaappiin, koska se keitti kitkerää kahvia. Minusta minunkin kahvinkeittimeni keittää pahanmakuista kahvia. Ylipäänsä käytän koko konetta harvoin. Yleensä vain vieraille, esim. vanhemmilleni, joille espresso ei kelpaa vaan haluavat kunnon sumppia. Järkeni sanoisi, että kahvin maku tulee kahvin laadusta ja veden määrästä suhteessa puruihin.

Camille Dalmais: Rain

Klikkaa kuvaa.
PARIS video.
CAMILLE DALMAIS'n kotisivut.

Kuulumisia

Uutiset

[via]

Rautatieaseman kello II

"Kiireen voisi saada loppumaan sillä, että menee takaisin sinne, missä on se kello. Kiire ei kyllä loppuisi, vaikka pysäyttäisi kellon, koska siellä sisällä se kuitenkin tikittäisi vaan. Jos laittaisi kellon kiinni ja sitten avaisi uudestaan, aikakin olisi jo tosi paljon. Ja sitten olisi taas kiire."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.