Eilenillalla olisi ollut kivat bileet. Soittajien pirskeet, virallisemmin "hoopojen pikkujoulut", joissa tietysti paljon tuttuja ja esiintyjänä Lännen-Jukan trio. Freelancereilla viikonloppurasitetta ei ole, ja maanantai-illaksi on helpointa saada porukkaa kasaan. Oli miten oli, valitsin bileiden sijasta omat kiireeni, minä hoopoista hoopoin. Mutta plakkariin on kasaantunut liikaa tehtävää ja dedikset painoivat päälle. Aamuseitsemältä heräsin ovikellon soittoon. Sieltä rappukäytävän pimeydestä eteeni astui Victor, joka saapui luokseni öillisiltä reissuiltaan. Tämä mies on mysteereitä täynnä. Mutta mukavaa kun tuli! Tietysti riippuu hieman yllätyksen ajoituksesta, mutta tämä toimi tällä kertaa. Beninissä oli kyllä tapana mennä koputtamaan jonkun oveen koska vain, eikä aikainen aamu tai myöhäinen ilta ollut yhtään kummallinen aika. Silloinhan ihmiset olivat parhaimmin tavoitettavissa.
Olen lupautunut jälleen säestystehtäviin, kun konserttikiireet ovat hellittäneet. Tunnin jälkeen kävin Annilla brunssilla. Kiva oli tavata. Pidin vielä piano-oppilaan, ja tapasin uudelleen Victoria, joka tällä kertaa saapui Pauliinan ja Johanin seurassa. Ajelimme yhdessä ees taas ja Victorin puhelin pirisi taukoamatta, kun kaikki hänen 30 parasta ystäväänsä Suomessa halusivat nähdä vielä viimeisenä iltana. Niin mekin osaltamme. Hyvästelimme koko beniniläisporukan, joka huomenaamulla lähtee takaisin Länsi-Afrikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti