perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Muistoja Bolognasta

Kevättalvella 2003 Bolognan kylmyys alkoi hiukan lauhtua ja öitä pystyi jo nukkumaan ilman pipoa päässä. USA oli hyökännyt Irakiin ja militarimuoti pursui näyteikkunoista. Lähi-Itä ja Aasia kuului musiikissakin, ja Corto Maltesen baarissa soi tauotta Panjabi Mc:n Mundian To Bach Ke miksattuna Knight Rider-teemaan.
Olin tylsistynyt ja ikävissäni, ja kärsinyt kuukausitolkulla kylmyydestä, traumaattisen mustasukkaisen miehenalun häiriköinnistä sekä hapenpuutteesta ahtaassa kommuunissa. Olin hakenut päivittäin lämpöä Sala Borsasta, jonka levyhyllyistä olin kolunnut italialaisia lauluntekijöitä. Alakerran sali oli täynnä kiinnostavia elokuvia. Kirjasto oli keskuslämmitetty ja siellä leijui ystävällinen atmosfääri. Elokuva-vuoroja ei saanut joka päivälle, mutta siellä työskenteli Manfredi, joka tunsi Kaurismäen. Hän lisäsi minulle vuoroja aina jos pystyi. Kunnon bolognalaisena hänkin oli vasemmistolainen, kommunisti ja omien sanojensa mukaan lisämääreellä "non-stalinisti". Kerran sovimme treffit, en muista kumman aloitteesta. Tapasimme kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Tavan mukaan ravintolat jakoivat naisasiakkaille mimosan oksia. Matkalla vastaan tuli Andrea, kontrabasisti Calabriasta, hieno soittaja ja tyyppi. Kaikki näytti keltaisessa katulamppuvalossa hienolta, kuin olisimme olleet elokuvassa. Via del Pratellon varrella sijaitsi lukuisia baareja, niin myös se, jonne rantauduimme. Joimme päämme täyteen ja lähdimme hänen asunnolleen, jossa hän teki pastaa minulle ja siskolleen, jonka kanssa asui. Asunto oli niin sotkuinen, että sain kamalan pölyallergiareaktion.
Joni Mitchell oli juuri julkaissut Travelogue-tuplan ja ilmoittanut, ettei aio olla enää mukana musiikkibisneksessä, koska se ällötti häntä. Minulla oli keltainen Nokia 3210, jossa oli paras koskaan näkemäni muotoilu ja kestävyys. Palasin Suomeen 24.3. Seuraavana päivänä soitin Helmiä nyytille -hyväntekeväisyyskonsertissa Vanhalla Ylioppilastalolla.

Palasin Bolognaan toissakesänä, kun olin käymässä veljeni häissä Offidassa. Yövyin meno- ja paluumatkat Alazarin luona. Eritreasta kotoisin oleva Alazar viimeisteli tohtorintutkintoaan ilmastoidussa salissa, jota kutsuttiin muistaakseni cinquantunoksi kadunnumeron mukaan. Hän oli Tebonin opiskelukavereita, mutta tunsimme erään toisen tutun kautta. Kävin katsomassa tuttuja kulmia ja Teboninkin tapasin alkuillasta. Myöhemmin istuin Alazarin ja Lekin kanssa kuumalla katukivetyksellä Piazza Nettunolla, Sala Borsaa vastapäätä. Ilta oli ihana ja leuto. Ihmiset lojuivat piazzan reunoilla ja nauttivat kuumuuden hetkellisestä hellittämisestä. Piazza Maggiorella oli meneillään ilmaiskonsertti, jonka sävelet kaikuivat kulman takaa. Seuraavana aamuna nousin junaan Milanoon ja sieltä takaisin Suomeen.

4 kommenttia:

Tuuba kirjoitti...

"Kaikki näytti keltaisessa katulamppuvalossa hienolta, kuin olisimme olleet elokuvassa."

Olen jo vuosia ajatellut elämäsi eräänlaisena elokuvana, kuten tietänet. :)

LL kirjoitti...

Voi ystävä kallis, kuinka minun tulikaan sinua ikävä.
Sinähän tiedätkin tämän exoduksen lähtökohdat tarkemmin kuin kukaan muu.

Miss Foxy kirjoitti...

paljon muistoja ja koettua, elettyä tässä kirjoituksessa.

(ne ovat ainoat mitä kerään, elettyjä hetkiä, kokemuksia, muu keräily minua ei kiinnosta)

LL kirjoitti...

Muunlainen keräily ei olekaan samalla tavalla arvoltaan mittaamatonta kuin kokemukset ja eletty elämä.