torstaina, elokuuta 31, 2006
Abdoullaih-pieni
Abdoullaih ikävöi koko kevään vaimoaan Fadimaa ja odotti päästä näkemään jouluna syntynyttä poikaansa. Loma alkoi kesäkuun puolivälistä ja Abdullai lähti Nigeriin perhettään tapaamaan. Koko perhe lähti loman jälkeen kohti Beniniä, jossa työt yövahtina alkaisivat jälleen syyskuun alusta. Perhe saapuikin, mutta ikävien uutisten kera. Pieni 8-kuukautinen poikansa kuoli malarian aiheuttamiin vaivoihin Pohjois-Beninin kohdalla. Perhe saapui maan etelä-rannikolle kahdestaan.
keskiviikkona, elokuuta 30, 2006
Miksipä en julkaisisi tätä blogissani
Hei, Saatte tämän sähköpostin, koska olette yksi niistä 845 000 Euroopan kansalaisesta, jotka ovat allekirjoittaneet vetoomuksen www.oneseat.eu.
Vetoomuksen vastaanotto on ollut upea ympäri Eurooppaa, ja aihetta on käsitelty laajasti lehdistössä ja blogeissa. Allekirjoituksia on tullut kaikista Euroopan unionin 25 jäsenmaasta. Olen saanut tuhansia rohkaisevia viestejä, lämmin kiitos teille kaikille tästä! Tämä osoittaa, että Euroopan parlamentin istuntokaupunki on asia, jonka monet kokevat tärkeänä.
Olemme nyt hyvin lähellä miljoonan allekirjoituksen rajaa, mutta vielä on töitä tehtävänä. Siksi pyydän teitä ystävällisesti kertomaan www.oneseat.eu -vetoomuksesta ystävillenne, perheillenne ja työtovereillenne, jotta he osallistuisivat kampanjaan ja allekirjoittaisivat vetoomuksen. Jos jokainen teistä saa yhden allekirjoituksen, saavutamme tavoitteen helposti ja voimme viedä asian eteenpäin EU komissaari Margot Wallströmille heti kun komissio palaa kesälomalta.
Suurimmat kiitokseni teille kaikille,
Cecilia Malmström
Euroopan parlamentin jäsen
Ps. Tämä on ainut sähköposti jonka tulet saamaan lukuun ottamatta tietoa miljoonan allekirjoituksen saavuttamisesta.
Osoitteessa www.oneseat.eu voit ladata bannereita käytettäväksi nettisivuilla, blogeissa ja sähköposteissa.
Vetoomuksen vastaanotto on ollut upea ympäri Eurooppaa, ja aihetta on käsitelty laajasti lehdistössä ja blogeissa. Allekirjoituksia on tullut kaikista Euroopan unionin 25 jäsenmaasta. Olen saanut tuhansia rohkaisevia viestejä, lämmin kiitos teille kaikille tästä! Tämä osoittaa, että Euroopan parlamentin istuntokaupunki on asia, jonka monet kokevat tärkeänä.
Olemme nyt hyvin lähellä miljoonan allekirjoituksen rajaa, mutta vielä on töitä tehtävänä. Siksi pyydän teitä ystävällisesti kertomaan www.oneseat.eu -vetoomuksesta ystävillenne, perheillenne ja työtovereillenne, jotta he osallistuisivat kampanjaan ja allekirjoittaisivat vetoomuksen. Jos jokainen teistä saa yhden allekirjoituksen, saavutamme tavoitteen helposti ja voimme viedä asian eteenpäin EU komissaari Margot Wallströmille heti kun komissio palaa kesälomalta.
Suurimmat kiitokseni teille kaikille,
Cecilia Malmström
Euroopan parlamentin jäsen
Ps. Tämä on ainut sähköposti jonka tulet saamaan lukuun ottamatta tietoa miljoonan allekirjoituksen saavuttamisesta.
Osoitteessa www.oneseat.eu voit ladata bannereita käytettäväksi nettisivuilla, blogeissa ja sähköposteissa.
sunnuntaina, elokuuta 27, 2006
Abudu!
Tein muutamia kuvalinkityksiä, jotka voisivat helpottaa paikan & ihmisten hahmottamista. Abudu oli hyvä ystävä, välienselvittelijä, Nigerissä olevaa vaimoaan, Fadimaa, kaipaava hupsu, joka mielellään olisi lievittänyt kaipaustaan myös suomalaisrakkaudella, sekä tärkeä salapoliisihenkilö kännykkävarkauden selvittämisessä.
Parhaita paloja yhdeltä lempikirjoittajistani:
tässä, tässä ja tässä.
Viimeisessä pidän erityisesti kohdista "voi ei, taasko papuja!" sekä "ajattelin että tässä on murreongelma ja korjasin että paristoja, sähköparistoja.".
Saman kirjoittajan näppäimistöstä ovat lähteneet tälläisetkin kolme peräkkäistä virkettä:
"Kerroin tämän ihmisille lihakönttinä äännellen. Toisetkin ihmiset olivat lihaköntteinä paikalla, melkein kosketusetäisyydellä. Analogisuus oli siis huipussaan."
Etsin vielä tekstiä, jossa kerrottiin miehestä, joka seisoo vaivaantuneena runoillassa penis rusinaksi kutistuneena, mutten löytänyt.
Viimeisessä pidän erityisesti kohdista "voi ei, taasko papuja!" sekä "ajattelin että tässä on murreongelma ja korjasin että paristoja, sähköparistoja.".
Saman kirjoittajan näppäimistöstä ovat lähteneet tälläisetkin kolme peräkkäistä virkettä:
"Kerroin tämän ihmisille lihakönttinä äännellen. Toisetkin ihmiset olivat lihaköntteinä paikalla, melkein kosketusetäisyydellä. Analogisuus oli siis huipussaan."
Etsin vielä tekstiä, jossa kerrottiin miehestä, joka seisoo vaivaantuneena runoillassa penis rusinaksi kutistuneena, mutten löytänyt.
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Kasvattaja
Eilen sain leikkiä kunnon kasvattajaa.
Olin väsynyt, mutta päätin toimittaa "velvollisuuteni Hgin kansalaisena" ja osallistua taiteiden yöhön pienimuotoisesti. Eli otin helpon vaihtoehdon ja käväisin kotitantereella Juttutuvassa, jossa vielä soitti tuttu bändi.
Lähdin kotiin jo yhdentoista jälkeen. Kotimatkalla teinipoikien joukko huikkasi, että sattuisiko neidillä olemaan tulta. Muistin taskuuni jääneen tupakki- ja tulitikkuaskin, jotka olin pummannut piano-oppilaaltani keskiviikkona ravintola Bakersissa (juu kyllä, juuri kun olin kunnollistumaan päin, lähdinkin baarin, ryyppäsin ja sauhuttelin).
- Kyllä tulta löytyy. Mutta mitäs te, pienet pojat, täällä tupakki huulessa. Hyi hyi.
- Ei me yleensä. Mutta tänään on Taiteiden Yö. Yleensä me ollaan kilttejä ja kunnollisia.
Ympärille kerääntyi käsiä pitämään tuulelta suojaa, että tärkeä tupakansytyttämisoperaatio onnistuisi.
- Mullekin tulta.
- Mulle kans.
- Ja muistakaas sitten, että heti huomisesta lähtien tupakanpoltto loppuu.
- Aivan varmasti.
- Ja viinanjuonti.
- Ja kaikenlainen remuaminen.
Polkaisin matkallani eteenpäin, ja vielä kuulin takanani vakuuttelujen listat.
- Ja naiset.
Naureskelin episodia. Sitten murheellistuin. Taisin holhoamisellani ja huomiollani vain kehottaa näitä neljätoistavuotiaita tupakoimaan lisää.
Olin väsynyt, mutta päätin toimittaa "velvollisuuteni Hgin kansalaisena" ja osallistua taiteiden yöhön pienimuotoisesti. Eli otin helpon vaihtoehdon ja käväisin kotitantereella Juttutuvassa, jossa vielä soitti tuttu bändi.
Lähdin kotiin jo yhdentoista jälkeen. Kotimatkalla teinipoikien joukko huikkasi, että sattuisiko neidillä olemaan tulta. Muistin taskuuni jääneen tupakki- ja tulitikkuaskin, jotka olin pummannut piano-oppilaaltani keskiviikkona ravintola Bakersissa (juu kyllä, juuri kun olin kunnollistumaan päin, lähdinkin baarin, ryyppäsin ja sauhuttelin).
- Kyllä tulta löytyy. Mutta mitäs te, pienet pojat, täällä tupakki huulessa. Hyi hyi.
- Ei me yleensä. Mutta tänään on Taiteiden Yö. Yleensä me ollaan kilttejä ja kunnollisia.
Ympärille kerääntyi käsiä pitämään tuulelta suojaa, että tärkeä tupakansytyttämisoperaatio onnistuisi.
- Mullekin tulta.
- Mulle kans.
- Ja muistakaas sitten, että heti huomisesta lähtien tupakanpoltto loppuu.
- Aivan varmasti.
- Ja viinanjuonti.
- Ja kaikenlainen remuaminen.
Polkaisin matkallani eteenpäin, ja vielä kuulin takanani vakuuttelujen listat.
- Ja naiset.
Naureskelin episodia. Sitten murheellistuin. Taisin holhoamisellani ja huomiollani vain kehottaa näitä neljätoistavuotiaita tupakoimaan lisää.
torstaina, elokuuta 24, 2006
Sisäinen syksy
Jo usean päivän kestänyt tarve kuulla Prokofievin toista pianokonserttoa ja Björkin Vespertineä ovat merkki sisäänpäin kääntymisestä ja oman syksyni saapumisesta.
keskiviikkona, elokuuta 23, 2006
Katharsis
Käsittämättömia nämä nykyäajan pesuaineet. Kastoin silkkiyöpaitani pesuaineveteen ja nostin sen ylös valkoisena.
perjantaina, elokuuta 18, 2006
Encontros e Despedidas
Miten tämän tuntui niin pitkään niin vaikealta?! Encontros e Despedidas alkaa ykköseltä, ykköseltä, ykköseltä, 3/4 tahtilajin ykköseltä. Ei takapotkulta, ei kakkoselta, ei kakkosen takapotkulta. Nyt kun sen ymmärrän, en voi tajuta, miksen ymmärtänyt heti. Voi ja kuinka tunnen olevani pieni elämöidessäni tälläisestä... Lasillinen gin tonicia ja kaikki valkenee. Podcastit ovat mainioita. Ilta on kulunut Maria-Ritan lisäksi firenzeläisen ystäväni (kuvassa) seurassa, jonka esitelmä George Gershwinin pianomusiikista on tallennettu tänne. Klikkaa sanaa "qui [39,3 Mb]". Vajaa senttimetri vasemmalta hyppää suoraan kohtaan, jossa hän soittaa 'The Man I Loven'.
Tanssi mun iloni, tanssi mun suruni
Olin eduskuntatalolla katsomassa tanssiesitystä. Ennen kävin katsomassa tanssia jokseenkin säännöllisesti, nykyään en enää pitkään aikaan. Tämäniltaiset esitykset olivat kaikki erilaisia, todella hyviä; koskettavia, hauskoja ja elämyksellisiä. Tero Saarisen ja Sami Saikkosen "joutsenlampi" oli riemastuttava. Nina Hyvärinen tuskaisan liikuttava. Lavalla esiintyivät myös Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Kun olin pikkutyttö, Haapalainen oli töissä Rintamäen farkkusopissa. Hän oli niin ihana poika, että kävin sopissa vain silkasta silmänilosta. Jos hän kysyi, voisiko jotenkin auttaa, varmaankin käännyin ja menin jonnekin rekin taakse häpeämään. Heidänkin tanssinsa lumosi aivan alkutahdeista lähtien. Tietysti muusikkona ihastutti erityisesti, kuinka tarkkaan he olivat Piazzollansa kuunnelleet. Tanssi oli äänen kanssa täydellisessä yhteisymmärryksessä ja vuoropuhelussa. Esityksissä oli huumoria ja iloa. Kotiin palattuani olin edelleen väsymyksestä kalpea, mutta sisältä hengästynyt.
torstaina, elokuuta 17, 2006
Puistokirjoitus
Olen oppinut tuntemaan Alppipuiston Ankkapuiston nimellä. Eksyin sinne ensimmäisen kerran, kun minusta piti ottaa promokuvia, ja kuvaaja ehdotti paikaksi Ankkapuistoa. Kuvauspäivänä piskotteli, ja hänellä oli mukanaan pinkki sateenvarjo. Sitä käytettiin yhdessä kuvassakin rekvisiittana. Ihastuin puistoon valtavasti. Nykyään ajelen tai lenkkeilen sen halki hyvin mielelläni, tai lekottelen sen suojissa aurinkoisina päivinä, jos tuulee liikaa. Lauantaiksi Alppipuistoon on tulossa ohjelmaa otsikolla Pitkä kuuma kesäkiva.
Toinen mieluinen puisto samoilla kulmilla on Lenininpuisto. Olin jo ehtinyt unohtaa puiston viehättävyyden, kunnes poikkesimme sinne tässä eräs päivä parin ystäväni kanssa. Puistossa oli samanlainen salaperäinen tunnelma kuin Alppipuistossakin. Samaa henkeä ei löydy esim. Kaivopuistosta. Päätin ryhtyä poikkeamaan siellä useamminkin. Haaveilemaan ja ajattelemaan.
Toinen mieluinen puisto samoilla kulmilla on Lenininpuisto. Olin jo ehtinyt unohtaa puiston viehättävyyden, kunnes poikkesimme sinne tässä eräs päivä parin ystäväni kanssa. Puistossa oli samanlainen salaperäinen tunnelma kuin Alppipuistossakin. Samaa henkeä ei löydy esim. Kaivopuistosta. Päätin ryhtyä poikkeamaan siellä useamminkin. Haaveilemaan ja ajattelemaan.
keskiviikkona, elokuuta 16, 2006
Levyjä
Luvassa ei ole kauheasti yllätyksiä, ainakaan jos on käynyt kotisivuillani. Tietysti kyselyä oli sikäli vaikea täyttää, kun musiikinkuuntelu menee kausissa. Lempilevyjä on paljon, eikä se tarkoita todellakaan sitä, että jotain lempilevyä haluaisi kuunnella koko ajan. Joskus kuuntelee pelkästään jazzia, klassista, soulia, jotain tiettyä artistia, opiskelee jonkun tuotantoa, tutustuu uuteen, myös silloin, vaikkei k.o. musiikista niin välittäisikään.
1. Yksi levy, joka muutti elämääsi:
Olin kirjoittanut biisejä pienestä pitäen. Kuullut tietysti jotain Joni Mitchellistäkin, jota minulle kovasti suositeltiin monelta taholta. Mutta en ollut koskaan tutustunut syvemmin tuotantoonsa. Mitähän ihmeen kautta Jonin 'Turbulent Indigo' levy sitten osui käsiini - en muista. Mutta haltioiduin siitä niin paljon, ettei minulle ollut pitkään aikaan muita levyjä olemassakaan.
2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran:
:-) Onhan sellaisia "muutama". Mutta esim. Paul Simonin 'Still Crazy After All These Years' on tullut kuultua aika moneen kertaan. Ja jos kaseteista saisi puhua (rumpalimme sanoin: c-kasettihan on se tulevaisuuden formaatti), on Dingon 'Kerjäläisten valtakuntaa' kelattu aika monta kertaa.
3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Joni Mitchellin 'Hejira'.
4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon:
L.T.J. Bukemin 'Logical progression'.
5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Ai yksi vai... no johan pisti. Milleköhän itkin viimeksi? Viimeksi itketti jatkoilla, kun kuunneltiin Stingiä. Mutta kätkin sen hyvin, kukaan ei huomannut. Sting on mahtava.
6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi:
Toivoisin, että vielä joku päivä Richard Bona (kuvan taustalla Ernesto Simpson, joka viihdytti meitä vuosi sitten Pariisissa aamuviiteen asti eräässä kuppilassa Seinen varrella :)) tekisi yhteistyötä Björkin kanssa. Siitä tulisi jotakin niin kiintoisaa, etten pysyisi nahoissani.
7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty:
Ne kaikki kauheudet, joita soitetaan jumppien rentoutus- ja venyttelymusiikkina. Poppia ja joku tenori tai sopraano - se on jotain kamalaa.
8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa:
Viime aikoina olen kuunnellut kokoelmaa, johon on koottu malilaisia ja guinealaisia artisteja. Kun laitoin levyn ekaa kertaa soimaan, pesin sen tahtiin tukkaa ja jorasin nakuna. Malilainen musiikki on pitkään ollut lähellä sydäntäni. Rokia Traoré, Salif Keïta, Oumou Sangaré...
9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:
Hmmm. Lista kasvaa koko ajan. Mutta esim. eilen Fazerin bileissä Tapani Rinne suositteli pianisti Iro Haarlaa, ja tuumasin, että, toden totta, en ole kuullut hältä levyäkään. Voisin vastata, että tämän viimeisimmän, jonka hän teki ECM:lle. Northbound.
10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Jibii. Huastelisin tuata vaikka.. Korennon, Elinan, jonkun Poikakuoron pojista tai tytöistä, Ilonan sekä Wilhelmiinan.
1. Yksi levy, joka muutti elämääsi:
Olin kirjoittanut biisejä pienestä pitäen. Kuullut tietysti jotain Joni Mitchellistäkin, jota minulle kovasti suositeltiin monelta taholta. Mutta en ollut koskaan tutustunut syvemmin tuotantoonsa. Mitähän ihmeen kautta Jonin 'Turbulent Indigo' levy sitten osui käsiini - en muista. Mutta haltioiduin siitä niin paljon, ettei minulle ollut pitkään aikaan muita levyjä olemassakaan.
2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran:
:-) Onhan sellaisia "muutama". Mutta esim. Paul Simonin 'Still Crazy After All These Years' on tullut kuultua aika moneen kertaan. Ja jos kaseteista saisi puhua (rumpalimme sanoin: c-kasettihan on se tulevaisuuden formaatti), on Dingon 'Kerjäläisten valtakuntaa' kelattu aika monta kertaa.
3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Joni Mitchellin 'Hejira'.
4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon:
L.T.J. Bukemin 'Logical progression'.
5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Ai yksi vai... no johan pisti. Milleköhän itkin viimeksi? Viimeksi itketti jatkoilla, kun kuunneltiin Stingiä. Mutta kätkin sen hyvin, kukaan ei huomannut. Sting on mahtava.
6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi:
Toivoisin, että vielä joku päivä Richard Bona (kuvan taustalla Ernesto Simpson, joka viihdytti meitä vuosi sitten Pariisissa aamuviiteen asti eräässä kuppilassa Seinen varrella :)) tekisi yhteistyötä Björkin kanssa. Siitä tulisi jotakin niin kiintoisaa, etten pysyisi nahoissani.
7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty:
Ne kaikki kauheudet, joita soitetaan jumppien rentoutus- ja venyttelymusiikkina. Poppia ja joku tenori tai sopraano - se on jotain kamalaa.
8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa:
Viime aikoina olen kuunnellut kokoelmaa, johon on koottu malilaisia ja guinealaisia artisteja. Kun laitoin levyn ekaa kertaa soimaan, pesin sen tahtiin tukkaa ja jorasin nakuna. Malilainen musiikki on pitkään ollut lähellä sydäntäni. Rokia Traoré, Salif Keïta, Oumou Sangaré...
9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:
Hmmm. Lista kasvaa koko ajan. Mutta esim. eilen Fazerin bileissä Tapani Rinne suositteli pianisti Iro Haarlaa, ja tuumasin, että, toden totta, en ole kuullut hältä levyäkään. Voisin vastata, että tämän viimeisimmän, jonka hän teki ECM:lle. Northbound.
10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Jibii. Huastelisin tuata vaikka.. Korennon, Elinan, jonkun Poikakuoron pojista tai tytöistä, Ilonan sekä Wilhelmiinan.
tiistaina, elokuuta 15, 2006
Koulupäivä
Pieni kummityttöni meni tänään kouluun ensimmäistä kertaa.
Täällä sitä on oltu sydän karrellaan.
Pikku-koululainen on kuulemma väsynyt,
mutta lukee silti Aapista niin,
että tohina käy.
Munakello
"Aika tuntuu päässä, jos sitä ajattelee. Jos haluaa ajatella, voi ajatella vain päässä eikä missään muualla. "
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
maanantaina, elokuuta 14, 2006
Kirjoja
Aluksi mietin, olenkohan lukenut niin montaa kirjaa kuin tämä haaste edellyttäisi. Kirjallisuus ei ole ollut läheistä kuin korkeintaan hetkittäin. Vähän sama efekti, kun pienenä nukuin kirkossa saarnan aikaan. Mutta kun urut alkoivat pauhata, alkoivat sukat pyöriä jaloissa (tosin sama toimii näin isonakin). Olisinkin vastannut haasteeseen mieluummin esittelemällä levyjäni. Ehkä teen senkin vielä joskus, mutta velvollisuudet ensin. Haaste tuli Marjutilta.
1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Muistelin Priscilla Presleyn 'Elvis ja minä' -kirjaa sekä 'Sid ja Nancyä', jonka Nancyn äiti, Deborah Spungen, oli kirjoittanut. Jälkimmäisen esittelin koulussakin 6:lla luokalla. Esitelmäni oli todella huonosti suunniteltu, ja 20 minuutin sijasta puhuin yli välitunninkin. "Mutta siinä oli fiilistä". Liikutin ainakin luokan tytöt.
Tästä ensimmäisestä kysymyksestä muodostui todellinen kompastuskivi, koska yhtäkkiä rupesin muistamaan läpi ihmishistoriani kirjoja, joiden aikana olen ollut sekaisin vähän sillä tavalla, etten ole oikein kyennyt normaaliin kommunikaatioon, "koska mulla on yks kirja kesken". Kuin olisin ollut jotenkin "salaisesti liikkeellä"; kukaan ei tiedä, mitä täällä on, "kuulkaas", meneillään. Mikään kirja ei ole tietääkseni muuttanut elämääni. Mutta en voi vastata tähän yhdellä kirjalla. Waltarin 'Sinuhea' lukiessani juoksin koulusta takaisin solukaksiooni päästäkseni taas sitä lukemaan. Kirja oli kuvitettu ja perheraamatun painoinen, eikä sitä voinut kuljettaa koulurepussa mukana. Kokemukseen olivat johdatelleet pienenä luetut kirjat Tutankhamonin kirouksesta, sekä niihin taas Tuulikki Ritaman opus nimeltä 'Toinen todellisuus', jonka kanteen painetun taulun maalaaja en kiusaksenikaan muista. Jos joku tietää, "kerro heti!" Olisivatko sitten Hermann Hessen Demian sekä myöhemmin Arosusi pistäneet taidelukiolaisen maailmantuskaan oikeasta kulmasta, että niistä tuli sellaisia uuden aikakauden aloittajia. Kuuntelin The Doorsia ja kehitin itsestäni kunnon angstinuorta. Daniil Harmsin 'Sattumia' oli mukamas hyvä.
2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
En ole muistaakseni palannut yhteenkään.
3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Heinrich Neuhausin 'Pianonsoiton taide'. Saisikohan sinne saarelle ottaa mukaan pianonkin?
4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:
Stig Söderholmin 'Liskokuninkaan mytologia'.
5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Karen O'Brienin kirjoittama Joni Mitchell: Shadows and Light - The Definitive Biography sekä Mark Pytlikin Björk-elämäkerta.
6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Hmm... Joku voisi kirjoittaa Rickie Lee Jonesista ja suomeksi kiitos.
7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Sibelius-Akatemiassa piti lukea varsin vähän kirjoja, enemmän tuli luettua nuotteja. Mutta ne pedagogiikan opukset, joita piti muutamaan tenttiin lukea, tuntuivat kyllä aivan fuulalta. Tälläisiin tuntemuksiin nyt en ole hevillä koskaan luottanut, koska mitäpä kanttia minulla olisi niitä arvostella. Mutta tässä oli vastaus kysymykseen: toivon (tai toivoin), ettei niitä olisi ollut olemassakaan. Ai niin. Tämä olisi voinut jäädä kirjoittamatta.
8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Sain juuri luettua Ousmane Sembenen 'Jumalan puupalikat'. Se oli hyvä. Tällä hetkellä luen ranskankirjaa 'Chez Marianne' sekä tapailen ystäväni kirjoittamaa ja kokoamaa 'L'art entre nuit et jour' oppiakseni vähän ranskankieltä. Enimmäkseen on mennyt kuvien katseluksi. Suosittelen k.o. kirjaa kyllä mielelläni.
9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Joskus lukiolaisena luin Danten ''Jumalaista näytelmää' ja seurustelin samannimisen bändin laulaja-lauluntekijän kanssa. Mystiikanhakuisena olin löytävinäni sieltä samanlaisia sattumia kuin Raamatusta, kun avaat summittaisen aukeaman ja luet kohdan, joka ensimmäisenä silmiisi osuu. Kuten kohdan, jossa Dante kohtaa Bernardon ja saapuu kukkulan laelle paikkaan, jonka toisella puoliskolla kaartuu taivas ja toisella maa. Poikaystävälläni oli kappale, johon hän oli tietämättään kirjoittanut aivan samanlaisen tekstin.
Kummitätini Sliipin sanoin: Voiko kirja ylevämmin alkaa, kuin Leinon kääntämä
"Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena."
No ei voi.
Myöhemmin silloinen avomieheni osti minulle lahjaksi Elina Vaaran suomennoksen, joka ei kärsi niin paljon kalevalaistamisesta kuin Leinon käännös. Kirjan ensilehdellä lukee
"Rakkaalleni pakkaalleni Laurulleni paurulleni Kesän alun kunniaksi. 22.5.2000 ja nimi alla".
Muistan, kun luin kyseistä kirjaa Pöyhölän rippileirillä, jonne olin palkattu musiikinopettajaksi. Istuin nurmikolla ja kuuntelin korvalapuilla Aretha Franklinin 'Amazing Grace' levyä. Vauhti tiivistyi matkalla helvetistä purgatorioon, ja Arethan laulu tykitti gospelia niinkuin vain Aretha voi tykittää. Ohitseni käveli leirin pappi ja heitti jotain, että "oletkos aivan hengen hurmiossa", tai en nyt aivan tarkkaan muista sanavalintaa. Ymähdin jotakin typerän säikähtäneenä, muissa maailmoissa ja tyystin ymmälläni siitä, miten ihmeessä hän saattoi tietää, että kuuntelin juuri huikeaa gospel-paatosta, josta aivan oikeasti olin kananlihalla. Että oliko hänellä joitain "papillisia keinoja" tähän. Kysyin asiaa vasta seuraavana päivänä, ja selvisi, että hän oli viitannut Danteen, jota oli huomannut minun lukeneen. Selvisi sekin. :) No niin. Entä selvisiköhän tästä, että olen lukenut kyseistä eeposta useaan otteeseen, koskaan loppuun asti saamatta. Vielä siis joskus sen luen loppuun.
10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Uskoisin olevani blogistanin viimeinen "kirjanoppimaton", ainakin kaikki oikeasti kirjoja lukevat ovat jo varmasti vastanneet. Mistähän minä nyt haastettavia keksisin? No, Tuuba ainakin lukee paljon. Kasan Marko vielä enemmän. Onko totta, etteivät Khilou ja Sedis ole vielä kirjanneet kirjastonsa helmiä? Haaste lähtee ilman muuta myös Dyrolle. Jestas. Pitääpä perua kappaleen ensimmäinen lause. Vähäkö mahtavaa haastaa tälläistä väkeä. Antakaas palaa, dudes!
1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Muistelin Priscilla Presleyn 'Elvis ja minä' -kirjaa sekä 'Sid ja Nancyä', jonka Nancyn äiti, Deborah Spungen, oli kirjoittanut. Jälkimmäisen esittelin koulussakin 6:lla luokalla. Esitelmäni oli todella huonosti suunniteltu, ja 20 minuutin sijasta puhuin yli välitunninkin. "Mutta siinä oli fiilistä". Liikutin ainakin luokan tytöt.
Tästä ensimmäisestä kysymyksestä muodostui todellinen kompastuskivi, koska yhtäkkiä rupesin muistamaan läpi ihmishistoriani kirjoja, joiden aikana olen ollut sekaisin vähän sillä tavalla, etten ole oikein kyennyt normaaliin kommunikaatioon, "koska mulla on yks kirja kesken". Kuin olisin ollut jotenkin "salaisesti liikkeellä"; kukaan ei tiedä, mitä täällä on, "kuulkaas", meneillään. Mikään kirja ei ole tietääkseni muuttanut elämääni. Mutta en voi vastata tähän yhdellä kirjalla. Waltarin 'Sinuhea' lukiessani juoksin koulusta takaisin solukaksiooni päästäkseni taas sitä lukemaan. Kirja oli kuvitettu ja perheraamatun painoinen, eikä sitä voinut kuljettaa koulurepussa mukana. Kokemukseen olivat johdatelleet pienenä luetut kirjat Tutankhamonin kirouksesta, sekä niihin taas Tuulikki Ritaman opus nimeltä 'Toinen todellisuus', jonka kanteen painetun taulun maalaaja en kiusaksenikaan muista. Jos joku tietää, "kerro heti!" Olisivatko sitten Hermann Hessen Demian sekä myöhemmin Arosusi pistäneet taidelukiolaisen maailmantuskaan oikeasta kulmasta, että niistä tuli sellaisia uuden aikakauden aloittajia. Kuuntelin The Doorsia ja kehitin itsestäni kunnon angstinuorta. Daniil Harmsin 'Sattumia' oli mukamas hyvä.
2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
En ole muistaakseni palannut yhteenkään.
3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Heinrich Neuhausin 'Pianonsoiton taide'. Saisikohan sinne saarelle ottaa mukaan pianonkin?
4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:
Stig Söderholmin 'Liskokuninkaan mytologia'.
5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Karen O'Brienin kirjoittama Joni Mitchell: Shadows and Light - The Definitive Biography sekä Mark Pytlikin Björk-elämäkerta.
6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Hmm... Joku voisi kirjoittaa Rickie Lee Jonesista ja suomeksi kiitos.
7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Sibelius-Akatemiassa piti lukea varsin vähän kirjoja, enemmän tuli luettua nuotteja. Mutta ne pedagogiikan opukset, joita piti muutamaan tenttiin lukea, tuntuivat kyllä aivan fuulalta. Tälläisiin tuntemuksiin nyt en ole hevillä koskaan luottanut, koska mitäpä kanttia minulla olisi niitä arvostella. Mutta tässä oli vastaus kysymykseen: toivon (tai toivoin), ettei niitä olisi ollut olemassakaan. Ai niin. Tämä olisi voinut jäädä kirjoittamatta.
8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Sain juuri luettua Ousmane Sembenen 'Jumalan puupalikat'. Se oli hyvä. Tällä hetkellä luen ranskankirjaa 'Chez Marianne' sekä tapailen ystäväni kirjoittamaa ja kokoamaa 'L'art entre nuit et jour' oppiakseni vähän ranskankieltä. Enimmäkseen on mennyt kuvien katseluksi. Suosittelen k.o. kirjaa kyllä mielelläni.
9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Joskus lukiolaisena luin Danten ''Jumalaista näytelmää' ja seurustelin samannimisen bändin laulaja-lauluntekijän kanssa. Mystiikanhakuisena olin löytävinäni sieltä samanlaisia sattumia kuin Raamatusta, kun avaat summittaisen aukeaman ja luet kohdan, joka ensimmäisenä silmiisi osuu. Kuten kohdan, jossa Dante kohtaa Bernardon ja saapuu kukkulan laelle paikkaan, jonka toisella puoliskolla kaartuu taivas ja toisella maa. Poikaystävälläni oli kappale, johon hän oli tietämättään kirjoittanut aivan samanlaisen tekstin.
Kummitätini Sliipin sanoin: Voiko kirja ylevämmin alkaa, kuin Leinon kääntämä
"Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena."
No ei voi.
Myöhemmin silloinen avomieheni osti minulle lahjaksi Elina Vaaran suomennoksen, joka ei kärsi niin paljon kalevalaistamisesta kuin Leinon käännös. Kirjan ensilehdellä lukee
"Rakkaalleni pakkaalleni Laurulleni paurulleni Kesän alun kunniaksi. 22.5.2000 ja nimi alla".
Muistan, kun luin kyseistä kirjaa Pöyhölän rippileirillä, jonne olin palkattu musiikinopettajaksi. Istuin nurmikolla ja kuuntelin korvalapuilla Aretha Franklinin 'Amazing Grace' levyä. Vauhti tiivistyi matkalla helvetistä purgatorioon, ja Arethan laulu tykitti gospelia niinkuin vain Aretha voi tykittää. Ohitseni käveli leirin pappi ja heitti jotain, että "oletkos aivan hengen hurmiossa", tai en nyt aivan tarkkaan muista sanavalintaa. Ymähdin jotakin typerän säikähtäneenä, muissa maailmoissa ja tyystin ymmälläni siitä, miten ihmeessä hän saattoi tietää, että kuuntelin juuri huikeaa gospel-paatosta, josta aivan oikeasti olin kananlihalla. Että oliko hänellä joitain "papillisia keinoja" tähän. Kysyin asiaa vasta seuraavana päivänä, ja selvisi, että hän oli viitannut Danteen, jota oli huomannut minun lukeneen. Selvisi sekin. :) No niin. Entä selvisiköhän tästä, että olen lukenut kyseistä eeposta useaan otteeseen, koskaan loppuun asti saamatta. Vielä siis joskus sen luen loppuun.
10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Uskoisin olevani blogistanin viimeinen "kirjanoppimaton", ainakin kaikki oikeasti kirjoja lukevat ovat jo varmasti vastanneet. Mistähän minä nyt haastettavia keksisin? No, Tuuba ainakin lukee paljon. Kasan Marko vielä enemmän. Onko totta, etteivät Khilou ja Sedis ole vielä kirjanneet kirjastonsa helmiä? Haaste lähtee ilman muuta myös Dyrolle. Jestas. Pitääpä perua kappaleen ensimmäinen lause. Vähäkö mahtavaa haastaa tälläistä väkeä. Antakaas palaa, dudes!
Lomamaanantai
Eilen vietettiin krapulasunnuntaita, tänään vuorossa lomamaanantai. Se on niitä päiviä, kun tiskataan, silitetään pyykit, hoidetaan palkanmaksut keikoista, höpötellään blogeihin ja sännätään pianon taakse aina kun tulee tarve soittaa joku biisi. Naureskellaan Hurinan bilekuville. Voi sentään.
Postitin biisin Kanneltalon kokoelmalevylle ja kävin matkalla Lidlissä ostamassa maitoa. Törmäsin Dakarista palanneeseen Elinaan, ja vaihdettiin kokemuksia eri Afrikan maista.
Kuuntelin illemmalla trio-keikoilla coveroimaamme 'Wanderwallia', sekä Oasiksen että Ryan Adamsin versioita. Jälkimmäinen tuo minulle aina haikeansuloisia muistoja eräistä bileistä heinäkuussa 2004. Kappale on todella hyvä. Oasiksen versiossa innostun uudestaan ja uudestaan rumpukompista, joka lähtee kerratun A-osan toiselta tahdilta. Mahtava tehokeino! Toinen, mikä naurattaa aina, on tapa, jolla laulaja Liam Gallagher purskauttaa kaikki B ja P-kirjaimet laulaessan. Niin, että räkä lentää. Saamarin beet!
Postitin biisin Kanneltalon kokoelmalevylle ja kävin matkalla Lidlissä ostamassa maitoa. Törmäsin Dakarista palanneeseen Elinaan, ja vaihdettiin kokemuksia eri Afrikan maista.
Kuuntelin illemmalla trio-keikoilla coveroimaamme 'Wanderwallia', sekä Oasiksen että Ryan Adamsin versioita. Jälkimmäinen tuo minulle aina haikeansuloisia muistoja eräistä bileistä heinäkuussa 2004. Kappale on todella hyvä. Oasiksen versiossa innostun uudestaan ja uudestaan rumpukompista, joka lähtee kerratun A-osan toiselta tahdilta. Mahtava tehokeino! Toinen, mikä naurattaa aina, on tapa, jolla laulaja Liam Gallagher purskauttaa kaikki B ja P-kirjaimet laulaessan. Niin, että räkä lentää. Saamarin beet!
lauantaina, elokuuta 12, 2006
Last
Kun olin Digeliuksessa, tuli joku poika kysymään, voisiko jättää tänne Lässejä. Emu katsoi kantta ja luki "Kesänumeroerotiikkaavalokuviatiukkaaviinaa. Mitäh?! En minä tänne mitään tälläistä ota", ja iski silmää. Sanoin lehdellä olevan hyvän kolumnistin, että kannattaa ottaa. "No jätä sitten vaikka puolet tuosta laatikosta". Nappasin minäkin mukaani kaksi, toinen oikealle ja toinen vasemmalle silmälle.
Mutta nyt lehteä silmäillessäni huomaan, että 'tu täällä mitään Veloenaa on. Mitä häh? Aivan paska lehti.
Mutta nyt lehteä silmäillessäni huomaan, että 'tu täällä mitään Veloenaa on. Mitä häh? Aivan paska lehti.
perjantaina, elokuuta 11, 2006
Helluntaiheila
"Jos ei heilaa helluntaina niin ei sitte".
Kaverini tokaissut pöydän toiselta puolelta puolen minuutin hiljaisuuden jälkeen viime helluntaina.
Kaverini tokaissut pöydän toiselta puolelta puolen minuutin hiljaisuuden jälkeen viime helluntaina.
Aanelosten kääntöpuolille
Chattailin Tommin kanssa. Lopetimme hyvissä ajoin ehtiäksemme kauppaan, hän Lidliin, minä Siwaan. Ostin tuikitärkeitä tarvikkeita, kuten suklaata ja muffinsseja. Kotimatkalla aloin säveltää kappaletta ripeän kävelyni tahtiin. Kotona kirjoitin soinnut ylös ja aloin luonnostella sanoja. Kappale on nyt muutamaa riviä lukuunottamatta valmis. Nyt on vaikea nukahtaa, kun vain odotan, että heräisin aamulla ja saisin soittaa sen.
Kirjoitan kaikki lauluni mainoskirjekuoriin, aanelosten kääntöpuolille, vanhoihin kuitteihin tai mihin vain, missä on hiukan tyhjää tilaa. Nuottipaperipulasta ei ole kyse, olen jopa aloittanut kolme erilaista biisivihkoa. Syy on ilmeisesti sama, kuin miksi en yleensä käytä säveltämiseen mitään instrumenttia. Kun mitään ei ole valmiina, on vapaampi käyttämään mielikuvitusta. Kynällä vedetyt viisi vaakasuoraa viivaa, jotka menevät yleensä niin vinoon ja lomittain, että niista hädin tuskin erottaa nuottien paikat, ovat inspiroivampia kuin tyhjä alusta, jossa visuaalinen ilme on jo välittömästi tietyn muotin mukainen. Sointumerkit kirjoitan sanojen ylös, ja joskus melodiat jopa tikkukirjaimin D F# E D E A tavujen alapuolelle. Selkokielistä minulle, hepreaa kenelle tahansa.
Muistelen keskustelua J.Karjalaisen kanssa joskus reilu vuosi sitten Lapissa. Siitä, miten rakentaa itselleen tietyn muotin siitä, minkälaista seuraavaksi haluaisi säveltää. Yrittää aloittaa jotain uutta systeemiä välttääkseen ne pahimmat toistot ja itsensä kopioinnit. Kunnes jossain vaiheessa sieltä pulpahtaa jotain, joka on ulkona uusista sapluunoista, sitä vanhaa tuttua itseä, mutta jotenkin vain lopputuloksena pakoton ja rento, luonteva ja onnistunut. Huomisaamu näyttää, oliko tämä niitä.
Kirjoitan kaikki lauluni mainoskirjekuoriin, aanelosten kääntöpuolille, vanhoihin kuitteihin tai mihin vain, missä on hiukan tyhjää tilaa. Nuottipaperipulasta ei ole kyse, olen jopa aloittanut kolme erilaista biisivihkoa. Syy on ilmeisesti sama, kuin miksi en yleensä käytä säveltämiseen mitään instrumenttia. Kun mitään ei ole valmiina, on vapaampi käyttämään mielikuvitusta. Kynällä vedetyt viisi vaakasuoraa viivaa, jotka menevät yleensä niin vinoon ja lomittain, että niista hädin tuskin erottaa nuottien paikat, ovat inspiroivampia kuin tyhjä alusta, jossa visuaalinen ilme on jo välittömästi tietyn muotin mukainen. Sointumerkit kirjoitan sanojen ylös, ja joskus melodiat jopa tikkukirjaimin D F# E D E A tavujen alapuolelle. Selkokielistä minulle, hepreaa kenelle tahansa.
Muistelen keskustelua J.Karjalaisen kanssa joskus reilu vuosi sitten Lapissa. Siitä, miten rakentaa itselleen tietyn muotin siitä, minkälaista seuraavaksi haluaisi säveltää. Yrittää aloittaa jotain uutta systeemiä välttääkseen ne pahimmat toistot ja itsensä kopioinnit. Kunnes jossain vaiheessa sieltä pulpahtaa jotain, joka on ulkona uusista sapluunoista, sitä vanhaa tuttua itseä, mutta jotenkin vain lopputuloksena pakoton ja rento, luonteva ja onnistunut. Huomisaamu näyttää, oliko tämä niitä.
keskiviikkona, elokuuta 09, 2006
Onnimanni
Kotona soitan läpi Ufon biisejä huomisia treenejä silmällä pitäen. Kokeilen yhteen biisiin djembeä ja tuore tatuointi peukalossa alkaa vuotaa verta. Vaihdan biisiä ja soitinta. Yhtäkkiä havahdun soittamasta Bachin Bb-molli preludia ja fuugaa. Silmäni ovat kyynelistä kosteat. Kyseinen sävelmäpari on minulle rakas. Kahlaan läpi vielä muutamia preludeita ja fuugia ensimmäisestä kirjasta. Miksiköhän soitan klassista aina kesällä enemmän kuin talvella? Vanhat haaveet ja tavoitteet pullahtavat aika ajoin esiin, mutta hautaan ne välittömästi.
Jälleen pimeän tullen lähden juoksemaan ympäri Helsinkiä. Kaupunki on kaunis ja katselen sen valoja. Juoksen läpi taloja, joissa haluaisin asua. Lenkkeilijänä tunnen oloni salaiseksi. Rahahuoleni saivat minut päivällä lottoamaan. Kotimatkalla poikkesin kirjastoon lukemaan Gloriasta artikkelia Putin uudesta asunnosta. Olin paikalla kun juttua tehtiin, mikä sai lukemaan aivan kuin olisin ollut siinä jotenkin osallisena.
Oma koti on luultavasti elämäni tärkein asia. Siellä tunnen olevani turvassa. On pelottavaa, että onni on kiinnittynyt materiaaliin. Tietenkin onni koostuu useasta palasesta, mutta jos pitäisi vastata, sanoisin ensimmäisenä kodin. Käyn suihkussa ja venyttelen pohkeita. Mietin kauniita ja rohkeita, niitä kave.., noh, ..reita. Uusia matkakohteita. Musiikkia à la Salif Keita.
Hölmö mutta onnellinen.
Jälleen pimeän tullen lähden juoksemaan ympäri Helsinkiä. Kaupunki on kaunis ja katselen sen valoja. Juoksen läpi taloja, joissa haluaisin asua. Lenkkeilijänä tunnen oloni salaiseksi. Rahahuoleni saivat minut päivällä lottoamaan. Kotimatkalla poikkesin kirjastoon lukemaan Gloriasta artikkelia Putin uudesta asunnosta. Olin paikalla kun juttua tehtiin, mikä sai lukemaan aivan kuin olisin ollut siinä jotenkin osallisena.
Oma koti on luultavasti elämäni tärkein asia. Siellä tunnen olevani turvassa. On pelottavaa, että onni on kiinnittynyt materiaaliin. Tietenkin onni koostuu useasta palasesta, mutta jos pitäisi vastata, sanoisin ensimmäisenä kodin. Käyn suihkussa ja venyttelen pohkeita. Mietin kauniita ja rohkeita, niitä kave.., noh, ..reita. Uusia matkakohteita. Musiikkia à la Salif Keita.
Hölmö mutta onnellinen.
maanantaina, elokuuta 07, 2006
Muistoja Beninistä
Afrikkalainen (tai tarkemmin ranskalainen) Gin Harpoon tonicilla Hakaniemen puulaiturilla tuntui kesän hyvästelyltä, vaikka tätä hellettä onkin yhä pitänyt. Ystävät ovat tärkeitä, ja se, että niitä muutama on, tuntuu etuoikeutetulta. Luuri kädessä jälleen yhteyttä Beniniin tavoitellen saan kuulla, että mes amours Top-3 kävelevät pitkin Grand-Popo highwaytä ja että siellä on kylmä (24°c) edelleen.
Muistelen viuhahtelevia lepakoita terassilla ja lintujen siritystä aamuvarhaisella. Meren pauhua ja valon polttamia värejä. Niistä lepakoista minun piti kirjoittaa blogiinikin, mutta siinä helteessä se jäi. Ouidahin orjasatamasta luonnostelin pitkät pätkät, mutta valjulta tuntui kaikki sitten jälkeenpäin. En löytänyt oikeita sanoja sellaisen hirveyden kuvaamiseen. Hiljaisia me kaikki olimme rantaa kävellessämme.
Ouidah, Angélique Kidjon kotikaupunki, oli merkittävä orjasatamakaupunki, mikä tekee sen yhdeksi koko Afrikan tärkeimmistä kaupungeista. Orjasatamaan johtavan tien varrelle oli koottu erilaisia orjakauppaa esittäviä kuvaelmia, taideteoksia, museotavaraa sekä voodoo-symboleita. Rannalle oli rakennettu valtaisa kaari "The Point of No Return" kunnioittamaan Karibialle, erityisesti Haitille, Brasiliaan ja Kuubaan vietyjä orjia.
Kun Ouidahin Python-temppelin lattioilla lojuivat pythonit, olivat lepakot vallanneet temppelin pihalla olevan 300-vuotiaan mangopuun oksat niin, että puu oli niitä aivan mustanaan. Mieleeni tuli Hitchcockin Linnut. Kävimme myös metsässä (Sacret forest), jonne oli koottu erilaisia voodoo-patsaita ja kierrätystaidetta arkistoimaan vahvaa uskontokulttia.
Kävimme myös Togon puolella Kpalimessa, jossa maisemat olivat vuoristoisia tasaiseen Etelä-Beniniin verrattuna. Kävelimme vesiputoukselle trooppisen metsän halki, jonka varrella kasvoivat mango-, kaakao-, papaija- ja avokadopuut. Ylitimme palasen pellon laitaa ja ihailimme villejä amarylliksiä ruohikon seassa.
Tälläiset muistikuvat mieleeni kiinnittyneinä tapailen laulua, jossa haluaisin kertoa kukkivista kaktuksista. Muistelen aikaisempaa puhelua, jonka taustalla kuuluu laulua ja mekastusta. "Täällä juhlitaan heinäkuun loppua ja tasa-arvoa. Naiset ovat pukeutuneet housuihin ja valuvat kulkueena kylän halki soittaen ja laulaen." Kulautan Possotomè-pullosta hiljaista iloa. Aivan vielä en ole unohtanut, miltä djembensoitto ja laulu kuuulostivat.
Muistelen viuhahtelevia lepakoita terassilla ja lintujen siritystä aamuvarhaisella. Meren pauhua ja valon polttamia värejä. Niistä lepakoista minun piti kirjoittaa blogiinikin, mutta siinä helteessä se jäi. Ouidahin orjasatamasta luonnostelin pitkät pätkät, mutta valjulta tuntui kaikki sitten jälkeenpäin. En löytänyt oikeita sanoja sellaisen hirveyden kuvaamiseen. Hiljaisia me kaikki olimme rantaa kävellessämme.
Ouidah, Angélique Kidjon kotikaupunki, oli merkittävä orjasatamakaupunki, mikä tekee sen yhdeksi koko Afrikan tärkeimmistä kaupungeista. Orjasatamaan johtavan tien varrelle oli koottu erilaisia orjakauppaa esittäviä kuvaelmia, taideteoksia, museotavaraa sekä voodoo-symboleita. Rannalle oli rakennettu valtaisa kaari "The Point of No Return" kunnioittamaan Karibialle, erityisesti Haitille, Brasiliaan ja Kuubaan vietyjä orjia.
Kun Ouidahin Python-temppelin lattioilla lojuivat pythonit, olivat lepakot vallanneet temppelin pihalla olevan 300-vuotiaan mangopuun oksat niin, että puu oli niitä aivan mustanaan. Mieleeni tuli Hitchcockin Linnut. Kävimme myös metsässä (Sacret forest), jonne oli koottu erilaisia voodoo-patsaita ja kierrätystaidetta arkistoimaan vahvaa uskontokulttia.
Kävimme myös Togon puolella Kpalimessa, jossa maisemat olivat vuoristoisia tasaiseen Etelä-Beniniin verrattuna. Kävelimme vesiputoukselle trooppisen metsän halki, jonka varrella kasvoivat mango-, kaakao-, papaija- ja avokadopuut. Ylitimme palasen pellon laitaa ja ihailimme villejä amarylliksiä ruohikon seassa.
Tälläiset muistikuvat mieleeni kiinnittyneinä tapailen laulua, jossa haluaisin kertoa kukkivista kaktuksista. Muistelen aikaisempaa puhelua, jonka taustalla kuuluu laulua ja mekastusta. "Täällä juhlitaan heinäkuun loppua ja tasa-arvoa. Naiset ovat pukeutuneet housuihin ja valuvat kulkueena kylän halki soittaen ja laulaen." Kulautan Possotomè-pullosta hiljaista iloa. Aivan vielä en ole unohtanut, miltä djembensoitto ja laulu kuuulostivat.
sunnuntaina, elokuuta 06, 2006
Herkkyyden herättelyä
Selfdestructin Toni Viemerö on kehittänyt hauskan kuvitetun blogilistan, jossa otsikon sijasta eteen avautuukin kansikuvakatalogi. Verraton idea. Kaivattua blogia voi hakea hakurobotin avulla.
~~~ Jestas ~~~ [säikähdys]
Tässä hiljaisena keskiyön hetkenä puhelimen pärähtäminen soimaan aivan korvan juuressa säikäytti. Ensimmäinen ajatus oli, että siellä soittaa Jepa, jonka kanssa olimme halanneet useat hyvänyönhalaukset kävelylenkin päätteeksi, kunnes juttu taas jatkui, uusi hyvänyön toivotus, sitten vielä pari asiaa, halaus, yksi juttu tuli vielä mieleen, kunnes lopulta, hyvää yötä. Sekunnissa kävin läpi myös muutamat vakioyösoittelijat, jotka, harvakseltaan, mutta aina silloin tällöin, muistuttavat hieman tunteellisina kiitollisuuttaan heidän ymmärtämisestään. Yösoittelijat ovat useimmiten mukavia, toisin kuin luulisi, harvemmin ainakaan kovassa kännissä, ja ~ yleensä vain herkkänä hetkenään ystävän tarpeessa ~. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin beniniläisestä ystävästä, joka oli unohtanut aikaeron.
Päivä Tallinnassa tuntui piirtävän rajamerkin työkauden alkamiselle. Ravintolassa syöminen, kahviloissa juominen, hierojalla rentoutuen, kauniita taloja katseleminen ja mukulakivikatuja käveleskellen hyvässä seurassa oli paras tapa noteerata lomakauteni päättymistä. Eksyimme myös sikäläiseen kirkkoon, jossa sattui olla meneillään urkufestarit. Kuulemamme teos oli sävelletty urkujen lisäksi laululle ja sopraanosaxofonille. Tenoripapin ääni oli inhimillinen ja vaivaton. Saxofoni hitusen alavireinen, josta olin välittämättä. Siellä oli elämyksellistä ja rauhoittavaa istuskella, ja tunsin liikutusta tilasta ja kuulemastani musiikista. Sen herättämällä herkkyydellä on hyvä käydä toimeen.
~~~ Jestas ~~~ [säikähdys]
Tässä hiljaisena keskiyön hetkenä puhelimen pärähtäminen soimaan aivan korvan juuressa säikäytti. Ensimmäinen ajatus oli, että siellä soittaa Jepa, jonka kanssa olimme halanneet useat hyvänyönhalaukset kävelylenkin päätteeksi, kunnes juttu taas jatkui, uusi hyvänyön toivotus, sitten vielä pari asiaa, halaus, yksi juttu tuli vielä mieleen, kunnes lopulta, hyvää yötä. Sekunnissa kävin läpi myös muutamat vakioyösoittelijat, jotka, harvakseltaan, mutta aina silloin tällöin, muistuttavat hieman tunteellisina kiitollisuuttaan heidän ymmärtämisestään. Yösoittelijat ovat useimmiten mukavia, toisin kuin luulisi, harvemmin ainakaan kovassa kännissä, ja ~ yleensä vain herkkänä hetkenään ystävän tarpeessa ~. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin beniniläisestä ystävästä, joka oli unohtanut aikaeron.
Päivä Tallinnassa tuntui piirtävän rajamerkin työkauden alkamiselle. Ravintolassa syöminen, kahviloissa juominen, hierojalla rentoutuen, kauniita taloja katseleminen ja mukulakivikatuja käveleskellen hyvässä seurassa oli paras tapa noteerata lomakauteni päättymistä. Eksyimme myös sikäläiseen kirkkoon, jossa sattui olla meneillään urkufestarit. Kuulemamme teos oli sävelletty urkujen lisäksi laululle ja sopraanosaxofonille. Tenoripapin ääni oli inhimillinen ja vaivaton. Saxofoni hitusen alavireinen, josta olin välittämättä. Siellä oli elämyksellistä ja rauhoittavaa istuskella, ja tunsin liikutusta tilasta ja kuulemastani musiikista. Sen herättämällä herkkyydellä on hyvä käydä toimeen.
tiistaina, elokuuta 01, 2006
Siemenet
Aamulla heräsin jälleen puhelinsoittoon. Perhanan varhain ne heräävät siellä Beninissä. Eipä silti, olen iloinen, että unirytmini on kääntynyt hieman normaalimpaan suuntaan. Tosin, tänään se taas muuttuu, kun soitamme Santa Féssä yhteen asti.
Olo on helpottunut saatuani syksyn klubiohjelman viimein valmiiksi. Nörttitaitoni kokivat jälleen kolauksen onnistuttuani tuhoamaan koko klubisivun. Onneksi varmuuskopiot on keksitty. Shokkihoitoa tarjosi Rami ehdottamalla veneilyä Helsingin edustalla. Totta Mooses olin messissä tout de suite! Kävimme katsomassa Vuosaaren valtaisaa satamahanketta. Se oli suurin koskaan näkemäni työmaa-alue. Samalla päivitimme Ramin haastatteluosuutta klubisivuille.
On niin mukavaa, kun asiat ovat olleet taas jonkin aikaa kohdallaan. Mieli on pysynyt virkeänä, pianonsoitto luistanut ja terveys ollut hyvä. Tälläisinä hetkinä haluaisi olla mahdollisimman hyvä kaikille, erityisesti ystäville ja läheisille. Etteivät hyvät siemenet valuisi hukkaan.
Olo on helpottunut saatuani syksyn klubiohjelman viimein valmiiksi. Nörttitaitoni kokivat jälleen kolauksen onnistuttuani tuhoamaan koko klubisivun. Onneksi varmuuskopiot on keksitty. Shokkihoitoa tarjosi Rami ehdottamalla veneilyä Helsingin edustalla. Totta Mooses olin messissä tout de suite! Kävimme katsomassa Vuosaaren valtaisaa satamahanketta. Se oli suurin koskaan näkemäni työmaa-alue. Samalla päivitimme Ramin haastatteluosuutta klubisivuille.
On niin mukavaa, kun asiat ovat olleet taas jonkin aikaa kohdallaan. Mieli on pysynyt virkeänä, pianonsoitto luistanut ja terveys ollut hyvä. Tälläisinä hetkinä haluaisi olla mahdollisimman hyvä kaikille, erityisesti ystäville ja läheisille. Etteivät hyvät siemenet valuisi hukkaan.
Taskukello II
"Museossa me ei opittu mitään ajasta, mutta kelloista kyllä. Siellä oli yksi tosi hieno naisten taskukello, sellainen kultainen, jossa oli sinistä silkkiä ja vielä timantteja päällä. "
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
