Huh. Päivä on ollut kyllä "hyvin kiintoisa". Nukuin hetkisen, ja heräsin tarkistamaan kalenterista, että ei kai tänään ollut mitään erityistä. Onneksi kurkistin, sillä olin autuaasti unohtanut, että pojat olivat tulossa meille stemmatreeneihin aivan tuota pikaa. Ehdin ottaa nopean suihkun, ja juuri kun pärvötin pyyheturbaania pois, soitti Peter ikkunan alla ja kyseli ovikoodia.
- Juu ei mitään kiirettä, polta vaan se rööki rauhassa loppuun.
Kamalaa kuinka hävetti tämä sotku ja varmasti tunkkainen ilma ja kaikki. Vaatteita joka puolella ja sänky petaamatta. Pian tuli myös Joonatan ja kerroin aamun tapahtumista, joista ei komiikan aineksia puuttunut. Nauratti myös se yöllinen kohkaaminen soittokamojen kanssa. Piti vielä tarkistaa, että piuhakassi oli tallessa.
Juotiin kahvia ja laulettiin paria biisiä, joihin olin kirjoittanut stemmat. Kauniilta kuulosti, Crosby, Still & Nash koossa jälleen. Huomenna sitten kuulette, jotka konserttiin olette tulossa. Peter lähti, ja Joonatan jäi soittamaan vastaviritettyä pianoani (oi kuinka se soikaan) valmistaessani ruokaa jääkaapista löytyneistä sienistä. Sitten lähti hänkin joihinkin treeneihin ja itse jäin harjoittelemaan seuraavan LT:n ohjelmistoa. Joonatanin sopraanofoni jäi tänne hoitoon.
torstaina, lokakuuta 26, 2006
Joka lajin viritys
Olin kamalassa humalassa (hyvin alkaa tämäkin tarina). Olimme soittamassa eräissä kemuissa tuoreen Teostopalkinto-ehdokkaan kanssa. Keikan jälkeen ilmaiset viinit maistuivat kuten muusikoille aina. Ja sehän on vain terveellistä. Mutta opin viimeistään kaksi vuotta sitten, että shoteista kannattaisi pysyä kaukana. Siitäkin huolimatta, että niiden tarjoaja teki sen hyvin ystävällisenä eleenä ja pöytäseurueen ainoana pohjalaisena jätin juomatta kotiseudun kautta.
Kotimatkalla roudasin kamani Juttikseen, jossa olen niitä viime aikoina säilytellyt. Kotipihallakin olin ryhtymässä roudaamaan tuttuun tapaan, ja kyselin taksikuskilta, missä "mun kamat on".
Aamulla heräsin, kun puhelin soi.
- Huomenta, soittelen siitä pianonvirityksestä.
- No moi. Ajattelinkin, että pitäisi soitella kun ei oo kuulunut mitään.
- Aijaa, mä kyllä laitoin viestin.
- Et kai sä odota mun oven takana..?
- Joo, täällähän minä.
En ole enää varma, mikä osa tätä kilinää ja kolinaa tulee pääni sisältä, mikä osa tuosta seinän takana viritettävästä pianosta. Positiivista asennetta, hop. Valmiina vastaanottamaan uuden päivän haasteet.
Kotimatkalla roudasin kamani Juttikseen, jossa olen niitä viime aikoina säilytellyt. Kotipihallakin olin ryhtymässä roudaamaan tuttuun tapaan, ja kyselin taksikuskilta, missä "mun kamat on".
Aamulla heräsin, kun puhelin soi.
- Huomenta, soittelen siitä pianonvirityksestä.
- No moi. Ajattelinkin, että pitäisi soitella kun ei oo kuulunut mitään.
- Aijaa, mä kyllä laitoin viestin.
- Et kai sä odota mun oven takana..?
- Joo, täällähän minä.
En ole enää varma, mikä osa tätä kilinää ja kolinaa tulee pääni sisältä, mikä osa tuosta seinän takana viritettävästä pianosta. Positiivista asennetta, hop. Valmiina vastaanottamaan uuden päivän haasteet.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
Hyvän yön puhelu
Puhuimme illalla siskon kanssa yli tunnin puhelimessa. On taas aika, jolloin useat apurahoja jakavat tahot muistuttelevat dead-lineista. Vaihdoimme kuulumisia ja tietämystä niiden täyttämisestä lähes kymmenen vuoden kokemuksella. Kuinka itselle itsestäänselvyyksiä täytyy kuroa auki ja kirjailla ymmärrettävään muotoon. Samalla tulee hahmotettua rakennetta myös oman pään sisällä tulevasta. Oma 1-vuotiseni lähenee loppuaan ja tulevaisuuden epävarmuutta pitää taas alkaa huomioimaan.
Sisko kertoi kirjoittaneensa Hesariin. Julkaisupäivän aamuna heränneensä lukuisiin puhelinsoittoihin, joissa aiheesta innostuneet kansalaiset (meikäläiset) kiittelivät kirjoituksesta. Mielenkiintoista nähdä, minkälaista keskustelua kirjoitus herättää lehden sivuilla. Toivotimme hyvät yöt ja palasin tähän koneen ääreen jatkamaan hakemusten kirjoittamista. Huomenna pitää soittaa Tuurelle ja kysyä, mitä biisejä illalla soitetaan.
Sisko kertoi kirjoittaneensa Hesariin. Julkaisupäivän aamuna heränneensä lukuisiin puhelinsoittoihin, joissa aiheesta innostuneet kansalaiset (meikäläiset) kiittelivät kirjoituksesta. Mielenkiintoista nähdä, minkälaista keskustelua kirjoitus herättää lehden sivuilla. Toivotimme hyvät yöt ja palasin tähän koneen ääreen jatkamaan hakemusten kirjoittamista. Huomenna pitää soittaa Tuurelle ja kysyä, mitä biisejä illalla soitetaan.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Tärkeintä koko maailmassa
Olin lupautunut tuuraamaan aamulla erästä säestäjää. Onneksi hankkinut viime hetkellä tuuraajan itselleni. Järki käteen nyt, täytyy taata itselle riittävä lepo.
Varovaisin askelin mursin viime viikkojen sosiaalista kaavaa ja tapasin koko joukon käsityötaitoisia bloggaajia. Koollekutsujan luona olivat Lupiini, Eufemia, Sivupersoona, Pauliina, Andorra, Pagisija, Veloena ja Sampo, Hurina, Matkalla (mutta ei kuitenkaan tämä Matkalla) Minh sekä AnnaJo. Kutimet kitisivät kotoisaa soundia. Ei meillä kotona kutoneet muut kuin minä, mutta kutimet toivat mielikuvan mummoista, jollaisia kavereilla oli. Oma mummoni tunsi italialaiset kuosit ja kutomakoneet. Sensorttista, porvarillisempaa, käsityöläisyyttä löytyi. Äitini osti joskus lankoja toivoen, että kutoisin hänelle jotain. En täyttänyt toiveitaan koskaan, sillä minusta se oli sellaista, jota äidin pitäisi tehdä tyttärelle. Hän osti myös kankaita, joista isä ompeli hänelle vaatteita. Olen perinytkin kaikki kädentaitoni isältä.
Tieto Pagisijan muutosta pääkaupunkiseudulle yllätti minut, sillä olen elänyt tovin jonkinasteisessa blogi-pimennossa. Hän lausahti, kuinka kätevää oli kutsua koolle ompeluseura. Kaikki tiesivät, mihin kätensä panisivat. Eufemia jatkoi, että jos oli kamalan ujo, saattoi hyvällä tekosyyllä pitää katseensa työssään koko session ajan. Hauskoja naisia. Ja noinhan se meni.
Illalla pitkä keskustelusessio hyvän ystävän kanssa jatkui aina aamuyön puolelle. Kuulumisia päivitettiin ja ajatuksia vaihdettiin. Minulle merkitsee paljon, että olemme kiinnittyneet toistemme elämään tapahtumien saatossa. Kuten totesin kerran piano-oppilaanikin kanssa: kävi miten kävi, mutta ihmisten väliset aidot kohtaamiset ovat ehkä tärkeintä koko maailmassa.
Varovaisin askelin mursin viime viikkojen sosiaalista kaavaa ja tapasin koko joukon käsityötaitoisia bloggaajia. Koollekutsujan luona olivat Lupiini, Eufemia, Sivupersoona, Pauliina, Andorra, Pagisija, Veloena ja Sampo, Hurina, Matkalla (mutta ei kuitenkaan tämä Matkalla) Minh sekä AnnaJo. Kutimet kitisivät kotoisaa soundia. Ei meillä kotona kutoneet muut kuin minä, mutta kutimet toivat mielikuvan mummoista, jollaisia kavereilla oli. Oma mummoni tunsi italialaiset kuosit ja kutomakoneet. Sensorttista, porvarillisempaa, käsityöläisyyttä löytyi. Äitini osti joskus lankoja toivoen, että kutoisin hänelle jotain. En täyttänyt toiveitaan koskaan, sillä minusta se oli sellaista, jota äidin pitäisi tehdä tyttärelle. Hän osti myös kankaita, joista isä ompeli hänelle vaatteita. Olen perinytkin kaikki kädentaitoni isältä.
Tieto Pagisijan muutosta pääkaupunkiseudulle yllätti minut, sillä olen elänyt tovin jonkinasteisessa blogi-pimennossa. Hän lausahti, kuinka kätevää oli kutsua koolle ompeluseura. Kaikki tiesivät, mihin kätensä panisivat. Eufemia jatkoi, että jos oli kamalan ujo, saattoi hyvällä tekosyyllä pitää katseensa työssään koko session ajan. Hauskoja naisia. Ja noinhan se meni.
Illalla pitkä keskustelusessio hyvän ystävän kanssa jatkui aina aamuyön puolelle. Kuulumisia päivitettiin ja ajatuksia vaihdettiin. Minulle merkitsee paljon, että olemme kiinnittyneet toistemme elämään tapahtumien saatossa. Kuten totesin kerran piano-oppilaanikin kanssa: kävi miten kävi, mutta ihmisten väliset aidot kohtaamiset ovat ehkä tärkeintä koko maailmassa.
lauantaina, lokakuuta 21, 2006
10 000
Tämän blogin kävijälaskurin mukaan 10000 kävijää on nyt ylittynyt. Laskuri ei laske samalta kävijältä kuin yhden käynnin päivässä, joten lukua voi pitää varsin realistisena.
Pahoittelen harvoja päivityksiä, jotka korreloivat suoraan kiireitäni sekä autistunutta tuottamiskykyäni. Kirjoittelen silloin tällöin myös kotisivujeni Hetkiin, sinne tietysti enemmän kuulumisia muusikkorintamalta.
Tänään sain kuitenkin koottua ja postitettua nuottimateriaalin bändiläisille. Energianpilkahdusta alkaa muutoinkin näkyä tunnelin päässä. Aamulla sen kertoi jo ihon värikin. Sade tekee hyvää ja raikastaa ilmaa.
Pahoittelen harvoja päivityksiä, jotka korreloivat suoraan kiireitäni sekä autistunutta tuottamiskykyäni. Kirjoittelen silloin tällöin myös kotisivujeni Hetkiin, sinne tietysti enemmän kuulumisia muusikkorintamalta.
Tänään sain kuitenkin koottua ja postitettua nuottimateriaalin bändiläisille. Energianpilkahdusta alkaa muutoinkin näkyä tunnelin päässä. Aamulla sen kertoi jo ihon värikin. Sade tekee hyvää ja raikastaa ilmaa.
October Festin toiseksi viimeinen ilta
Kamala väsymys painaa päälle jo toista kuukautta. Voimia jäytää myös puolittainen flunssa, joka hyvin todennäköisesti poistuu itsestään, kun viimeinen sointu tässä konserttiputkessa on soitettu. On ollut nyt niin monia ohjelmistoja harjoiteltavana, että korvat tarttuvat hiljaisuuteen aina kun sellaista on tarjolla. Vauhti on ollut sellainen, että seuraava ohjelmisto on harjoittelussa jo paria päivää ennen edellisen ohjelmiston keikkaa. Viittaan tuottamaani 'October Festiin' tuolla Rautatientorin kupeessa, jonka ohella normaalit opetus- ja säestystyöni sekä LTupa ovat toimineet samalla tahdilla.
Takana on nyt kuitenkin sarjan viimeinen lauluntekijävieras ja ensi viikolla soitan salissa oman konserttini. Voi kuinka odotankaan sitä... Saavuin juuri kotiin, ja tajusin olevani niin väsynyt, että on parempi 'chillata' (hyi mikä stadi-sana) hieman ennen nukkumaanmenoa. Sain kaksi yhtäaikaista viestiä, toinen hupsulta ystävältäni, joka koodaili blogimiitistä, jonka olin ehtinyt jo täysin unohtaa. Toinen, hupsu hänkin, kyseli kiinnostustani erääseen asuntoon. Erittäin hyviä ja tärkeitä viestejä keskellä yötä, ja naureskelin molemmille toheloille tuolla Helsingin yössä.
Blogini, kumpainenkin, ovat eläneet varsin kitukasvuista vaihetta, ja sellaisena meininki varmaan jatkuukin, kunnes pääsen taas parempiin voimiin. Muistan, kun aamulla kello oli soimassa ehtiäkseni herättämään armaan syntymäpäivälaululla. Narisin jotain sävelettömällä äänellä, mutta nukahdin vielä sen jälkeen viimeisenä tietoisuudessa häivähtävänä ajatuksenani lyijynraskaalta tuntuva pää. Huomenna on taas herättävä kokoamaan Caritan ohjelmistoa ja yritettävä lyhentää hänen 8-sivuisia partituurejaan edes 3-sivuisiksi lakanoiksi. Kiire siis jatkuu, mutta pala kerrallaan, niin eiköhän tässä vielä työkykyisenä pysytä. Hip hei.
Takana on nyt kuitenkin sarjan viimeinen lauluntekijävieras ja ensi viikolla soitan salissa oman konserttini. Voi kuinka odotankaan sitä... Saavuin juuri kotiin, ja tajusin olevani niin väsynyt, että on parempi 'chillata' (hyi mikä stadi-sana) hieman ennen nukkumaanmenoa. Sain kaksi yhtäaikaista viestiä, toinen hupsulta ystävältäni, joka koodaili blogimiitistä, jonka olin ehtinyt jo täysin unohtaa. Toinen, hupsu hänkin, kyseli kiinnostustani erääseen asuntoon. Erittäin hyviä ja tärkeitä viestejä keskellä yötä, ja naureskelin molemmille toheloille tuolla Helsingin yössä.
Blogini, kumpainenkin, ovat eläneet varsin kitukasvuista vaihetta, ja sellaisena meininki varmaan jatkuukin, kunnes pääsen taas parempiin voimiin. Muistan, kun aamulla kello oli soimassa ehtiäkseni herättämään armaan syntymäpäivälaululla. Narisin jotain sävelettömällä äänellä, mutta nukahdin vielä sen jälkeen viimeisenä tietoisuudessa häivähtävänä ajatuksenani lyijynraskaalta tuntuva pää. Huomenna on taas herättävä kokoamaan Caritan ohjelmistoa ja yritettävä lyhentää hänen 8-sivuisia partituurejaan edes 3-sivuisiksi lakanoiksi. Kiire siis jatkuu, mutta pala kerrallaan, niin eiköhän tässä vielä työkykyisenä pysytä. Hip hei.
sunnuntai, lokakuuta 15, 2006
Kaisaniemen koulun kello
"En enää osaa katsoa kelloa, vaikka koulussa opetettiin. Se on kyllä tärkeää, ettei myöhästy. Isä myöhästyy aika usein. Mutta ei se ole vaarallista, sitten ei vain ole ajoissa."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Personal DNA
Löysin matkalla testin. En tosin tunnistanut itseäni tuloksesta, mutta värit olivat kivannäköisiä.
sunnuntai, lokakuuta 08, 2006
Anna Politkovskaja
Tänään sunnuntaina klo 19 Helsingissä, Venäjän suurlähetystön edessä hiljainen kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi. Järjestäjänä Suomen PEN. Levitä sanaa.
lauantaina, lokakuuta 07, 2006
sunnuntai, lokakuuta 01, 2006
Tuomiokirkon kello
"En mieti aikaa kovin usein. Olen muissa hommissa. Pienenä kyllä mietin, mutta en enää muista, mitä ajattelin siitä. Kelloa kai. Kellosta näkee, miten paljon aikaa on. Se on tärkeää, ettei myöhästy. Jos myöhästyy, saa potkut."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
