Olin kamalassa humalassa (hyvin alkaa tämäkin tarina). Olimme soittamassa eräissä kemuissa tuoreen Teostopalkinto-ehdokkaan kanssa. Keikan jälkeen ilmaiset viinit maistuivat kuten muusikoille aina. Ja sehän on vain terveellistä. Mutta opin viimeistään kaksi vuotta sitten, että shoteista kannattaisi pysyä kaukana. Siitäkin huolimatta, että niiden tarjoaja teki sen hyvin ystävällisenä eleenä ja pöytäseurueen ainoana pohjalaisena jätin juomatta kotiseudun kautta.
Kotimatkalla roudasin kamani Juttikseen, jossa olen niitä viime aikoina säilytellyt. Kotipihallakin olin ryhtymässä roudaamaan tuttuun tapaan, ja kyselin taksikuskilta, missä "mun kamat on".
Aamulla heräsin, kun puhelin soi.
- Huomenta, soittelen siitä pianonvirityksestä.
- No moi. Ajattelinkin, että pitäisi soitella kun ei oo kuulunut mitään.
- Aijaa, mä kyllä laitoin viestin.
- Et kai sä odota mun oven takana..?
- Joo, täällähän minä.
En ole enää varma, mikä osa tätä kilinää ja kolinaa tulee pääni sisältä, mikä osa tuosta seinän takana viritettävästä pianosta. Positiivista asennetta, hop. Valmiina vastaanottamaan uuden päivän haasteet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti