Tärkeintä koko maailmassa

Olin lupautunut tuuraamaan aamulla erästä säestäjää. Onneksi hankkinut viime hetkellä tuuraajan itselleni. Järki käteen nyt, täytyy taata itselle riittävä lepo.
Varovaisin askelin mursin viime viikkojen sosiaalista kaavaa ja tapasin koko joukon käsityötaitoisia bloggaajia. Koollekutsujan luona olivat Lupiini, Eufemia, Sivupersoona, Pauliina, Andorra, Pagisija, Veloena ja Sampo, Hurina, Matkalla (mutta ei kuitenkaan tämä Matkalla) Minh sekä AnnaJo. Kutimet kitisivät kotoisaa soundia. Ei meillä kotona kutoneet muut kuin minä, mutta kutimet toivat mielikuvan mummoista, jollaisia kavereilla oli. Oma mummoni tunsi italialaiset kuosit ja kutomakoneet. Sensorttista, porvarillisempaa, käsityöläisyyttä löytyi. Äitini osti joskus lankoja toivoen, että kutoisin hänelle jotain. En täyttänyt toiveitaan koskaan, sillä minusta se oli sellaista, jota äidin pitäisi tehdä tyttärelle. Hän osti myös kankaita, joista isä ompeli hänelle vaatteita. Olen perinytkin kaikki kädentaitoni isältä.

Tieto Pagisijan muutosta pääkaupunkiseudulle yllätti minut, sillä olen elänyt tovin jonkinasteisessa blogi-pimennossa. Hän lausahti, kuinka kätevää oli kutsua koolle ompeluseura. Kaikki tiesivät, mihin kätensä panisivat. Eufemia jatkoi, että jos oli kamalan ujo, saattoi hyvällä tekosyyllä pitää katseensa työssään koko session ajan. Hauskoja naisia. Ja noinhan se meni.

Illalla pitkä keskustelusessio hyvän ystävän kanssa jatkui aina aamuyön puolelle. Kuulumisia päivitettiin ja ajatuksia vaihdettiin. Minulle merkitsee paljon, että olemme kiinnittyneet toistemme elämään tapahtumien saatossa. Kuten totesin kerran piano-oppilaanikin kanssa: kävi miten kävi, mutta ihmisten väliset aidot kohtaamiset ovat ehkä tärkeintä koko maailmassa.