Lehti

Tiedote

Ja se menee näin.

Perin kummallista

Jostain syystä keikkakuvissa on yksi kuva, jonka kävijämäärä on muutamassa päivässä lisääntynyt sadoilla. Aivan kuin kuvaan olisi linkitetty jostain, mutta en saa sitä tietenkään selville, kun tilini on gamma laatuaan.
Toiseksi, minusta tuntuu, että talonmieheni, jolla ei omaa elämää juuri ole, käy lukemassa kotisivujani ollakseen paremmin perillä missä päin maailmaa liikun. Hänen mielestään sellainen kuuluu kunnon talomiehen tehtäviin, ja matkalle lähdettäessäkin tulisi ilmoittautua hänelle. Tiedättehän te nämä tyypit, joiden ympyrät vain jossain vaiheessa elämää alkavat kiertää sen verran yksitoikkoista kehää, että päivärutiineihin alkaa kuulua kaikenlainen kyttääminen. Hassua kyllä, myös koulun tytöt, joiden kanssa hän kävi sanaharkkaa tuossa joku päivä sitten, huikkasivat lopulta, josko tyyppi voisi hankkia itselleen omankin elämän.

Itseasiassa tämä blogi on perustettu juuri siksi, että kotisivuillani käy kaikenlaisia urkkijoita, jotka ovat lähinnä kiinnostuneita henkilökohtaisesta elämästäni. Heidän takiaan mietin lähes viikottain, josko lopettaisi kirjoittamisen aivan kokonaan. Joku olemuksessani on sellaista, joka kutsuu luokseen kaikenlaisia ihme tyyppejä. Yhteinen tekijä heillä yleensä on se, että heillä on oma elämä jollain tavalla hukassa ja he hakevat sille korviketta. Osa heistä on faneja, mutta osa kuuntelee musiikkiani vain löytääkseen jonkun johtolangan minusta ihmisenä. Muistan vielä kauhulla erästä tyyppiä, joka väitti kivenkovaan, että olisin kirjoittanut kappaleen juuri hänestä. Hän ei meinannut uskoa, että kappale oli kirjoitettu paljon ennen kuin edes tunsin kyseistä tyyppiä. Tälläinen ahdistaa minua niin hirveästi, että uskon sen johtavan lopulta siihen, että lopetan blogikirjoittamisen kokonaan, ainakin omilla kotisivuillani.

Gizi

Nukuin päivällä flunssaani enkä meinannut saada illalla enää unta. Mieleeni tuli Gizi, jota ajattelen tuon tuostakin. Tästä kohtaamisestani pienen valkoisen kissanpennun kanssa muodostui itselleni merkittävä muisto ja tapahtumasarja. Päivässä se oli saanut takaisin villieläimen luontonsa. Mutta kun hän saapui yöllä seikkailemaan huoneeni ympäristössä, oli se minulle suuri luottamuksenosoitus.

Eläinsuojelusta Espanjassa kerrotaan täällä.

Kuuntelen 'Hejiraa' ja preparoin itseäni treeneihin Joni-keikkaa varten. Tämä musiikki on niin hienoa ja koskettavaa, että tuntuu typerältä kuvailla sitä sanoin. Katsotaan, minkälaisen version siitä saamme kudottua.

Sieni

Kurkotuin kastelemaan jukkapalmua ikkunalaudalla ja sen juurella jököttikin mehevä tatti.

Aikataulut

"Aikuiset on vähän vihaisia, kun niillä on kiire. Ne hoputtaa koko ajan ja sanoo, että nyt mä lähden, nyt mä lähden. "
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.

Uni

Olin eilen ilmeisesti jonkin asteen kuumeessa. Nukuin päivällä ja vielä päälle pitkät yöunetkin.
Yöllä näin unta, että olin synnyttänyt vauvan. Vauva jäi kaverini luo nukkumaan pieneen korisänkyyn. Seuraavana iltana tämä kaverini piti bileet tai jonkinlaiset kutsut, joihin minutkin oli kutsuttu. Matkalla sinne muistin, että olinkin jättänyt lapseni hänen asunnolleen. Olin unohtanut koko vauvan olemassaolon. Kaverini asunto oli jossain Eiran suunnalla. Ajoin autolla, enkä millään meinannut selvitä yksisuuntaisista enkä ylipäänsä liikenteen sekamelskasta. Pelkäsin helkkaristi, että vauva olisi kuollut. Se oli ollut kokonaisen päivän yksin ruokkimatta. Pelkäsin myös muiden ihmisten tuomiota siitä, kun olin unohtanut pienen vauvan aivan oman onnensa nojaan.
Kun saavuin paikalle, oli bileissä jo paljon ihmisiä. Säntäsin heti tarkistamaan, oliko vauva vielä korisängyssään. Siellä se oli, elossa yhä, vaikka sen raajat olivat jo aivan kylmenneet. Se katsoi minuun levollisena ja luottavaisena ja viestitti äänettömästi, että "tiesin, että tulisit minua vielä hoitamaan". Otin sen syliini ja lämmitin sitä kehoani vasten. Vakuutin, etten ikinä enää jättäisi häntä yksin.
Sitten taisinkin herätä.

Fäneille

Legendaarinen Mike Monroen ja Andy McCoyn haastattelu vuodelta 1985.

Juh!

Jibii. Tänään korkataan pitkään koskemattomana ollut televisio ja viritetään neloselle, jossa jatkuu Täydelliset naiset pitkän tauon jälkeen. Elämäni pysyy kutakuinkin onnellisena tunnilla höpöä viikossa. Toimiva resepti jo vuodesta Dallas.

Viimeinen sinfonia

Aamulla löysin sähköpostista vielä viimeiset Zarkuksen biisit. Matala aamubasso selitti sanelukoneelle rakenne-ehdotuksia ja tyydydyydytteli biisejä. Vastasin, ettei yksi musafaili aukea. Espresso pulputti hellalle ja kännykästä loppui patterit kun Zorro soitti ja huikkasi "koeta keksiä jotain, lähden lentokentälle viiden minuutin päästä". Keksin "jotain", vaihdoin ä:n a:ksi, ja faili aukesi. Laitoin luurit päähän ja istuin taas koko päivän koneella kirjoittaen lappuja. Selkä oli kipeä ja ranne oireili.

Illalla Mahlerin yhdeksättä Finlandia-talolla. "Eikös tuo ole sun sisko", Anni kysyi. Katsoin tarkemmin ja vastasin, että kävelytyylistä huomaa, ettei ole. Ylätasanteelle astuttuamme näin portaiden päässä nojailevan - kenenpä muunkaan kuin siskoni. Kasvojentunnistus-testit sujunevat paremmin kuin kävelytyylin tunnistaminen.
Dramaattisten sävelkuvien päädyttyä törmäsimme vielä vanhaan laulunopettajaani. Olin takuulla hänen huonoin oppilaansa. Mutta kuinka mukava oli nähdä pitkästä aikaa! Muistelimme menneitä ja juttelimme nykyisyydestä. Kunpa kaikki tenorit olisivat hänenkaltaisiaan.
Vältin baarin ja lähdin kotiin. Matkalla tuijotin asfattikiiltoa pyörän heikossa valojuovassa ja ajattelin rakastarakastarakasta ystävääni, joka soitti tänään pitkästä aikaa. Miten toivottomalta kaikki välillä tuntuu, kuinka vaikea on tehdä ratkaisuja ja luottaa siihen, että kaikki selviää. Eipä läheisissäni ole oikein ketään, jolla asiat olisivat valtavan mallikkaasti. Kuinka suuresti kuitenkin helpottaa, kun kuulee rohkaisun sanan ja ymmärtää, että ei ole yksin näiden asioiden keskellä. Ehkä tärkeintä ei olekaan saavutukset, vaan selviäminen lyhyen matkaa eteenpäin.

Kasvomuisti

Tein testin, jossa testattiin kasvomuistia. Muistan yleensä aika hyvin kohtaamiani kasvoja, mutta aivan täysin pistein en tästä kuitenkaan selvinnyt. Tulokset olivat 91% / 81%, eli tunnistin 24:stä 22 ja merkitsin oikeaan osioon 24:stä 18. Molemmat tulokset menivät alle keskiarvon. Testien välissä tosin ehdin purkaa kuulakärkikynän ja tutustua sen toimintaperiaatteisiin. Ainakin selvisin puhtain paperein olemalla valitsematta yhtään sellaista kuvaa, jota en ollut nähnytkään.
Hieman paremmin (19/20) meni testissä, jossa tuli tulkita, onko hymy aito vai feikki. Eipä kannata lähestyä kuin aidoin elkein. :-/ Olisi mukava kuulla, minkälaisia tuloksia lukijani saavat.

Tiimalasi

"Aikaa näkee kellosta ja tiimalasista, ja auringosta ja tähdistä. Jos aurinko on nyt vaikka tässä, niin on keskipäivä, ja kun se on tuolla, on ilta. Jos ei ole ikkunaa eikä kelloa, ei voi tietää aikaakaan. "
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.