Nokkasiili

Eilenaamulla äiti heitti minulle junasta apostolinmiekan. Kasvi oli vuorattu varmuuden vuoksi sanomalehdillä. Purettuani kasvin kääröistään rupesin selaamaan päivän vanhaa Ilkkaa ja löysin sen sivuilta tämän kuvan.
Nokkasiili Cess puhaltaa ilmakuplia nenästään toipuessaan liikenneonnettomuudesta. Sidneyssä, Tarongan eläintarhan klinikalla hoidossa olevan Cessin jalka murtui ja se sai nenäänsä vakavia vammoja. Kipsiä Cessin jalkaan ei kuitenkaan laitettu, koska se olisi vaikeuttanut sen kaivamista.

Stilimba

Stilimba-yhtyeessä on riemua ja lapsenomaista iloa. Bändin liideri Maarika Autio on monilahjakkuus, joka instrumenttitaitojen lisäksi on ammattitanssija ja kirjoittaa lauluja kuudella eri kielellä. Kotisivuilta löytyy musiikkinäytteitä uudelta Dale Stilimba-levyltä. Huomasin kuvagalleriasta, että kuvaajana on toiminut mm. Adolfo Vera, jonka kanssa satuimme Beniniin yhtä aikaa ja ystävystyimme. Hän on mainio tyyppi. Viimeksi tapasimme edellisellä Juttiksen keikalla.

Saaristolaistunnelmissa

Vietin illan risteilemällä Helsingin saariston idyllisissä maisemissa, viettäen perhetuttavamme syntymäpäiviä. Samalla näin ensimmäistä kertaa veljeni ja hänen italialaisvaimonsa pienen tyttövauvan. Kuten myös Tuomaksen, joka on ikäiseni, mutta jota olen nähnyt viimeksi 25 vuotta sitten mökillämme. Muistan hänen valkoisen laivastohattunsa. Muisto sopi veneilytunnelmiin hyvin. Laivalla tapasin myös opiskelijakollegani akatemialta, jonka kanssa olimme myös vuoden verran töissä samassa musiikkikoulussa. Vastapäisessä pöydässä istui siskoni ystävä ja entinen naapuri, jonka olin unohtanut kuuluvan päivänsankarin sukuun. Ilta oli jälleen kerran oiva esimerkki siitä, kuinka monesta suunnasta kontaktit, tuttavuudet ja sukulaisuussuhteet toisiinsa lonkeroituvat.
Ohjelmaan kuului myös haitarinsoittoa ja tanssia. Tunnelma oli uskomattoman ihana, voitte vain kuvitella.

Lauantaina on tarkoitus mennä Hietalahden kirpputorille myymään vaatteita, jotka ovat liian hyviä UFFin laatikkoon heitettäväksi. Jos paikalle eksyy tämän ilmoituksen perusteella, olisi kiva samalla tutustuakin. Kahvia ja pullaa ei ole tarjolla, mutta voin vaikkapa opettaa beniniläisen (ja tietääkseni myös länsi-afrikkalaisen) tavan kätellä. Se on hauska tapa, se.

Pyhäkoulussa

Lapset pistivät tanssiksi kesken pyhäkoulun Lokossassa, Beninissä. Kuvattu 7.5.2006.

Kliivia ja Victor

Kliivian kukat ovat alkaneet jo varista. Huomaan tuijottaneeni tyhjyyteen ties kuinka pitkän aikaa. On vaikeaa nielaista ja lihakset tuntuvat arilta. En tiedä olenko kipeämpi rakkaudesta vai flunssasta. Pidän kädessäni yhä puhelinta, mutta en uskalla tarkistaa saldoa, vaikka mielessä käykin. Toistelen vielä äänettömänä viimeistä lausettani Victorille, "You're a good friend". Kerroin juhlistavamme huomenna hänen ja Papan syntymäpäiviä. Hän nauroi ja kiitti muistutuksesta. "Täällä Beninissä kun emme juuri vuosia laske, as you know". Hän vuorostaan muistutti minua siitä, miten voisin luottaa hänen apuunsa aina. Senhän minä tiedän, senhän olen monta kertaa saanut jo kokea. Mutta vieläkään en tiedä sitä, miten maapallo päällään moisia enkeleitä kantaa. Kaikki tuntuu jo puoliksi järjestyneen, kun Victor niin sanoo.

Minä päätän lepäillä sohvalla Jumalan puupalikat seuranani ja nauttia lämmintä bisappia. Ystäväni Beninissä ajavat 40°n kuumeessa sairaalaan, jos heillä ylipäänsä on varaa maksaa hoidosta ja lääkityksestä. Malarian takia töistä ei olla pois. Muutoinhan työpaikat lojuisivat tyhjinä, kun varsinkin näin sadekauden aikaan moskitot vilisevät ja jokainen sairastelee yhtenään.

Kaktus on viettänyt hiljaiseloa kaksi vuotta. Nyt huomaan sen pienet versot. Kuulen, kuinka sydämeni huokaisee helpotuksesta. Kiedon kaulaani huivin ja jatkan lukemista.

Ensi lauantain lämmittelyt

Paluumatkalla Hämeenlinnasta Helsinkiin suoranaisesti heräsin ihmetykseen siitä, miten asiat tuppaavat järjestyä.

Vaikka toisinaan olen aivan hermoraunio epäselvistä tai keskeneräisistä asioista, en ole aina myöskään aivan sinut oman huolettomuuteni kanssa. Ärsyynnyn siitä, miten jätän asioita viime tippaan. Ehkä muut ärsyyntyvät siitä vielä enemmän. On kuitenkin uskomatonta, kuinka mahdottomillakin asetelmilla on tapana sutviutua, jopa paremmin kuin olin alun perin kuvitellutkaan.

Viime keskiviikkona selvisi täytenä yllätyksenä minulle, Pete ei pääse ensi lauantain keikalle ja taas Petelle, että meillä pitäisi olla tuolloin keikka. Soitin välittömästi muutaman tuurauspuhelun sekä lähetin tekstiviestin Tuomolle, jonka tiesin olevan keikkamatkalla Mexikossa. Kukin voi päätellä, kuinka helppoa on löytää kitaristi lauantai-illaksi keskellä terassi- ja hääsesonkia. Jostakin syystä paniikkia ei syntynyt vielä silloinkaan, kun perjantaina kuulin, ettei Ramikaan ollut saanut tietoa tuosta keikasta. Samaan aikaan kun on Pori Jazz, ja hän jo, tuttuun tapaan, oli lukenut lehdestä keikkailevan siellä festareiden aikaan Töykeiden riveissä. Joonatan oli ilmoittanut jo 3 kk aiemmin soittavansa tuolloin itsekin Pori Jazzeissa. Katsoimme Tuuren kanssa toisiamme ja totesimme, että meille taitaa tulla duo-keikka. Paikalle yritettiin hälyttää vielä Zarkusta, joka kuitenkaan ei saanut iltaa järjestymään. Senkään jälkeen asia ei tuntunut huolettavan muutoin kuin hieman epämääräisenä kivenä kengässä.

Hetki ennen kuin kapusimme lavalle illan settiä varten, soi puhelin.
- Terveisiä Mexikon lentokentältä. Joko olet saanut kitaristin? No mulla voisi olla tsänssejä tulla. Treenataan maanantaina.

Olen varma, että keikasta tulee todella hyvä. Soitamme oman materiaalini lisäksi muita lauluntekijöitä, pienimuotoisesti, itse kappaleet solisteina.

Keikkareissun jälkeen

Eilinen keikkareissu Hämeenlinnaan oli todella kiva. Koska settien välissä oli odoteltavaa 7 tuntia, riitti kulutettavaa aikaa lekotteluun, jutteluun ja ruokailuun. Osa bändistä kävi risteilemässä Aulangolle ja takaisin. Olin hiljaisella tuulella. Sen sijaan nautin kuunnella ja nauraa, kun ehtymätön varasto legendaarisia juttuja ja vitsejä laitettiin jälleen kiertoon.

Uskomatonta oli muuten huomata, miten yleisöstä jo tutuksi käyneitä kasvoja näytti löytäneen tiensä Hämeenlinnaankin.

Vasta kotiin palattuani muistin vanhan pianonsoiton opettajani asuvan Hämeenlinnassa. Harmittaa, etten hoksannut käydä häntä tapaamassa. Tosin, niin hassulta kuin saattaa kuulostaakin, olisi minua jännittänyt kertoa olevani kaupungissa esiintymässä yhtyeeni kanssa, joka ei soita klassista musiikkia. Minä kun en vieläkään tiedä, onko hän sinut sen asian kanssa, että katsomuksensa vastaisesti lähdin kohti syntistä uraa kevyen musiikin riettaisiin orgioihin.

Eilen pirisi taas puhelin Beninistä. Tällä kertaa numero ei kuulunut kenellekään tutulleni, ja mietin, kuka mahtoi soittaa. Soundcheck oli juuri alkamassa enkä ehtinyt vastaamaan.

Seinäkello

"Aika on sitä, että esimerkiksi ennen oli dinosauruksia. Ja sitten voi vaikka olla kiire johonkin juhliin."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.

Djembensoitto

Aivan tälle tasolle eivät taitomme yltäneet, djembetunneista huolimatta. [Lähde: Kasa]

Bisap

Toin Suomeen Hibiscuksen kukkia, joista voi valmistaa bisap-mehua. Bisap-nimi tulee Senegalista, wolofin kielestä. Mehu on paitsi hyvää, myös terveellistä. Monet sanoivat sen ehkäisevän mm. malariaa ja flunssatauteja.

Paikalliset valmistivat mehua hauduttamalla lehtiä kiehuvassa vedessä ja lisäämällä siihen sokeria ja aromia peittämään sen karvasta, hieman mustaviinimarjaa muistuttavaa makua. Valmis mehu pussitettiin pieniin muovipusseihin ja laitettiin pakastimeen tai jääkaappiin. Pienen pussin kulman saattoi repäistä hampailla auki, ja sisältö imeskeltiin mehujään tapaan.

innocence

* mikäli viattomuus pitäisi kiteyttää johonkin.
* tässä toinenkin.
* ja kolmas tässä.
[Kolmas lisätty 8.7. klo 2:02 ihanan piknikin ja Kesäkino-illan päätteeksi]

Aamut

Hirvittävän usein (hirvittävän siksi, että minusta ajatuksen toistuvuus on hirvittävää) kysyn aamulla itseltäni, miksi pitäisikään herätä. Hyvin usein aamun ensimmäinen positiivinen ajatus on se, että saa keittaa kahvia. Eihän se ilo kauaa kestä, mutta tuo ainakin hetkellisesti muuta ajateltavaa. Hyvälle tuulelle tekevät asiat tai tapahtumat ovat useimmiten todella yksinkertaisia. Kuten Tallinnassa käynti. Kuten puhelut Beninistä. Niin yksityiset kuin nekin, joissa viisi ihmistä kierrättää luuria korvasta korvaan kaikkien kysyessä vuorotellen "Comment ça va". Kunnes jälleen kadottaa tarkoituksen tälle kaikelle ja herää aamulla kysymykseen siitä, miksi pitäisikään herätä.

Mammutti

Lauantain PuistoBlues oli ihana. Sää oli yhtä aurinkoinen kuin vuosi sitten ja livekonsertit toivat uutta inspiraatiota omaankin soittoon. Helle vain pitää huolen siitä, että sisälle jääminen sen aikaan on synti ja suuri rikos. Suomessa ei aurinkoa pakoilla vaan ollaan valppaina kuin partiolaiset säntäämään ulos heti kun pilven raosta pilkahtaa. Piano siis voisi soida enemmänkin, mutta, perhana, kun paistaa. Ensi viikon keikkoja varten pitäisi suunnitella biisilistaa ja työstää syksyn klubiakin.

Benin on mielessä ain ja ja niinpä latasin kuviakin nettiin. Muutama jäi vielä lataamatta, kun kuukauden saldoraja yllättikin pihiydellään. Victorin, Edohin ja Bonifacen kanssa puhuimme sunnuntaina puhelimessa. Torstaina soittelivat Bonaventure ja Noel. Linja on niin huono, ettei juuri saa selvää. Tekstiviestit eivät mene perille. Mutta kontakteja otetaan mahdollisuuksien rajoissa.

Pink Floyd osoitti televisiossa erinomaisuuttaan ja soitti kuin mammutti, tyynenä ja täydellisenä.
Yllättäen hämärtääkin jo, kun kello käy pikkutunneille. Syksykö se jo saa? Luen uudelleen ystäväni Kudahuvadhoon saaarelta lähettämän viestin ja muistelen, millaista ilmasto oli päiväntasaajan lähistöllä. Matkailun avartamana huokaisen syvään ja päätän laskea tyynylle nykyään kirkkaanpunaiset hiussuortuvani.

Kuningasmirri

Baari-ilta Rovaniemeltä kyläilemään tulleen ystävän kanssa muovautuikin syntymäpäiväjuhliksi, jotka kuluivat iloisissa tunnelmissa aina aamutunneille saakka. Mieltä kohottivat lisäksi kaksi puhelua Beninistä. Seuraavan päivän rauhalliset lounaskutsut jatkoivat siitä, mihin aamulla oltiin jääty. Pohjoisen vieraan tuttu askellus hiihti takapihalle vielä ennen auringon orastavaa madaltumista. Vieraskirjaan puumerkin jättäminen unohtui jo toistamiseen. Silmät väsymyksestä sikkarassa odotan nukkumaan pääsyä, mutta vielä kuvan (=onnittelukorttini) myötä onnea sankarille. Sillä meiningillä siis seuraavat 30 vuotta.

Kaappikello II

"Mun äiti otti kerran kukan ja heitti sen maahan, koska sillä oli niin kova kiire."
"Aika kultaa muistot."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.