Tuntemattomasta syystä sekä kotisivujeni blogi että tämä H e t k i ä -blogimme oli päivittynyt. Päätin sen vuoksi höylätä pienen lastun.
Kesä kului siivillä, lähinnä töiden merkeissä, mutta asiaan kuului myös ystävien tapaamista, piknikkejä sekä muutamia hauskoja bileitäkin. Tein myös pienen kesäreissun Keski-Suomeen kaverini kanssa. Koko matka oli sateinen, mutta meillä oli kivaa. Missään vaiheessa en suostunut uskomaan, että kesä olisi nyt sellainen kuin oli. Nämä viimeiset auringonpaisteet olivat juuri niitä, joita odotimmekin. Viime maanantaiaamuna herätessäni tajusin, että syksy on tullut. Ilma oli kirpeä ja jotakin oli muuttunut. Tekee mieli nukkua pitkään ja hartaasti. Työt eivät tekemällä lopu. Kynttilöiden sytyttäminen tuntuu joskus teennäiseltä yritykseltä pysähtyä. Yleensä toivotan syksyn tervetulleena vastaan. Tänä vuonna täytyy hieman totutella.
Joni Mitchell - Hejira (1994 Live in Japan)
torstaina, elokuuta 30, 2007
keskiviikkona, elokuuta 08, 2007
Koukussa
Loman jälkeen on ollut suuria vaikeuksia päästä ajoissa duunipaikalle. Eikä pienimpänä syynä ole kesän aikana kehittynyt vakava riippuvuus.
Los Serrano on aivan tautisen hyvää kamaa!!
Los Serrano on aivan tautisen hyvää kamaa!!
maanantaina, elokuuta 06, 2007
sunnuntaina, elokuuta 05, 2007
keskiviikkona, elokuuta 01, 2007
He eats food
Kaikille herkkusuille: tässä linkki uuteen ravintolablogiin.
"The check, please!"
Toistaiseksi Janin suosittelemissa ravintoloissa ei ole joutunut pettymään.
"The check, please!"
Toistaiseksi Janin suosittelemissa ravintoloissa ei ole joutunut pettymään.
tiistaina, heinäkuuta 31, 2007
perjantaina, heinäkuuta 27, 2007
The Life Cycle Of A Man
When I was 14, I hoped that one day I would have a girlfriend.
When I was 16 I got a girlfriend, but there was no passion, so I decided I needed a passionate girl with a zest for life.
In college I dated a passionate girl, but she was too emotional. Everything was an emergency; she was a drama queen, cried all the time and threatened suicide. So I decided I needed a girl with stability.
When I was 25 I found a very stable girl but she was boring. She was totally predictable and never got excited about anything. Life became so dull that I decided that I needed a girl with some excitement.
When I was 28 I found an exciting girl, but I couldn't keep up with her. She rushed from one thing to another, never settling on anything. She did mad impetuous things and made me miserable as often as happy. She was great fun initially and very energetic, but directionless. So I decided to find a girl with some real ambition.
When I turned 31, I found a smart ambitious girl with her feet planted firmly on the ground and married her. She was so ambitious that she divorced me and took everything I owned.
I am now older and wiser, and am just looking for a girl with big boobs.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007
torstaina, heinäkuuta 19, 2007
☼
Tälläisestäkin vekottimesta kuulin tässä eräästi.
☼ VoipStunt. ☼
Ohjelman kautta voi soittaa ilmaiseksi useimpien Euroopan maiden lankapuhelimiin ilmaiseksi. Kova vastustaja Skypelle, jonka hinnat näyttivät olevan äkkiseltään katsottuna jopa kaksinkertaisia VoipStuntin hintoihin verrattuna.
Löysin myös tälläisiä merkkejä, laitetaan ne tänne talteen. ﻫ ﻮﻀ ﭻ ☺ ♠ ♥ ♣ ♦ ☆ ☻ ◙ ♫ *

torstaina, heinäkuuta 12, 2007
tekemisen puutetta?
Tuntuuko joskus että kesällä on tylsää? Suomessa aina vaan sataa, sisälläkin joutuu käyttämään villahousuja, ja Frendien kaikki tuotantokaudet on katsottu jo kolmeen kertaan? Elämällä ei ole sisältöä, ei toivoa, kun äkkilähdötkin on loppuun varattu?
Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee kesälomalla? Loppujen lopuksi se on kuitenkin ihan omasta päästä kiinni. Sateellahan voi keksiä vaikka mitä pikku puhdetta! Otetaan vaan se mielikuvitus pakastimesta sulamaan ja kytketään siihen paristot.
Kas näin!

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007
Vastakohtia
Kokemukseni mukaan monet asiat ovat tulkittavissa juuri päinvastaisesti kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Porukan hiljaisimmat paljastuvat todellisiksi keskustelijoiksi. Epäsosiaalisiksi itseään tituleeraavat ovat hyvinkin sosiaalisia ja empaattisia. Vilkasliikkeiset saamattomia, kömpelöt hyviä maratoonareita. Avoimen ensivaikutelman takana on salaisuuksia, jotka eivät tule koskaan päivänvalooon.
Päivän mietelause päättyy muutamaan videolinkkiin:Magdalene Laundries / Joni Mitchell (lopussa tosin tyhmä ja tarpeeton editointi) Night Ride Home / Joni Mitchell Joni laulaa Goodbye Blue Sky orkesterin säestyksellä Roger Watersin The Wall -konsertissa. Blow Away The Morning Dew - duetto Oscar Brandtin kanssa, vuodelta 1965
Päivän mietelause päättyy muutamaan videolinkkiin:
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
Saakeli
"..ja muuten jos minulta kysyntään, niin ne yksinautoilijat, joilla ei ole kontrabassoa kyydissä, jotka eivät ole matkalla ostamaan taimia puutarhaan tai lautaa rakennustyömaalle, tai jotka eivät joudu koukkaamaan reiteillä, jonne ei muilla kulkuneuvoilla pääse, saa teljetä kaltereiden taakse. Ja ne saatanan sitimaasturit voisi luokitella laittomiksi saman tien."
Söin toissapäivänä kesän ensimmäiset kirsikat ja kesän kolmannet mansikat. Sekä sitten tänään kesän ensimmäiset uusioperunat. Olen ollut perin vihainen aivan kaikesta. Mutta ensisijaisena muistikuvana tänään aamulla, polkupyörän selässä keskustaa kohti puikkelehtiessani, pään sisällä käyty, luvun alkuun muistiinpanemani, monologi.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007
Onneni on tälläiset sovitukset
www.karavaanikulkee.net/levyt_onneni. Kaarle Mannila on tehnyt uskomattoman hienon työn kaikille riparilaisille tuttujen laulujen kanssa. Luovan visionäärin, ammattitaitoisen kokeilijan ja taitavien muusikoiden työn tulosta on suuri ilo kuunnella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)