Olin juomatta kahvia vuoden alusta tähän päivään asti. Tänään myöhäinen aamuni alkoi vanhalla tutulla triplaespressolla. Naurattaa, kun muistelen tyrmistyneitä italialaisia, jotka suhtautuivat siihen kuin olisin syönyt kiinanpommin joka aamu. Maito paloi kiinni vanhaan tuttuun metallikippoon. Toistin itselleni vanhan tutun torun siitä, kuinka mieluummin minuuttia aiemmin kuin minuutti liian myöhään.
Juostessani ratikasta kohti Kamppia, jonne lupauduin taas tuuraamaan säestäjää, toistuu mielessäni sama vanha tuttu virsi siitä, kuinka voisin lähteä kotoa aina viisi minuuttia aikaisemmin. Tunnin jälkeen naurahtaen todettu "taitaa sinulla olla myöhästely veressä" saa muodostamaan "niinpä, et usko, kuinka olen pahoillani". Samaan aikaan nousee mieleen vanha tuttu puolustus, "mitä hemmettiä siinä urputat, jos kuitenkin sanot, että olen niin samperin hyvä. Etkö nähnyt, kuinka ihmiset tulivat kiittämään?!". Ja vanha kunnon takapiru hymyilee: "kyllä, tosiaan, naisella on rutkasti varaa olla arrogantti".
Soittaessani olin tuntenut vanhan tutun kivun oikeassa ranteessa. Aina säestystöitä tehdessä. Sen takia nämä hommat lopetinkin. Koska olen kykenemätön ratkaisemaan mielen ristiriitoja ja varmaan autistinenkin monella mittapuulla, en keksi muuta selitystä, kuin että kukko ei käskien laula. Ja vanha kunnon takapiru maiskuttelee, että jos jossakin on neuroottinen ihminen, niin se on tässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti