Facebook on totisesti uinut ihmisten työtaukoihin ja ajanvietto-ongelmiin. Pala maailmaani -blogi kuvailee ilmiötä pisteliään osuvasti. Paljon riippuu myös mielentilasta ja kiireen määrästä, herättääkö applikaatio-kysely "Do you want to know what is your stripper name" kiinnostusta vai ärtymystä.
Minusta paras anti facebookissa on kuitenkin sen tarjoama helppous sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, lämmittämiseen tai uudelleen löytämiseen. Aita on matala ottaa kontaktia vanhoihin koulukavereihin, vaihto-opiskelu tuttuihin tai uinuviin ystävyyksiin. Kun saan ystävyyskutsun 10-vuotiaana englanninkielen opettajalta saadulta kirjekaverilta, alkaa maailma oikeasti tuntua pieneltä paikalta. Facebookin kautta voi viestittää, että "en ole unohtanut sinua, vaikka emme ole nähneet vuosikausiin, tai vaikka asumme eri maissa tai paikkakunnilla".
Samanlaisen mahdollisuuden on tarjonnut myös MySpace, joka tosin rajaa yhteydenotot enemmänkin kavereihin, jotka ensisijaisesti ovat kiinnostuneita taiteen eri aloista. Sen suoma verkottuminen on kuitenkin lähtökohdiltaan aivan toista ja palvelee ammatillista etua, kun taas facebook on kokemani mukaan paljon henkilökohtaisempi ja sen kaveripiirikin koostuu pelkästään tutuista ihmisistä. Molemmat foorumit profiloituvat näin omanlaisinaan.
En silti voi kieltää, etteikö lievä ajanhaaskaus tule mieleen, kun tälläiset addiktoivat sivustot tempaavat mukaansa. Muistan kyllä samanlaisen piikin tietokonekäyttäytymisessäni silloinkin, kun blogit vielä olivat uusi juttu. Nykyään jaksan kirjoittaa enää harvoin. Aina tuntuu löytyvän tähteellisempää tekemistä. Sama pätee television katseluun. Sieltä, tosin, ei pomppaa tuttavaa, joka on päättänyt heittää sinua lampaalla. Ehkä juju piilee juuri siinä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti