Istuttiin Harrin kanssa iltaa Marco Polossa ja juteltiin maailman eri jutuista.
Aika nopeasti tultiin yhteisymmärrykseen että kun hengissä pysymisen taso on saavutettu, loput elämän tarkoituksesta voidaan laveasti ottaen redusoida kahteen perusprinsiippiin (tärkeysjärjestyksessä):
1. rauha
2. kauneus/estetiikka
{Normi-iltana baarimikko antaa tässä vaiheessa valomerkin ja kokki menee röökille}
torstaina, toukokuuta 29, 2008
lauantaina, toukokuuta 17, 2008
Tragediaa!
Olin eilen TeatteriTeltan ensi-illassa. Koko idea on ollut mielestäni niin kutkuttava: antiikin Kreikan aikainen traditio kohtaa nykyajan Tanssii Tähtien Kanssa -tyyppisen kaupalliskonseptin. Kolme tragediaa peräkanaa esitettynä. Paikkana Rautatientori, vilkkaan Helsingin keskiö, orchestra. Yleisö äänestää mielestään traagisinta näytelmää kolmihenkisen 'julkisen yleisön' lyhyen keskustelun ja mielipiteen vaihdon jälkeen.
Esitys tuntui etukäteen jopa raskaalta savotalta: kolme ja puoli tuntia synkkyyttä, jossa, Euripideen sanoin, "ei ole yhtään onnellista kohtaloa". Teltassa nähty teatteri oli fyysistä ja ruumiillista. Ilmaisutapa solahti kuin itsestään, vaikka samaan aikaan sisintä vavisuttivat kipeät kohtalot, jotka olivat sekä henkilökohtaisia että samalla hyvin kollektiivisia. Puistattavaa. Projektista on kirjoittanut enemmän Martti Mäkelä Skenet.fissä. Harvoin lähtee esityksen jälkeen kotiin yhtä vaikuttuneena. Suosittelen lämpimästi!

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Voiko toisten meilejä siteerata kysymättä?
Yllättävän useasti tapahtuu sitä, että meilejä lähetetään eteenpäin ikään kuin ne olisivat julkisia kirjoituksia. En nyt tarkoita kiertokirjeitä tai vastaavia, jotka on tarkoitettukin julkaistaviksi juuri samassa muodossaan. Mutta meilejä, jotka on muotoiltu juuri vastaanottajalle henkilökohtaisesti - sisälsivät ne sitten asiaa, ehdotelmia, kertomuksia tai mielipiteitä.
Olen nähnyt näitä tekstejä liitettävän meilien loppuun:

Tämä viesti on luottamuksellinen ja se saattaa sisältää tekijänoikeudenOnko kuitenkaan tarpeen ilmoittaa erikseen, että henkilökohtaiseksi tarkoitettu viesti ei ole julkinen muille? Mikäli viestin asiasisältö on levityskelpoista, voi asian kirjoittaa myös itse omin sanoin, tai siteerata siten, ettei mitään henkilökohtaiseksi tarkoitettua ilmaisua välity muille. Tietysti terveen järjen käyttö on sallittua, mutta periaatteen tulisi olla se, että meilejä voi kirjoittaa luottamuksen turvin.
suojaamaa aineistoa. Viesti on tarkoitettu ainoastaan nimetyille
vastaanottajille. Jos olet vastaanottanut sen jonkin virhetoiminnon
johdosta, pyydän ystävällisesti ilmoittamaan siitä välittömästi. Tämän
viestin kopioiminen, liittäminen ja jälleenlähettäminen ilman tekijän lupaa
on kielletty.
This email is confidential and may be privileged; it is for use of the named
recipient(s) only. If you have received it in error, please notify me
immediately; please do not copy or disclose its contents to any person or
body, and delete it from your computer systems.
keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008
Chinese Military donning
lauantaina, toukokuuta 03, 2008
perjantaina, huhtikuuta 25, 2008
Or not to
Jutut ovat nyt aika vähissä ja takki tyhjä. Siksipä vain siteeraus.
"To do is to be" - Sokrates
"To be is to do" - Platon
"Do be do be do" – Sinatra
keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
Moraalipaniikkihäiriö
Paljon olen taas tullut aiheuttaneeksi CO2 päästöjä sitten viime kirjoituksen. Siksi vaihdoinkin auton vähemmän kuluttavaan, mutta kuulemma perhanan pieniä tappavia hiukkasia päästävään. Ei silläkään kyllä pitäisi turhaan ajaa nakkikioskille, varsinkaan kun makkara aiheuttaa uusimpien tutkimusten valossa suolistosyöpää.
Mutta nakkikioskilta voi ostaa myös Iltalehden, ja sehän onkin Y.E.S. sillä kertoohan Iltalehti valtakunnan tärkeimmistä yhteisistä asioista...
---
Olen asunut aikoinaan vuoden Jenkeissä, ja täytyy ikävä kyllä todeta että sikäläinen moralistinen fundamentalismi, ihmisten pelottelu ja syyllistäminen sekä pinnallinen kaksinaamaisuus on tehnyt tulonsa suomalaiseen yhteiskuntaan ja mediaan. Vai oliko näillä kahdella nyt enää mitään eroa...
Moralistisuudesta mainitsisin esimerkkinä tannoisen taidenäyttelyn ratsauksen lapsipornon torjuntaan vedoten sekä ulkoministerin potkuihin johtaneen tekstiviestijupakan. Pelotteluosastolla taas ovat esim. toistuvat artikkelit alkoholin vaaroista keski-ikäisille naisille ja muut holhoavat kirjoitukset siitä mitä uhkia ihmisen pitää torjua, jotta pelastuisi.
Yhteinen nimittäjä näille on syyllisyyden käsite muodossa tai toisessa. Nyt kun perisynti ei enää myy riittävällä katteella, kollektiivista syyllisyyden tunnetta pidetään yllä viikottain lanseerattavilla taivastelun aiheilla, joihin me innolla ostamme itsemme mukaan - varsinkin jos kaupan päälle on samalla mahdollisuus päästä olemaan parempi ihminen kuin joku muu.
Ystäväni kutsui tätä trendiä mielestäni osuvasti termillä "moraalipaniikki". Tässä yhteiskunnassa on kasvavassa määrin asioita, ihmisiä ja ilmiöitä, jotka pyritään väkisin jakaamaan hyviin tai pahoihin. Turvallisiin tai vaarallisiin. Ystäviin tai vihollisiin. Totuudenpuhujiin ja valehtelijoihin. Uskottaviin ja uskottavuutensa menettäneisiin.
Samalla oikeamielisen jeesustelun määrä kasvaa eksponentiaalisesti ja asioiden todelliset mittasuhteet hukkuvat kuin pölypunkki Saharaan. Ulkoministeri ei missään olosuhteissa saa tekstailla alusvaatteista. Kaksi lasia viiniä työpäivän jälkeen johtaa väistämättä turmioon.
Moraalipaniikkiin kuuluu, että aivot on O.K. jättää narikkaan kunhan vain ollaan oikealla puolella.
---
Minkälainen on yhteiskunta, jossa suvaitsevaisia ja elämän eri harmaan sävyjä ymmärtäviä puheenvuoroja on nykyään lähinnä nekrologeissa?
Meillä taitaa maalliset asiat olla jo liian hyvin. Ja sitähän ei ihminen oikein kestä.

perjantaina, maaliskuuta 21, 2008
Pétition pour le Tibet
I just signed an urgent petition calling on the Chinese government to
respect human rights in Tibet and engage in meaningful dialogue with the
Dalai Lama. This is really important, and I thought you might want to take
action:
www.avaaz.org/en/tibet_end_the_violence/98.php/?CLICK_TF_TRACK
After nearly 50 years of Chinese rule, the Tibetans are sending out a
global cry for change. But violence is spreading across Tibet and
neighbouring regions, and the Chinese regime is right now considering
a choice between increasing brutality or dialogue, that could
determine the future of Tibet and China.
We can affect this historic choice. China does care about its
international reputation. Its economy is totally dependent on "Made in
China" exports that we all buy, and it is keen to make the Olympics in
Beijing this summer a celebration of a new China that is a respected
world power.
President Hu needs to hear that 'Brand China' and the Olympics can
succeed only if he makes the right choice. But it will take an
avalanche of global people power to get his attention. Click below to
join me and sign a petition to President Hu calling for restraint in
Tibet and dialogue with the Dalai Lama -- and tell absolutely everyone
you can right away. The petition is organized by Avaaz, and they are
urgently aiming to reach 1 million signatures to deliver directly to
Chinese officials:

Thank you so much for your help!

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
maanantaina, maaliskuuta 17, 2008
Positiivista ja ekologista
Voi pojat kuinka olikaan riemastuttava kommentti Hesarin verkkosivuilla.
Timo Saarikivi Viiskulman Popparienkelistä toteaa:
"Hyvät ostavat ja huonommat imuroivat. Mielestäni olisi vain positiivista ja ekologista, jos kaikkea valtavirran soopaa ei enää painettaisi cd-muodossa."
Toden totta. On päivänselvää, että toiset levyt on tehty kulutushyödykkeeksi, eikä niiden elinkaaren ole tarkoituskaan olla kamalan pitkä. Hieno huomio.

sunnuntai, maaliskuuta 16, 2008
keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008
Myytävänä vapaus
Kävin maanantaina katsomassa Ruhnama - Pyhän kirjan varjo -dokumentin. Arto Halosen ohjaama, kertoo Turkmenistanin diktatuurista sekä yhtiöistä, jotka tekevät siellä bisnestä välittämättä ihmisoikeuksista. Olin sisällöstä tyrmistynyt, ja dokumentin laadukkuudesta hyvin vaikuttunut. Mahtavaa, että toiset sitten osaa. Työryhmä on perustanut leffan ilmestyttyä myös www.freedomforsale.org sivuston.
Samaan postaukseen vinkki myös vaatesuunnittelusta, johon törmäsin lentokoneen lehtisen, googlettamisen ja MySpace-tuttavuuden kautta. www.polkkajam.com tekee persoonallisia vaatteita kotimaisin taidoin.

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008
Pikku-Heidi
"Klara oppi kävelemään kun vuoristoilma oli niin terveyttävää ja vuohenmaito vahvistavaa."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)