Kirkon intellektuellit

Kirkko & Kaupunki on sitten mahdottoman tasokas lehti. Kirkkoon kuuluvalle helsinkiläiselle se tulee kotiin automaattisesti viikottain. Lehdestä löytyy kiinnostavia aiheita, kulttuuria ja informaatiota. Kolmossivun Eilen, Tänään, Iankaikkisesti ja Rukous sekä Taivaan tähden -palsta pysähdyttävät aina teksteillään ja pakottavat hiljentymään.

Tämänviikkoisessa lehdessä (K&K 29) oli juttu kirkollisista älyköistä. Juhani Huttusen kirjoitus listasi populismia hieman parodioiden, mutta asiantuntevasti, Suomen kristillistä älymystöä, joka ei juuri pidä meteliä itsestään. Perustellusti hän mainitsi Kaija Pispan, Kaisa Raittilan, Anna-Maija Raittilan, Jukka Kemppisen, Jukka Relanderin, Pauliina Kainulaisen, Petri Järveläisen, Terho Pursiaisen, Matti Myllykosken sekä tietenkin Eero Huovisen. Suosittelen lukemaan. Mikäli lehti ei saavuta talouttasi, on artikkeli mahdollista lukea netissä. Juhani Huttusen kutkuttavan jutun lopettaa kärkevä huomautus siitä, mitä yhteiskunnan tilasta kertoo, kun tälläisiä luetteloita aletaan (Paavo Lipposen aloittamana) listaamaan.

"Luonteeltaan nämä luettelot vastaavat vain kysymykseen, keneltä toivot hyväksyntää. Tunnelma on molemmin puolin yhtä kohottava kuin jääkiekon maailmanmestaruusjuhlissa, joissa identiteetti ripustetaan muutaman hampaattoman miljonäärin varaan."

Pelkurit

Menikö joltain muultakin iltateet väärään kurkkuun, kun uutiset raportoivat olympiatiimimme kahden keihäänheittäjän, Tero Pitkämäen ja Teemu Wirkkalan, "erehdyksestä" kirjoittaa nimensä rauhanomaista ratkaisua kannattavaan ratkaisuun Tiibetin ongelmien suhteen? Molemmat pojat viestittivät haastattelussa suoraa kannanottoaan: Mätkikää keskenänne niitä toisinajattelijoitanne, minä heitän vain tätä keihästä. Viesti oli niin harvinaisen pelkurimainen, että mietin jo suomalaissisuisen suoraselkäisyyden jääneen sodanaikaisiin poteroihin. Espoolainen vihreiden kunnallisvaaliehdokas Sami Suomalainen kirjoitti tästä osuvasti:

Tero Pitkämäki selitteli tänään uutisissa sitä, miten hän tuli “vahingossa” kirjoittaneensa nimen adressiin, jossa vaadittiin rauhanomaista ratkaisua Tiibetin kiistaan. Adressia kerännyt Saksan Amnesty oli joutunut myös poistamaan Pitkämäen nimen listalta jälkikäteen, koska keihäänheittäjälupauksemme ei ollut ymmärtänyt että kyse on adressista. Koko episodi kuulosti vähintäänkin sekavalta, eikä vähiten sen vuoksi että joltain oli ilmeisesti mennyt kuppi nurin rauhanomaisen ratkaisun vaatimisesta, ja urheilija itse selitti miten hän ei tällaista haluakaan nyt vaatia tai ainakaan koskaan olisi vaatinut.
Onko Suomen olympiakomitea täynnä pupupöksyjä, vai mistä ihmeestä tässä oli kyse?

Koska kiinalaisten sensuuri on ollut niin laajamittaista, voin kuvitella pelon ilmapiirin levinneen urheilijoidenkin keskuuteen. On kuitenkin häpeällistä ajautua niin riskejä kaihtamattomaan linjaan, ettei uskalla kannanottoihin edes omassa maassaan, jossa sananvapautta sentään vielä puolustetaan. Oli kyse urheilusta tai politiikasta, uskon jokaisella olevan joku käsitys oikeudenmukaisuudesta ja moraalista.