Buttes Chaumont

Makoilen yhä sängyssä yli kymmentuntisen yön jälkeen. En muista, milloin viimeksi olisi ollut kipeä. Kaikenlaisia pikku-niiskutuksia on iskenyt päälle yleensä ensimmäisten räntäsateiden aikaan. Puun takaa siis iski tämä keväisen kuivan kelin armoton kurkkukipu ja nuha. Epäilin ensin valtavaa siitepöly ilmentymää, mutta kun kurkkuun ilmestyi raastinrauta ja ehkä lämpöäkin nousta, jätin allergiateoriat.

Into, kevätauringon kutsu ja Miian puhelinsoitto saivat kuitenkin lähtemään ulos ja kävelemään Buttes-Chaumont puistoon. Se oli kuulemma Annin lempipuisto, enkä ihmettele syytä. Suuri, monitasoinen puisto putouksineen ja kapeine kujineen oli 1860-luvun yritys tuoda Pariisiin Lontoon ilmettä ja arkkitehtuuria.

Voimia käveleskelyyn antoi rue Bellevillen varrelta löytynyt vietnamilainen, josta saimme eteemme suuret kulhot kirpakkaa keittoa täynnä minttua, ituja, ravunpyrstöjä ja vermicellejä. Kauhoin keittoon chilejäkin antaakseni kurkulle potkua.

Selkä on ilmeisesti tottunut kävelemiseen tai tietyt lihakset ovat rasituksesta vahvistuneet, kun siihen ei satu enää. Kurkku sen sijaan oli aivan tulessa. Harvoinpa sitä flunssaisena lähtee kuuden tunnin kävelylle. Tämä kävely oli tosi virkistävä, meillä kun kuluu aika muutoinkin aina nopeasti. Kotiin päästyäni kaaduin kuitenkin välittömästi sänkyyn. Kurlasin kurkkua suolavedellä, makoilin ja join teetä.

Vaikka sairastelu on aina kurjaa, minusta tuntui oikeastaan aika mukavalta olla sängyssä. Harvoin Suomessa ollessani voin keskittyä sairastamiseen, kun juoksevia asioita on niin valtavasti ja koko ajan pitää hoitaa jotakin juttua. Olen aika pedantti kaikenlaisessa “ruodussa olemisessa”, esimerkiksi siisteydessä ja sen sellaisessa. Sairastaessa skarppaaminen saa jäädä, on lupa unohtaa suorittaminen ja keskittyä vain lepoon.

Suola on mainio juttu. Sen hyväksi havaittuja vaikutuksia on paljon, ja taas se nähtiin. Vielä kun sain nukuttua pitkän yön putkeen, on olo jo paljon parempi. Ulkona on pilvistä, sää komppaa olotilaani mukavasti. En viitsi nousta, sairastetaan nyt, kun kerran aloitettiin.

Maria Rosalia kertoi Linnin tuoneen hänelle Togosta puisen laatikon. Hän oli pyytänyt aikaisemmin italialaiselta mieheltä, josko tämä voisi tuoda sen matkallaan Togosta Pariisiin. Kuunneltuaan aikansa sitä yskimistä siitä, kuinka “se olisi vähän hankalaa”, oli hän kääntynyt Linnin puoleen, joka oli vastannut “toki”. Tarkoittaen sitä, että tämä hentorakenteinen nainen oli tsekannut matkatavaransa ensin vain Pariisiin asti, ottanut laukut ulos, että voi toimittaa puulaatikon kentälle vastaan tulleelle Maria Rosalialle, tsekannut sitten matkatavaransa jälleen ja jatkanut matkaansa Suomeen.

Hyvä osoitus siitä, mitä Maria Rosalia sanoi: “Toisille kaikki helppoa. Toisille kaikki on hankalaa.” Onhan se tavattoman kätevää, jos voi tullessaan toimittaa lähetyksen. Kuinka paljon on omasta asenteesta ja auttamisen halusta kiinni, kokeeko teon hankalana. Muistan Siljaa, jolta jouduin kerran kysymään autoa lainaan. Hän vastasi jotakin siihen tapaan, että “tottakai, ihan mukavaa että moiselle löytyy käyttöä, kun kerran sellainen on pitänyt hankkia”.

On ihmisiä, joilta et viitsi edes kysyä, koska et jaksa katsella sitä vaivaantunutta kääntyilyä (itse hänelle toimittamasi palvelukset ovat niin itsestäänselviä, että niitä ei ikään kuin lasketa vastapalveluiksi).

Into blogin kirjoittamiseen alkaa vähän laantua. Onhan se näkynyt teksteissäkin. Ne kuulostavat läksyltä “kirjoita aine aiheesta Mitä tein kesälomalla", ja oppilas kirjoittaa

“Ensin mentiin mummolaan ja siellä oli kivaa. Me ongittiin ja pelattiin sulkapalloa. Sitten kauppa-auto tuli joka keskiviikko ja me ostettiin sieltä jäätelöä. Minun lempparini oli nougat, mutta Samu tykkäsi tiikeri-jäätelöstä. Minulle ostettiin uusi polkupyörä ja siinä oli kolme vaihdetta ja käsijarru. Sitten me palattiin kotiin ja Lotta tuli meille yöksi. Käytiin uimassa ja hauki puraisi Lottaa varpaasta.”

Lukiessani Lupiinin blogia ihastelen kerta toisensa jälkeen tekstin ja ajatuksen virkeyttä. Teksti kulkee eteenpäin vuolaana verbaliikkana. Kirjoitettujen huomioiden taakse jää valtava määrä tarkkanäköisiä mielipiteitä ja kokemuksia. On se hassua, miten flow tarttuu kaikkeen ilmaisuun, jos sitä on.

Kirjoitin toissailtana valmiiksi kappaleen, joka on odottanut valmistumistaan jo viime syyskuusta lähtien. Se valmistui vähän niinkuin vanhan flown virrassa. Uutta sävellystäkin syntyi, mutta jäi kesken. Ehkä tässä sängyllä maatessa olisi aika ottaa taas luonnokset esiin ja katsella, voisiko niistä saada aikaan mitään kiinnostavaa.