Pannujen kalsketta

Kun seurailee meilejä näin harvoin ja vastailee sitäkin harvemmin, kasaantuu postia ihan hirveästi. En tajunnut aikaisemmin, kuinka valtava määrä meilejä boxiini joka päivä kilahtaa.

Lavennettu viikonloppu sujui italialaisen ystäväni seurassa. Tapoihimme on kuulunut nähdä aina jossakin maailman kolkassa ja tehdä niiden välissä kukin tahollaan musiikkia. Voisi sanoa, että olemme olleet toisillemme vahvoja musiikillisia vaikuttajia, mikä on tietysti arvokas osa ystävyyttämme. Infatti: heti alkajaisiksi sainkin läpikotaisen analyysin uusimmasta levystäni. Kansiolliset musiikkia (niinpä, nykyään ei levyistä enää puhuta) vaihtoivat kuulijaa ja niin edelleen.

Sain ihania tuliaisia: ensinnäkin tiivisterenkaan täällä olevaan kuuden tazzan espressopannuun. Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, ei tiivistettä löytynyt Pariisista. Palaneen käry lähti ja kahvi maistui heti paremmalta, kun tiivisteosat oli vaihdettu. Sain myös paketillisen espressoa sekä kolmen tazzan espressopannun; Bialettin, jonka malli on perinteisestä mutteripannusta hieman uudelleenmuotoiltu. Kahvin ystävänä olin tästä hyvin iloissani.

Edelleen ihmettelin sitä italialaisten taivastelua siitä, kuinka "valtavan annoksen" kahvia juon keittäessäni aamuisin itselleni kolmen tazzan pannun. Minua kyllä naurattaa suuresti, kun he ovat niin tavattoman huolissaan. Sellaisella annoksella tärisen kuulemma koko päivän. Aivan turhaan yritän selittää, että suomalaiset ovat kahvinjuojien HC-kansaa.

Viikonlopun päivät kuluivat intensiivisestä kiertelystä paikasta toiseen. Eilen alkoi paistaa aurinko oikein toden teolla. Kevät tuli että pamahti. Huopatakki tuntuu jo liian kuumalta, ja iho kipristelee auringonsäteistä. Seinen reunustat täyttyivät kasvonsa aurinkoa kohti hapuilevista ihmisistä. Sen sijaan pilvisenä lauantaina kiersimme modernin taiteen museossa ja Musée d'Orsayssa. Räpsimme kuvia ihanasta Eiffel-tornista, kuljimme Champs-Élysées'n päästä päähän, näimme Louvren pyramidit – no, kyllä jokainen Pariisissa käynyt ne tietää. Mutta ovat ne hienoja, siitä huolimatta, Eiffel-torni erityisesti.

Tänään aamulla jakaannuimme muutamaksi tunniksi omille teillemme. Minä painuin oitis lenkkeilemään. Selkä on nyt todellakin vinksahtanut kaikesta tästä kävelemisestä, ja yritän epätoivoisesti venytellä sitä joka suuntaan. Citén saaren vasemmalla rannalla auringon paisteessa venytellessäni huomasin viereisellä penkillä istuskelevan toooodella hyvännäköisen miehen. Kovasti se selkäkin rupesi siinä vetristymään. Tälläiset hienot yksityiskohdat tuovat tietysti ilon mieleen. Juoksuaskel kotiin ja suihkuun tuntui erityisesti keveältä.

Olimme sopineet tapaavamme Notre Damen edessä kello yksi. Tuntui mahtavalta lähteä käpsyttelemään sovittuun paikkaan kello 12:52. Enkä myöhästynyt yhtään: näin ytimessä tämä ateljée sijaitsee. Kiertelimme loppupäivän viidennessä kaupunginosassa, söimme päivällisen libanonilaisessa ja löysimme itsemme toinen toistaan ihastuttavammilta pikkukaduilta.

Mieli on kielistä ihan sekaisin. Juuri kun sai korvaan hieman ranskaa, piti alkaa puhua italiaa. Tätä kirjoittaessakin pulpahtelee tuon tuostakin italiankielisiä ilmaisuja tai sanoja, joita "suomentelen" parhaani mukaan (scoprimme [scoprire=löytää, paljastaa] itsemme toinen toistaan ihastuttavammilta pikkukad... ).

Kun Alberto illansuussa lähti, laitoin oitis radion päälle ja aloin pestä korviani ranskankielellä. Vaikka tapaaminen oli tietenkin ihana, olen erakkoluontoni mukaisesti väsynyt. Olen koko illan rakennellut arkeani uudelleen, siivoskellut ja nauttinut yksinäisyydestä. Juonut senchaa ja katsellut kaunista teepannua. Aamulla herään ja keitän kahvit uudella Bialettilla. Tämä on yhtä pannujen kalsketta.