Moraalinen krapula

Keskiviikon konsertti Tavastialla oli mielestäni onnistunut ja tuotti selkeän täyttymyksen intensiiviseen harjoittelujaksoon. Seurue oli mukavaa (minusta, tosin, muusikot ovat aina todella kivoja ihmisiä) ja ilta eteni jatkoihin Manalassa, kuten arvata saattoi.

Torstaina pidin krapulapäivää ja perjantaina sitten juhlin uudestaan, tällä kertaa syntymäpäiviäni. Täytin 33 vuotta. Siskoni muistutti sen olevan yhtä paljon kuin Jeesuksella ristiinnaulitsemisen aikoihin. "Se on täytetty", hän huomautti. Lisäksi luin horoskoopistani (sellaisesta hieman paremmin profiloituneesta, joka helpommin laittaa kuvittelemaan, että kyllä tämä aivan selvästi minusta kertoo), että syntymäpäiväni määrittää pitkälle sen, millaiseksi seuraava vuosi tulee muodostumaan. Toivottavasti ei. Juhlimme euron kuohuviinijonossa, ihmisiä tuli ja meni. Mitenköhän sitä kirjoittaisi sen sanonnan, joka on tuttu juuriltani Etelä-Pohjanmaalta? Sanonta kuuluu näin: "pysy housuussas". Se tarkoittaa sitä, että ei saa menettää kontrollia, että pitää olla joku tolkku, ettei ala liikaa homssuilemaan. Mutta sillä tavalla minun tuleva vuoteni alkoi. Epäkeskittyneesti, tavalla, joka ainakaan ei kehitä mieltäni yleviin saavutuksiin.

Ja kuin oodina tälle: päädyimme Kaivopihalle Ale-pubiin, joka loppujen lopuksi osoittautui minusta kyllä ihan mukavaksi paikaksi. Ennen kaikkea siksi, että myös seurueen 18-vuotias pääsi sisälle. Toiseksi siksi, että myös hän sai ostaa edullisia juomia tiskiltä ilman kiinnijäämisen pelkoa. Mutta tärkeimpänä syynä siksi, että ryhmä oli hyvä. Paikalla ei juuri ole väliä, kunhan ihmiset ovat mukavia. Joukossa juhli jopa veljeni, jonka kanssa olemme osuneet samoihin baareihin luvattoman harvoin. Hänkin jaksoi sinnikkäästi viihtyä seurassamme, vaikka tunsi harteillaan vastuun siitä, että seuraavana aamuna pitäisi istua skarppina ambulanssissa. Olin vain itse tarpeettoman humaltunut, enkä ollut pannut merkille mitään niitä asioita, joita Lupiini blogissaan kuvasi.
Kotimatkalla ajoin niin huonosti, että hävetti. Kun vielä kotona aloin kiinnittää lahjaksi saamaani satelliittiä kattoon, tajusin olevani imbesilli. Hyvä etten pudonnut turvalleni.
Lauantain kärsin moraalisesta krapulasta. Päätin, että juon tästedes viiniä sofistikoituneesti siemaillen. Enkä enää, en kertakaikkiaan, polta tupakkaa. Teki pahaa haistaa aamulla sormissani tunkkaista hajua. Päätin, päätin, päätin aivan vimmatusti kaikenlaisia asioita.

Sitten kruunauksena tälle päädyimme jälleen Bakersin kuohuviinijonoon saatellessani ystäviäni Rovaniemen junaan.

Jeesusikäni on alkanut tyytymättömyyden sädekehän alla. En osaa mitään enkä jaksa tehdä mitään. Lähimmät ystäväni joko jäävät kokonaan tulematta kutsuihini tai ilmoittavat jo ovella ottavansa tänään sitten rauhallisesti ja menevänsä aikaisin nukkumaan.
Iltapäivällä lähden Tukholmaan, jossa kävin viimeksi silloin, kun Sibelius-Akatemia juhli Symphonylla ja Linda Lampenius kadotti kihlasormuksensa. On todella mukava lähteä. Sitä ennen täytyy vielä pakata laukku ja löytää kaksi kitaristia.