perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Kevytoopperaa

Kävin katsomassa Fitness-kevytoopperan. Sen verran riemastuttava oli, että kolme tuntia hurahtivat siivillä. Soiva maailma oli niin luontevan kuuloista, että välillä piti muistuttaa itseään kuuntelevansa barokkioopperaa. Pyöreästi kolmimuunteinen rytmiikka tuntui luontevalta, vire hämmensi sävellajitiedostusta juuri sopivasti ja libretto oli niin kutkuttavaa, että huomio pysyi tiiviisti lavan tapahtumissa.

Kuten joka kevät, iskee tänäkin vuonna aurinko vähän turhankin paljastavasti. Saan siitä pahoinvointisen olon. Se tuntuu, ristiriitaiselta, sillä kukapa ei rakastaisi aurinkoa synkän talven jälkeen, ja sitä uuden alkua, joka kevään myötä väkisinkin tunkee. Silti katupöly ja liikanainen kirkkaus tekevät jotenkin ruokahaluttomaksi ja tuntuu kuin päällä olisi kestoauringonpistos.

Ei kommentteja: