Humputtelija palasi kotiin

Tuhlaajatyttö päätti humputella vielä viimeisen illan (miten ihmeessä sitä nyt näin - - -) mutta nyt, vihdoin, alkaa pakkaaminen. Näissä konjakkihuuruissa sen luulisikin sujuvan mallikkaasti. Aamuseitsemältä tulee auto hakemaan, siihen on vielä aikaa. Huomenillalla sen tietää, miltä Beninin ilmasto iholla tuntuu. Oikein ihanaa kesän odotusta kaikille. Palataan astioiden äärelle viimeistään parin kuukauden kuluttua! :-)

Surprise

Paul Simon on pitkästä aikaa tehnyt uuden levyn. Miltä uusi materiaali sitten kuulostaa, voi kuunnella täällä neljän biisin verran. Tuottaja-guru Brian Eno on häärinyt taustalla. Tuskin maltan odottaa kuulla levyä kokonaisuudessaan.

Pääsiäisen päätösklubi

Pääsiäinen meni tänä vuonna aivan ohi. Yleensä teen tilaa hiljaisuudelle ja olen itsekseni. Pitkäperjantain iltana oli tarkoitus mennä kuuntelemaan Matterus-passiota Tuomiokirkkoon. Sen sijaan pidimmekin megalomaaniset kuuden ja puolen tunnin treenit ja illalla vielä skype-stemmikset. Saimme ihmeitä aikaan, sillä lauantai-illan konsertti oli eheä ja soinnikas kokonaisuus. Elisan spiikki 'Senses of a mistress'-kappaleesta ("ja seuraavaksi kappale, jota en kovin usein hääkeikoilla vedä") jäi sanomatta, mutta mikin pätkimisen pelastanut jeesusteippi toi hyvän syyn ylistää Päivänsankaria.
Paikalla oli jälleen kiitettävä määrä bloggaajia. Pisimmän matkan teki Tommi, joka innostui ajatuksesta muistaakseni edellisenä iltana kuultuaan, että Dyrokin tulee. Sana Suuren MA-teoreetikon läsnäolosta levisi kulovalkean tavoin, ja loppuillasta pöydän ääreen eksyivät myös Veloena (kiitos kuvista!) ja KK (kiitos levystä!).

Klubin päättäjäiset jatkuivat aina sunnuntai-iltaan ja On The Rocksiin, jonne Zarkus onnistui houkuttelemaan aivan venähtäneiden jatkojen viime minuuteilla. Välissä hieman roudausta sekä piano-oppilas. 48h, itseasiassa enemmänkin, valveillaoloa sai aikaan jo ilmiöitä, joita ei voinut selittää malaria-hallusinaatioina. Elämä näytti kummallisen kirkkaalta, kun takana oli nukuttu yö.

Vaan missä oli Huilisti?! Kokkaamassa minulle maittavaa lounasta, jonka nautimme tänään kivennäisveden kera. Tänään oli minun pääsiäiseni.

Sekuntikello

"Kiire tuntuu raskaalta, koska täytyy juosta niin lujaa."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.

Räjähdys

Istumme siskon kanssa sohvilla ja napsimme artisokanlehtiä. Voisula näyttää juustomaiselta ja kysyn, onko se sponsoroitua. Vaikka kuinka moni on tunnistanut mainoksesta. Kissat kehräävät vierellämme kun kummityttöni huudahtaa: "hei, maailma on taas kadonnut". Katsomme ikkunasta, kun sumu on peittänyt horisontin ja näkymä on pelkkää usvaa. Tyttö on kasvanut jo niin pitkäksi. Hänen olemuksestaan näkyvät rikkaat sisäiset maailmat. Yritämme opettaa hänelle Lapuan murretta.
Ihastelen sisustusta ja uusia tavaroita. Olemme niin samanlaisia erilaisuudestamme huolimatta. Pidämme samoista asioista ja näemme asiat samalla tavoin. Mielipiteiden vaihdosta voi päätellä, mitä asiaa kumpikin mielessään parast' aikaa pohtii. Ovella halaamme pitkään ja merkitsevästi.

Tänään otin viimeiset rokotukset. Pyysin reiteen, koska tarkoitus on treenata koko päivä pianoa. Lapuan patrunatehtaan räjähdyksestä on kulunut 30 vuotta. Olin puolitoistavuotias, kun istuin isän olkapäällä ja juoksimme kalliolle katsomaan. Muistan myös näkymän tehtaan viereisen talon raunoista. Lehteä lukiessa itkettää niin, etten saa sitä hallintaan kuin tärisemällä kauttaaltaan. Suruun sekoittuu bänditoverini läheisen kuolema, jota olen ajatellut paljon. Sumeaa lohtua tuo lukemani lause:
"Kuulo on aisteista se, joka lähtee viimeisenä, kun ihminen kuolee."

Lähdön alla

Tänäaamuna iski ensimmäistä kertaa stressi. Olen pakannut matkalaukkua pään sisällä useita päiviä. Eniten kuitenkin huolettavat työt, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen lähtöä. Pitäisi toimittaa materiaalit syksyn konsertteja varten. Kauheasti on kaikkea muistettavaa, joka verottaa oman aikansa. Myös kotisivuni ovat pienen kauneusleikkauksen alla ja työ tulisi saattaa valmiiksi ennen lähtöä.

Sen sijaan, että alkaisin purkaa sumaa, päätin kirjoittaa pari riviä rauhoittaakseni ajatuksiani. Hyvä on muutoinkin kirjoittaa hieman, kun Beninin modeemiyhteydellä tuskin tulen kirjoittamaan edes sähköposteja. Siellä on ollut useiden päivien myrskyjen aiheuttamia sähkökatkoksia, ja valaistuskin on toiminut kynttilöiden ja taskulamppujen varassa. Ostin matkalukemiseksi Neil Youngin elämäkerran, mutta epäilenkin ottamasta sitä mukaan, kun 100% kosteus homehduttaa paperin. Lentokoneessa voisi opiskella ranskaa ja haaveilla. Tulisi myös sävellettyä enemmän.

Perjantain Matteus-passio jää nyt kohdaltani väliin. Lauantain klubi sen sijaan tuntuu vievän focusta sopivalla tavalla muualle. Sen harjoittelu tarjoaa meditatiivista työntekoa muun suorittamisen keskellä.

Puhua

Keikan jälkeen on aina aivan puhki. Paljon ihmisiä, kaikilla asiaa. Sanoja, jotka kannustavat ja valavat uskoa. Harhailevat silmät, jotka kertovat uupumisesta. Roudaamista ja mielen maadoittamista.

Pitkä ja hämmentävä keskustelu, joka yllättää, vaikka sivullisetkin ovat sitä odottaneet. Vakavaa on. Kun puhutaan musiikista, puhutaan elämästä ja puhutaan kuolemasta. Vuoronperäistä päivittelyä siitä, kuinka hyvä on puhua. Että olisi pitänyt puhua jo aiemmin. Mutta hyvä kun puhutaan nyt. Puhuminen auttaa. Kirosanat auttaa. "En minä mikään ajatustenlukija ole." "Ootko mulle nyt vihainen?" "Miksi kaikki luulee, että olen vihainen, kun mietin -" "Halataan?" Molemmat puhuu, silmin nähden helpottuneina.

Jatkan Manalaan. Pöytä täynnä Idolseja ja läppää. Kieltäydyn jatkoista ja harhailen kotiin hämmentynein mielin. Herään aivan liian varhain kello-kuusi-nukahtaneena ja soitan aamiaisseuraa. Puhumme ja nauramme. Soitamme ja laulamme kappaleen, jonka nimeä ei mainita ääneen. Pyyhimme kyynelet poskiltamme ja jatkamme elämää episodin jälkeen.

Valtioneuvoston kello

"Lasten ei tarvitse tietää aikaa. Aikuiset sanoo, milloin tehdään ja mitä."
Vironniemeläisten lasten ajatuksia tästä ajasta. Uusi ajatus julkaistaan parin viikon välein.