Preludi ja finaali

Olen tiskaillut, imuroinut, lajitellut roskia ja vienyt pulloja kauppaan. Litkinyt boolinjämiä, kun mehua ei ollut. Harjoitellut Luppilta saadun 24:n preludin sarjasta yhtä, jota haluan oppilaani soittavan. Kieltäytynyt treffeistä, koska tarvitsen aikaa yksinoloon. Pessyt hampaat jo klo20 illalla.
Juhlin eilen aparia lähipiirini kanssa. Ystäväni ovat ihania. Ilman sellaisia ihmisiä ei juhlista tulisi yhtä lämminhenkisiä kuin mitä ne eilen olivat. Olen onnenpekka, elämän muista takaiskuista huolimatta.

Kaikki ei kulje tylsämielisen logiikkani mukaisesti. Kissat saavat minut tyyneksi ja vilpittömäksi. Silti olen niille allerginen, enkä varsinkaan voi ottaa omaa kissaa. Pidän ihmisistä, ylipäänsä. Olen utelias tutustumaan, kiinnostun hiljaisista tuumailijoista ja innostun välittömistä positiivisen energian lataamoista. Erityisesti ystävistäni, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä. Tuttavapiirini on laaja ja verkottuu useista erilaisista yhteyksistä. Siitä huolimatta saan ihmisistäkin ihottumaa. Maritta ja Janina olivat sitä mieltä, että se on taiteilijalle tyypillinen keino ottaa etäisyyttä ja luoda itselleen työrauhaa. Joko se on täyttä puppua tai sitten sosiaalisuus on tässä maailmantilassa ylikorostettua.

Lauloimme ja soitimme. Keskustelut kuulostivat väliin kiihkeiltäkin ja emännöinnin lomassa myhäilin väen klikkiintymättömyyttä. Elisa antoi laulullaan esimakua siitä, mitä tuleman pitää Laulutuvassa 15.4. Musiikki on mahtava kommunikointimuoto. Tajusin, että itseasiassa se tarjoaa kaipaamani välittömyyden ja barrikaadittomuuden, mutta rajaa samalla tarpeelliset rajat. Uskon kyseessä olevan laajemman kuin ammatti-identiteetin.
Hymyssä suin kuiskaan mielessäni kiitokset näille rakkaille ihmisille ja kahlaan finaaliksi modernia pianomusiikkia surkealla prima vistallani. Kuulostaa miltä vain, mutta sydämestä se tulee.