Näin kamalaa, kamalaa unta. Ystäväni, kaukainen sukulaiseni, petti minua sydämeni valitun kanssa. Hän ajoi autoa ja kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut. Hän ei voinut ymmärtää loukkaantumistani, vaan nauroi minulle ja sanoi "kyllä se siitä". Saavuimme Lankilankoskelle ja katsoin mielikuvitusmetsän suuntaan. Olen nähnyt metsän unissani kymmeniä kertoja. Metsän helmi on suuri, vankkaoksainen mänty, joka kannattelee luotettavasti hirttoköyttä. _ Heräsin yltä päältä hikisenä ja huohotin silmät auki. _
keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006
Painajainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Minä näen usein unta vanhasta panimosta. Se on oikeasti olemassa joen rannalla lapsuudenkotini lähellä. Vanha hylätty tehdasrakennus, punatiilinen, ja sopisi arkkitehtuurinsa puolesta vaikka jonkin kaupungin keskustaan. Leikin panimon käytävillä, portaissa ja huoneissa usein lapsena, huoneissa oli pulunhöyheniä, romua ja lasinsirua.
Unissani panimon ylimpään kerrokseen on remontoitu upea asunto, pinta-alaltaan satoja neliömetrejä, asunto on kodikas ja kaunis, ja mietin aina kuka siellä mahtaa asua, ja miksei hän ole remontoinut muuta osaa panimosta.
Panimo kuulostaa samankaltaiselta kuin isovanhempieni tehdas, joka tarjosi huikean näyttämön lapsuuden leikeille. Järjestimme serkkujen kanssa sirkuksen, johon kuului pelottava kummitustalo ylimmässä kerroksessa. Siellä lehahtelevat tervapääskyset ja pulut tarjosivat eläviä tehosteita kauhulinnaan.
Tiedätkö, mitä panimolle kuuluu nykyään? Asuisiko siellä joku?
Hassuja yhteneväisyyksiä lapsuuksissamme, Lankilankoski ja vanha tehdas, vaikka asuimmekin eri puolilla Suomea.
Panimosta remontoitiin suurella rahalla betonintutkimuslaitoksen laboratorio ja koulutustilat auditorioineen ja luokkineen päivineen. Tutkimuslaitos meni konkurssiin, ja kaupunkin otti tilat itselleen. Nyt panimolla toimii musiikkiopisto, työväenopisto ja ravintola. Panimo siis heräsi henkiin rappion ja haudan partaalta. Onneksi remontoitaessa ymmärrettiin säilyttää joenrannan satavuotiaat lehmukset, ne joiden oksia pitkin pääsi kävelemään panimon pikkukatolle ja siitä ikkunasta sisään.
Mitäs tehtaalle kuuluu?
Aivan, meillähän oli tuosta puhettakin. Viimeisimpään kirjoitukseesi viitaten, aivot taisivat tehdä jälleen omia kepposiaan ja Lankilankoski tunki alitajuisesti juttuun mukaan. Muistatko, muuten, biisiä, jossa lauloin Lankilankoskesta? Alue on pitkälti sukumme valtaama ja enoni tuottaa Värikutomolla nykyisin mm. judokankaita. Tehtaalla tuli leikittyä sen verran paljon, että kutomakoneiden kolina ja öljyn tuoksu tuovat edelleen kotoisia muistoja mieleen.
Muistan kyllä biisin, siinä oli elokuvamaiset sanat, tai ainakin minun mielessäni ne synnyttivät voimakkaita kuvia. Se möykkääjä vain mölisi biisin päälle niin etten kuullut ihan kaikkea, mutta sinähän sitten sait tyypin kuriin parilla tiukalla lauseella.
Hahaha, niinpä olikin. Meinasin unohtaa sanat ja soinnutkin, kun tämä yksi ulisi niin lahjakkaasti. Hänellä tuntui olevan oikein hyvä meininki, alkoholipitoisuus vain hankaloitti innostuksen hillitsemistä volyymillisesti. Kyllähän se siitä sitten hiljeni, ja lopulta saatiin uloskin. :-)
Lähetä kommentti