maanantaina, maaliskuuta 06, 2006

Amor

Rakkauden kulku on mystiikkaa. Joku tekisi mitä vain saadakseen sinut. Asia tuntuu sinulle surullisen samantekevältä. Sen sijaan tekisit mitä vain saadaksesi sen toisen, vaikka asia tuntuu hänelle surullisen samantekevältä. Joskus ihmeitä sattuu ja kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Harvoin kuitenkaan on ajoitus myötämielinen. Vanha suhde vaivaa yhä, elämäntilanne pakottaa olemaan yksin tai on olemassa joku, jota hän rakastaa vielä enemmän.
Tästä kertoo kappale, jonka kirjoitin tammikuussa 2002. Aloin hyräillä sitä, kun jälleen kynsin ja hampain taistelen rakastumista vastaan. Siksi, että vaikka kuinka haluaisin uskoa, ei todellisuus tue sitä ollenkaan. Olen taipuvainen fiksoitumaan ja joudun opettelemaan samoja läksyjä satoja kertoja. Enkä keksi patetialleni muuta kanavaa kuin kirjoittaa tälläisiä lauluja ja työskennellä entistä kiivaammin.

5 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Voi Laura, kuinka oikeassa oletkaan. Kuinka surullista.

En saanut kappaletta kuulumaan kuin pätkittäisesti ja nyt haluaisin epätoivoisesti saada kuulla sen kokonaan. Hurina valitti juuri puhelimessa samaa ongelmaa. Mitä tehdä?!

Anonyymi kirjoitti...

Surullistapa niin.
Huomasin saman ongelman. Mutta jos pitää pausea hetken aikaa pohjassa ja antaa mp3:n latautua kokonaan, tulee biisi ilman niitä rasittavia breikkejä.
Harmittaa, kun versiosta tuli niin hätäinen. Oikea tempo olisi hitusen verkkaisempi.

Veloena kirjoitti...

Rakkaus suuntautuu surullisen yhdentekevästi.

Niinhän se menee. Ja joskus vain ajoitus tökkii, vaikka kaksi ihmistä rakastaisi toisiaan. Kumpikin on varattu tahoillaan, tai toinen.

Ja vaikka jokainen oma ystävä on sellainen, että siihen voisi kuvitella rakastuvansa, mutta ei tietenkään voi, koska sehän sekoittaisi taas sosiaalista sfääriä liikaa (kokeiltu on), niin vieraat ihmiset ovat ihan jurpoturpoja eikä niiden kanssa tule toimeen, vaikka ne olisivat tavallaan oivallisia kohteita.

Sellaista se on...

Foxy kirjoitti...

huomaan että usein tulen näille sivuille blogisi nimen perusteella. ja taas muistan, että tämähän olikin sen laulajan blogi.

niin, onneksi meillä on laulut, miten sitä muuten -- laulaisi?? siitä mitä ei voi saada, siitä mitä kaipaa. ah patetiaa, kyllä!!

LL kirjoitti...

Kuinka mukavaa saada kylään uusi vieras! Patetia, ah, on kyllä välillä aivan ihanaa. Tervetuloa käymään toistekin, lady foxy.