Mimma ja Iso

Iso tapasi aina sanoa, että sukumme vaiheet ovat niin tapahtumarikkaat, että Dallas sen rinnalla ei ole yhtään mitään. Luulen, ettei kaikesta ole minulle edes kerrottu. Aina silloin tällöin saa vihiä erilaisista draamoista varrella Lankilankosken, jonne suuri osa suvusta talonsa oli rakentanut.
Iso oli rauhallinen, isonenäinen, italialaisen näköinen mies, jolla kasvoi rystysistäkin tummia karvoja. Hän istui sohvalla ja luki sanakirjoja tai sota-aiheista kirjallisuutta. Hän kertoi onnahtavia vitsejään ja yritti hauskuttaa muita tavalla, josta olen hänelle itsekin velkaa. Hän oli SS-mies. Hän kertoi ajatelleensa olevan mukavaa, että armeijan ohella saattoi tehdä ulkomaan vaihdon ja opetella samalla kieltä ja kulttuuria. Karu totuus oli paljastunut nuorille pojille vasta määränpäässä.

Mimma säilyi salaperäisenä aina kuolemaansa asti. Vasta parikymppisenä tajusin, että hänen vaaleat kutrinsa olivat käsitellyt. Hän kantoi harteillaan koko suvun taakkaa, eikä koskaan puhunut siitä mitään. Hän teki työtä koko elämänsä. Luutusi ison talon kerran viikossa, kokkasi ruoat ja kulki alati Ison rinnalla tehtaalla ja matkoilla. Silti kaikille oli yllätys, että ensin kuoli hän, eikä haavoittumisesta asti sydänvikainen Iso.

Minulle se ei ollut yllätys. Jossain vaiheessa tuli sellainen tunne, että Mimmalta alkavat olla voimat lopussa. Muistan tulleeni kotiin Liisankadulle, siihen asuntoon, jonka ikkunasta näkyi suoraan Tuomiokirkko. En omistanut kännykkää. Puhelinvastaajassani oli äidin viesti: "Soita heti kotiin". Arvasin, että Mimma oli kuollut.

Lapualla on sellainen tapa, että kun ihminen kuolee, hänet viedään ensin talvihautaan. Sitä ennen arkun kansi on auki sairaalan kappelissa, ja omaiset saavat hyvästellä vainajan. Sitten kansi suljetaan, veisataan virsi ja viedään arkku autosaattueessa talvihautaan odottamaan hautajaisia. Olen aina pitänyt tavasta, jossa ruumiita ei vain *plof* napata keskuudestamme pois. On hyvä todeta omin silmin, että tuossa se nyt on, se ei hengitä eikä sen huokosissa näy eloa.
Iso luhistui täysin. En ole nähnyt koskaan niin surun murtamaa ihmistä. He olivat taistelupari. Hautajaisten jälkeen hän sanoi katselleensa Mimmaa arkussa ja ajatelleensa, että tuossa makaa Lumikki.