No niin, onhan tässä jo paljon parempi olo. Annukka riensi eilen tänne pimeään ja sakeaan asuntoon. Istuimme sohvalla peittojen alla ja nautimme toistemme ystävyydestä. Tekisi hän kuinka typeriä tahansa, pysyisin aina hänen puolellaan. Olin yhä pyjamassa ja tukka likaisena. Kertoilimme kaikkea, niinkuin naiset nyt tapaavat. Tuijakin olisi kuulunut saumattomasti siihen hetkeen. Hänkin tietää mitä tapahtui.
Viimeistään arki tekee hyvää ja pakottaa ryhdistäytymään. Sytyttelin kynttilöitä, että piano-oppilaiden olisi mukavampi tulla. Ja kyllä sen huomasikin, että soittivat oitis herkemmin korvin. Kun huomaa jonkun oppilaistaan kehittyneen, tuntuu se itsellekin ihmeen palkitsevalta. Osa kivituikuista oli heidän antamiaan joululahjoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti