Sunnuntaipariisi

Tomme de brebis artisanale des Pyrénées juusto lemuaa jääkaapissa niin että piti ostaa huoneenraikastaja. On sunnuntaipäivä ja sadepäivä. Päivän lenkkeily jäi väliin, kun kirkonkellojen lomasta kuului sadepiskojen tip tappia. Syön aamiaista ja orientoidun työstämään kappaletta, joka alkujaan lähti liikkeelle teemasta “hän halusi mennä sinne minne menemästä kiellettiin”. Toistaiseksi selvintä on, että kappale tulee sisältämään stemmalaulantaa.

Joko kuulen omiani, tai sitten tässä talossa todellakin on joku didgeridoon soittaja. Sen lomassa joku soittaa välillä djembeä, mikä etnoittaa kuulokuvaa entisestään. Olen iloinen, kun kerrankin on aikaa ajatella näitä väliin synkkiäkin ajatelmiani. Välillä harmittaa, etten ole riittävän älykäs ratkaisemaan asioita, vaan samat aiheet tuntuvat jatkavan elinikäistä prosessointiaan. Lohduttavaa on ajatella Päivän Sanaa, jossa puhuttiin nimenomaan Jeesuksen palvelemisesta, ei päällikköydestä. Tämä kristillisbuddhalainen tai ylipäänsä perususkonnollinen pääsajatus on kyllä minusta valtavan lohdullinen. Ongelmista tulee sivuseikkoja, kun tärkeimmäksi ajatukseksi ottaa sen, miten voisin olla hyvä muille. Miten toista voisi parhaiten palvella.

Sade on lakannut ja aurinko pilkistää. Otin mukaan liian kevyet lenkkeilyvaatteet. Tai sitten pitää juosta niin kovaa, että hiki tulee nopeasti eikä enää palele. Eilinen Picasso museokäynti oli virkistävä, joistain hänen töistään vaikutuin todella voimakkaasti (esim. Akrobaatti). Samalla reissulla kävin lähitienoon Carnavalet-museossa, jossa pidin eniten pienoismalleista, joissa Pariisi oli yhtä kuin Citén saari.

Ihastelen uutta japanilaista teepannuani – se on niin kaunis, että haluaisin keittää teetä koko ajan. Silloin kun en keitä, otan pannun tuohon pöydälle, että saan katsella sitä. Löysin teemaan sopivan syntymäpäivälahjankin siskolle, joka viettää tuplamerkkipäiviä tänä kansainvälisenä naisten päivänä. Täällä on asunut ilmeisesti vain pussiteen juojia, sillä ateljeesta ei löytynyt edes sihtiä. Sen sijaan espressopannu löytyi. Sen tiivisteitä ei ole vaihdettu varmaan ikinä. Kolmen päivän tutkimustuloksena totean, ettei Pariisissa niitä vaihdetakaan. Kun Suomessakin alkaa espressopannun vaihto-osat olla jo lähi-Siwojen peruskauraa, ei täällä niitä myy suurin tavaratalokaan. Jos sitten joku toista tietää, niin kertokoon mitä pikimmiten! Ehdin jo pyytää ensi viikolla saapuvaa Italian-vierastani tuomaan ‘guarnizioneja’.

Sunnuntaisin Seinen varren kadut suljetaan autoliikenteeltä rullaluistelijoille. Ehkä sinne olisi aika lähteä ihmettelemään.

– – (lenkkeilyn jälkeen) – –

Lenkkeily oli parasta mitä saatoin tehdä. Sunnuntaipariisi oli kaunis ja viipyilevä. Kävelinkin välillä, ja pysähtelin kauppojen edessä. Suomessa ei ikinä tee mieli ostaa mitään, kun kaikesta tarjolla olevasta tulee vain epäekologinen olo. Täällä tuntuu koko ajan tekevän mieli jotakin. Toivon, että tunne laantuu, koska tietenkään juuri mihinkään ei ole varaa. Tänään löysin muun muassa laukun. Kaikesta tulisi aina löytyä kontrasti. Tyylikäs mutta rento, jne. Laukkujen pitää minusta olla kuin karkkeja, jotka piristävät asukokonaisuuksia. Tietenkin niihin pitää mahtua paljon ja niiden pitää olla ryhdikkäitä. Nyt tämäkin yhdistelmä on löytynyt. Odottelemme alennusmyyntejä.

Latinalaiskortteleissa olin törmätä Arto Haloseen. Le petit monde. Tein tuttavuutta myös 2 kuukautta vanhan harmaapystykorvan kanssa, joka tuntui pitävän minusta niin paljon, että kultainen noutajakin tuli ihmettelemään, että mikäs tämä skandinaavinarttu oikein oli olojaan.

Juoksennellessa keksii kaikenlaista, kuten tänään sen, mitä seuraavaksi alan kutoa. Kutominen on mahtavaa puuhaa, mutta en ikinä keksi mitään, mitä haluaisin saada valmiiksi. Mutta nytpä keksin. Ilmoitankin Annukalle ja Siljalle, että voisimme laittaa ompelukerhon pystyyn, kunhan palajan Suomeen.