Siroa ja käskevää

Takana on toinen päivä. Kuumeilu synnytti todellisen liskojen yön ja lopulta sain nukahdettua puoli seitsemältä aamulla. Bolognasta aikoinaan ostettu aamutakki auttoi yöpalelun kestämisessä. Heräsin beniniläiseen tekstiviestiin, jossa kiitettiin paketista, jonka olin lähettänyt tulevaa sadekautta ja malaria-aikaa silmällä pitäen.

Aurinko paistoi ja tunsin oloni sen verran hyväksi, että pistin lenkkarit jalkaan ja lähdin valloittamaan uusia lenkkeilymaastoja. Seinen rannat kylpivät valossa ja aurinko lämmitti muuten purevassa tuulessa. Pysähdyin venyttelemään Notre Damelle tuntien suunnatonta etuoikeutta. Mielenkiintoista katsoa, kuinka monta päivää uutuudenviehätys kestää. Vai voiko näihin maisemiin ikinä tottuakaan.

Tapaaminen auditoriumissa selkeytti linjaa tulevan konsertin suhteen. Tarvittava välineistö oli vuokrattu jostain, ja teknikkokin tuntui löytyvän, vaikka kaikki näytti vielä edellisenä päivänä mahdottomuudelta. Käväisin uudelleen näyttelyssä ihastelemassa Secto valaisimia, ja juutuin pitkäksi aikaa juttelemaan Sepon kanssa.

Tehtyäni vielä ateljeessani ruokaa ja soiteltuani tovin pianoa pääsin viimein liikkeelle ja suunnistin Les Halles'lle. Kuumeilu tuntui olevan jotakin stressinjälkeistä oireilua ja tuli puuskittain päälle ja pois. Rauhallinen kävely sopi hyvin ja rauhoitti samalla uteliaisuudenhaluani nähdä mahdollisimman paljon katuja ja näyteikkunoita. Katselin paikkoja, joissa aikaisemmin olin kävellyt Manuel Valeran kanssa edellisellä Pariisin käynnilläni. Yritin tukea alaselkää vatsalihaksilla ettei se kipeytyisi pitkistä kävelyistä. Oli kylmä, ja pipo, hanskat ja rannelämmittimet olivat tarpeen.

Ostin teippiä, jolla sain kiinnitettyä peilin seinään. Löysin niin paljon hienoja vaatteita, että olisin saanut oitis 2000 euroa menemään. Sitten törmäsin kenkiin: niin kauniit! Sirot ja käskevät yhtäaikaa. Korkeimmat korot mitä ikinä ostamissani kengissä. Suomessa en edes kokeilisi sellaisia. Miten ihmeessä oma tyylikin muuttuu maan mukaan? Hinta nilkkureille oli 115 euroa. Niitä ei käytettäisi Suomen sateisissa oloissa. Jäin miettimään, mutta varmasti palaan ihastelemaan niitä vielä monta kertaa. Olisihan kentäostos käytännöllinen sikäli, että maailman näkisi 10 senttiä korkeammalta. Donc...

Vaikka suuntavaistoni toimiikin, eksyn edelleen pari kertaa päivässä ja kierrän spiraalia haluamaani kohteeseen. Osittain se on sitäkin, etten halua näyttää turistilta (niinkuin en muutoin näyttäisi) ja puristaa karttaa kädessäni. Onneksi mihinkään ei ole kiire. Huomenna vierailen Musée Picassossa.