Osoitteessa http://proarte.vetoomus.org on tänään julkaistu vetoomus, joka vastustaa Taideteollisen korkeakoulun liittämistä Raimo Sailaksen työryhmän suunnittelemaan huippuyliopistoon.
TaiKin hallitus päätti keskiviikkona 11.4., että korkeakoulu tulisi liittää osaksi huippuyliopistoa. Vetoomuksen alullepanijoiden mielestä hallituksen kannan ei voi katsoa edustavan opiskelijoiden ja henkilökunnan mielipidettä yhdistymisestä. Korkeakoulun hallitus ei missään vaiheessa pyytänyt koulun osastoneuvostoilta kantaa itse yhdistymiseen, vaan ainoastaan hankkeen jatkokehittelyyn.
Hallitusneuvotteluissa käsitellään parhaillaan vaatimusta huippuyliopiston kirjaamiseksi hallitusohjelmaan. Vetoomuksen tavoite on tuoda esiin yhdistymistä vastustavat kannat, jotka eivät oletoistaiseksi tulleet kuulluiksi. Vetoomuksessa vaaditaan tulevaa hallitusta irrottamaan Taideteollinen korkeakoulu huippuyliopistohankkeesta. Mikäli TaiK ei voi jatkaa toimintaansa itsenäisenä, on aloitettava uudet neuvottelut taidekorkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistämisestä.
Taideopetuksen siirtäminen taloudellista kilpailukykyä korostavaan yliopistoon on valtava kulttuuripoliittinen päätös, jonka vaikutukset ulottuvat taiteen asemaan koko yhteiskunnassa. Silti hankkeen valmistelussa ei ole kuultu lainkaan taiteen asiantuntijoiden näkemyksiä. Suunnitellussa huippuyliopistossa taiteesta on tehty väline, jonka tehtävä on tukea talouden toimintaedellytyksiä. Taiteen korkeakouluopetuksen lähtökohdan tulisi kuitenkin olla taiteen autonominen asema.
Vetoomuksen ovat laatineet TaiKin graafisen suunnittelun opiskelija Katju Aro ja dokumenttielokuvaopiskelija Elina Hirvonen. Vetoomus luovutetaan tulevan hallituksen opetusministerille 18.5.2007.
Linkkiä saa vapaasti levittää.
perjantaina, huhtikuuta 13, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti