perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Normaalia enemmän unta

Ratikassa nainen kysyi, haluaisinko istua hänen vieressään olevalle tyhjälle paikalle. Kiitin ja sanoin matkustavani vain yhden pysäkinvälin. Juuri kun olin poistumassa ratikassa, hän kuiskasi, että olisi halunnut istua kirkkaanvärisen takkini vieressä. Kiitin kohteliaasti, ja matkalla ravintolaan tapaamaan Joonatania kätkin kyyneleni mustan sateenvarjon alle.

Aamulla väsymys oli painanut mieltä, ja mielessä kummitellut sanat Hesarin artikkelista, jossa kerrottiin elämäntaiteilijoiden tarvitsevan yleensä normaalia enemmän unta. Syyllisyyden taakka pitkistä unijaksoista, joiden kautta paeta arkea, aikaa ja todellisuutta, painoi monen vuoden painolastilla. Haluaisin nukkua, nukkua, nukkua, enkä ikinä herätä. Elämän synonyymia raskaus kevensi nyt nainen, joka ystävällisine kasvoineen lähestyi minua ja halusi kertoa pitävänsä takkini väristä.

Saattelimme J:n kanssa toisemme risteykseen ja toivotimme hyvät joulut merkitsevin katsein. Elämänmallini ei voisi ikinä sopia hänen arvomaailmaansa, mutta hän ei arvostele minua koskaan. Jatkoin bileisiin. Tupa oli täynnä kollegoita. Tunnelma oli mukava ja ilta täynnä kiintoisia keskusteluita, uusia tuttavuuksia ja vanhoja kasvoja, joita tapaa vain näissä kekkereissä. Lähdin kotiin Daven hoiperrellessa kohti jatkopaikkaa. Arvelin hänen olevan taitava indikaattori merkitsemään sitä taitekohtaa, kun viina alkaa loppua ja meininki olla villi vielä kymmenen minuuttia ennen maailmanloppua. Kävelimme yhtä matkaa Jukkiksen kanssa. Ohitimme paikan, jossa Simberg oli kuvannut luonnostelma-valokuvat Haavoittunut enkeli -maalaustaan varten. Halasimme lämpimästi, oli ollut antoisaa jutella. Akatemialla harvoin viriää tälläisiä keskusteluja.

Kävelin läpi pimeän puiston ja näin taivaalla mustat pilvet, jotka vaelsivat vimmattua vauhtia. Ystävän ero, toisen keskenmeno, kolmannen epävarmat aatokset. Minä en meinaa jaksaa nousta sängystä, mutta he tietävät selviytymisen avaimet. Täytyy keskittyä hyvään, täytyy nähdä elämän lahjat. Elämä on täynnä antoisia hetkiä. Kuinka paljon hyvää tänäänkin sain. Ihmisten hymystä, ongelmien jakamisesta, huomautuksesta "odotan seuraavaa levyäsi", hassuttelusta, maljojen kohottamisesta ja keskusteluista. Elämän hyvyyttä täytyisi vaalia kuin kallista lahjaa.

3 kommenttia:

viive kirjoitti...

Muru-Laura, ihana posti.

"Elämänmallini ei voisi ikinä sopia hänen arvomaailmaansa, mutta hän ei arvostele minua koskaan."

Tärkeää ja koskettavaa luettuna. Kauniita unia kukkuramitoin, tiistaina nähdään.

Halaus, vii

Katja kirjoitti...

Kiitos tästä. Löysin paljon kokemaani, ystävien elämäntilanteita ja unentarvetta myöten. Olipa kiintoisan oloinen se HS:n artikkeli. Joulunodotusta!

Katja

LL kirjoitti...

Joulunodotusta täältäkin, ja kauniita unia meille kaikille :).