perjantaina, elokuuta 25, 2006

Kasvattaja

Eilen sain leikkiä kunnon kasvattajaa.
Olin väsynyt, mutta päätin toimittaa "velvollisuuteni Hgin kansalaisena" ja osallistua taiteiden yöhön pienimuotoisesti. Eli otin helpon vaihtoehdon ja käväisin kotitantereella Juttutuvassa, jossa vielä soitti tuttu bändi.
Lähdin kotiin jo yhdentoista jälkeen. Kotimatkalla teinipoikien joukko huikkasi, että sattuisiko neidillä olemaan tulta. Muistin taskuuni jääneen tupakki- ja tulitikkuaskin, jotka olin pummannut piano-oppilaaltani keskiviikkona ravintola Bakersissa (juu kyllä, juuri kun olin kunnollistumaan päin, lähdinkin baarin, ryyppäsin ja sauhuttelin).
- Kyllä tulta löytyy. Mutta mitäs te, pienet pojat, täällä tupakki huulessa. Hyi hyi.
- Ei me yleensä. Mutta tänään on Taiteiden Yö. Yleensä me ollaan kilttejä ja kunnollisia.
Ympärille kerääntyi käsiä pitämään tuulelta suojaa, että tärkeä tupakansytyttämisoperaatio onnistuisi.
- Mullekin tulta.
- Mulle kans.
- Ja muistakaas sitten, että heti huomisesta lähtien tupakanpoltto loppuu.
- Aivan varmasti.
- Ja viinanjuonti.
- Ja kaikenlainen remuaminen.
Polkaisin matkallani eteenpäin, ja vielä kuulin takanani vakuuttelujen listat.
- Ja naiset.
Naureskelin episodia. Sitten murheellistuin. Taisin holhoamisellani ja huomiollani vain kehottaa näitä neljätoistavuotiaita tupakoimaan lisää.

1 kommentti:

LL kirjoitti...

Vastaan ilman muuta. Jaksan ja huvittaa, ja ehdinkin, huomenna, heti lastenkutsujen (pukeutumisteemana Ariel - mamma mia) jälkeen.