Kuuntelen vanhoja nauhoituksia. Eteen tuli mm. viestejä puhelinvastaajastani, joka oli kova sana aikana, jolloin en vielä omistanut kännykkää. Tämä tarkoittaa kohdallani aikaa ennen milleniumia. Säilyneet viestit ovat aarre. Kuinka suunnattomasti muistoja herättävätkään esim. runot ja laulut, joita joskus vastaajaani sain. Minkälaista niitä onkaan kuunnella vuosia myöhemmin alkuperäisäänellä kerrottuna ja laulettuna! Joukkoon mahtui yksi pianosävellyskin. Löysin myös joskus 5-vuotiaana tekemäni laulun 'Päästäinen ja kusiainen'. Projektini "poimi roska päivässä" suhteen en ole joutunut pettymään vielä kertaakaan. Aina joku on muistanut jättää roskan poimittavakseni. Ja jos netissä ei keksi surffattavaa, voi aina poiketa Amnestyn sivulla ja allekirjoittaa kuukauden vetoomus.
4 kommenttia:
minullakin on vanha puhelinvastaaja, joka oli, kun sen aikoinaan hankin, iso kohotus elämäntasoon.
siinä on yksi nauha, joka on täynnä viestejä, yli 10 vuoden takaa. sen kuuntelu on melkein sietämättömän - mennyttä aikaa etsimässä.
niisk, entinen minäni.
Minulla oli tapana tehdä äänikirjeitä ystäväni kanssa, joka kouluikäisenä jonkun aikaa asui toisella puolella maailmaa. C-kasetille, suu kaksidekkisen (miten se edes kirjoitetaan?) mankan 'mikrofonissa' melkein kiinni hölpötetty kaikki tärkeimmät tapahtumat viikon varrelta. Ja sitten yritetty tukahduttaa kikatusta kadulla walkmanit korvilla kävellessä.
Muistin postauksesi ansioista myös, että jossain hyllysäni on kasetilinen äidin isän lausumia runoja. Se on aivan erityisen tärkeä muisto koska muuttaa eläväksi aika etäiseksi jääneen isovanhemman, äiti on pohjoisesta vaari kuoli kun olin melko pieni.
Oikeassa olet, nuo ovat aarteita.
Voisin myös ratsastaa projekti-ideallasi, nyt kun (!) lumet alkavat sulaa niin poimittaa riittää, 2 roskaa vähemmän päivässä siis. :)
"Löysin myös joskus 5-vuotiaana tekemäni laulun 'Päästäinen ja kusiainen'."
Laulusi nimi nauratti minua äkillisesti vielä lounaspöydässäkin, tuntemattomien kummastukseksi. En tiedä mitä laulussa lauletaan, mutta ajattelin ettei pikku päästäisraukka oikein voi isotella kenellekään muulle kuin kusiaiselle, joka sekin voi puraista kipeästi varpaaseen.
Mahtavaa kuulla, että muutkin ovat muistaneet nostalgiatrippien mahdollisuuden. Olihan se aikamoista, kuunnella vuosien takaista elämää.
Ja tervetuloa sankoin joukoin kampanjaa toteuttamaan! Roskat eivät ole ainakaan vielä loppuneet, valitettavasti.
Minä puolestani pyrähdin nauramaan, kun kuvittelin Dyron naurunpurskahduksen, sellaisen, jonka hän yritti epätoivoisesti saada kuulostamaan yskähtämiseltä. Ajattelin sitä sen aikaista sanavarastoa. Ei tullut sitten mieleen kirjoittaa muurahaisista. Niitä kun kutsuttiin kusiaasiksi.
Lähetä kommentti