Viivyin jonkinlaisessa horroksessa aamuseitsemästä puoli yhteen. Valo tulvi huoneeseen kuin hitsauspuikko, eikä suomalaisittain ajateltuna nukkuminen käy sellaisena vuoden hetkenä. Lyhyt tahmeaääninen puhelinsoitto Annukalle, tuolle valio-sn kansalaiselle, ja yksissä tuumin päätös lähteä jäälle kävelemään.
Lumesta heijastuva auringonvalo oli niin voimakasta, että paksujen aurinkolasienkin takaa silmiä joutui siristää. Kerroin bileistä, joissa olin edellisiltana viihtynyt. Puhuimme lempiaiheistamme, sielunkumppanuudesta ja sn-läisyydestä. Tarkastelimme Helsinkiä eri perspektiivistä ja päädyimme kahvilaan, jossa santsikupin ottaja sai 5 senttiä. Saimme idean, jonka toimivuutta tarkastella maanantaina ziljoonilla puhelinsoitoilla ja järjestelyillä. Mikäli kaikki sujuu toivomustemme mukaan, en joudu rikkomaan päätöstäni olla matkustamatta yksin. Haimme pizzaa ja majoittauduimme kotini sohvalle lukemaan Beninin oppaita ja esitteitä.
Aurinko kuumottaa kasvoillani yhä ja pää on kipeä siristelystä. Muistan jälleen, kuinka herkkä olenkaan ensimmäisille säteille.
lauantaina, maaliskuuta 11, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kukapa olisi ikinä uskonut, että joukkomme olisi näin mediaseksikästä. :-)
Lähetä kommentti