Nyt se on todistettu. Niin kauan kuin muistan eläneeni muistan myös halunneeni kuolla. Ja aina olen tiennyt, että vaikka ympäriltäni olisivat kaikki läheiseni jo laonneet, porskutan minä hengissä kipakkana ja kärttyisänä enkä kuole kirveelläkään. Sellaista elämä on minun nähdäkseni: sen saat, mitä pelkäät, ja kun luulet saapuneesi sietokykysi rajoille, kaadetaan kauhalla jotain vielä hirveämpää. Sitten välillä saat aikaa vetää henkeä ja eikun taas mennään.
Nykyisillä elintavoillani kuolen 80-vuotiaana torstaina 24.12.2054. Päivä tuskin tuottaa sen suurempaa tragediaa. Kun ei niitä jälkeläisiäkään voi kuulemma saada, on ilo taivaissa suurempi kuin suru maisissa.
- Päätit sitten kuhnia oikein kunnolla, tokaisee ystävien armas sotajoukko siivet selässään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti