sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Huomen

Jälleen takana LT-ilta, joka jätti mieleeni kauniit muistot. Akimof otti napakasti yleisön haltuun heti ensimmäisestä biisistä lähtien. Hermojani soundcheckissä kiristivät huono valaistus, kun en nähnyt kunnolla nuottitelineelle. Kyllä nuo biisit tulee opeteltua ylimalkaan ulkoa, mutta stemmalaulujen sanat piti lukea. Näin ne kunnolla vasta, kun ystävällinen henkilökunta löysi pikkulampun sähköpianon päälle. Tuntui vähän kuin olisi soittanut kirjoituspöydän takaa, mutta sehän oli aivan kotoisaa. Ja näkyvyys alkoi pelata.

Anni huomautti, kuinka "paikallahan on lukuisia bloggaajia". Niin olikin. Ainakin Veloena, Hurina, Timo, Viive, Karri, Dyro ja Ilona. Olen todella harmissani siitä, kuinka vähän aikaa jäi jutella heidän kanssaan. Sellaista se keikoilla usein on. Aina pitää antaa aikaa ihmisten kanssa juttelulle sekä ottaa kommentteja vastaan. Usein näkee kavereita, sellaisiakin, joita ei ole pitkiin aikoihin nähnyt. Tai joita näkee vain keikoilla. Piuhat pitäisi keriä, kamat pakata ja roudata. Toisaalta haluaisi vain hakea tuopin, istua alas ja viilentyä. Ehdotan, että näemme omalla ajalla, vaikka piankin. Jätimmehän Timon luo bilejuomiakin, jos ovat vielä korkkaamatta. Olisiko tälläiselle kannatusta?

Istuimme Juttutuvassa tappiin asti, jatkoimme eräässä teatterissa ja siitä vielä yksityisasunnossa. Aamupäivällä menin Juttutupaan hakemaan soittokamat ja tulin kotiin. Ehdin käymään suihkussa ja raikastumaan juuri sunnuntaioppilaan tuloon mennessä. Nyt lähden tapaamaan Hannaa, joka on Tampereelta käymässä. Ja kun palaan kotiin, aion NUKKUA.

19 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Eh, oliko Dyro paikalla? Todella harmi, ettei tullut törmättyä tällä kertaa.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, paljon erilaisia tuttuja majaili saman tuvan alla, enkä itse oikein ehtinyt kuin hieman minglaamaan siellä täällä. Illanistujaisia siis tarvitaan lisää.

Karri Kokko kirjoitti...

Kyllä oli ilo kuunnella ilolla tehtyä!

Dyro kirjoitti...

Timo, itse asiassa törmäsimme ohimennen tiskin luona, mutta tajusin sen vasta liian myöhään (kotimatkalla). Kysyin kolmelta naiselta onko hän Hurina ja kahdelta onko hän Veloena, mutta kukaan heistä ei ollut. Täytyy vasteded törmäillä paremmalla onnella.

Dyro kirjoitti...

Hurina: Veloenan blogissa on Veloenan omakuva, tai ainakin luulen niin, ja sen perusteella yritin sitten löytää samannäköisen naisen, jonka seurassa olisi lyhyehkö, vilkkaasti elehtivä vaalea nainen, jollaiseksi sinut kuvittelen.

Timo kirjoitti...

Voisin hyvin järjestää jälkilämmittelyt. Ajankohta?

LL kirjoitti...

Timo - mukavaa! Pe tai la-iltana 19 jälkeen? Ja siis epävirallisella meiningillä. Tofut ja vihannekset olivat jo aivan liikaa (tosin erittäin maistuvaisia).

Veloena kirjoitti...

Kyllä Dyro minut olisi pitänyt tunnistaa koska tuolla hiuksenikin olivat samalla tavalla. Voi sinua. me olimme Hurinan kanssa ne jotka seisoimme edessä keskellä! Minä menen näet aina eteen-keskelle.

Ensi kerralla laita sähköpostia, niin näemme. Hurinan ja mun blogissa on kummassakin osoite.

Hehehee. "Oletko hurina?"

No ei se mitään. Hurinakin on kysellyt, asuuko veloena täällä joulukuussa taloni sisäpihalla... :D

Tällaista tämä on... huomasin muuten juuri että olen kertonut kaikille tutuille saaneeni uuden ihanan ystävän jonka NIMI ON HURINA... ;D

No niin. Rauhoitutaanpas...

Lauruska, se keikka oli NIIN HIENO... olin aivan järkyttynyt että tunnen tuollaisen superwomanin kuin sinä!

Timo kirjoitti...

Hurina elehtii miltei huomiota herättävän hillitysti ja rauhallisesti. :)

Timo kirjoitti...

Perjantaina voisi nähdä luonain. Tytöt, Dyro, Karri?

Timo kirjoitti...

Öh, pahoittelen tytöttelyä. :)

LL kirjoitti...

Käyn kuudelta saunassa ja riennän sinne aqua e sapone lookilla. Puol kasi olisi siis minulle realistinen aika.

Olen kuullut jossain lauseen "Menkää te tytöt edeltä, me miehet tullaan perästä". : )

[word verification oli tällä kertaa kirjaimet aaoih!]

LL kirjoitti...

Niin ja Veloena, järkyttynyt??!! Apua. Älä ole, en nimittäin oikeastaan muuta sitten osaakaan. :)

Timo kirjoitti...

Sovitaanko, että seitsemästä eteenpäin kelpaa tulla? Perjantaina siis.

Dyro kirjoitti...

Sovitaan näin sitten.

Karri Kokko kirjoitti...

Olenpa kovin myöhässä tässä sopassa, mutta jos kysytään, saanen kai vastata joo, pe sopii?

LL kirjoitti...

Meitähän alkaa olla jo moneksi. Enpä olisi uskonut, että näinkin ison porukan yhteen saattaminen olisi noin helppoa. Olen tottunut älyttömään rumbaan joka treeneistä sun muista sovittaessa. Toivotan nyt kaikki oikein mielissäni tervetulleeksi toisen ihmisen kotiin, kun Timo ei ole ehtinyt vastaamaan. :)

Dyro kirjoitti...

Hurina: "(ja mielenkiintoista nähdä, osuuko edes minun arvaukseni Dyrosta oikeaan)"

Ajattele jos osuu! Silloin vallitsee epäsymmetrinen tilanne, jossa minä olen kuvitellut sinut väärin ja sinä taas olet osunut oikeaan.

Timo kirjoitti...

Tervetuloa kaikki!