maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Bää

Aina välillä tajuan, että lukematta jääneet musiikki- ja jäsenlehdet muodostavat jo kuukausien kasaa. Olen ollut väsynyt ja stressaantunut jo toista viikkoa. Odotan sitä valaisevaa yötä, jona näen runsaita unia ja puran veripaakut hermopäistäni, heräten aamulla virkeänä kohtaamaan uuden päivän. Tänään Elvis ry:n jäsenkokouksessa puheenvuorot tulvivat tyytymättömyyttä eläketurvasta ja verotuksen epäkohdista, jossa asemamme kieltämättä on epäedullinen. Taiteilijoita, tai ainakin muusikoita, kai ensisijaisesti kiinnostaa vain hyvä meininki. Olemme huonoja puhumaan puolestamme ja kaihdamme turhaa byrokratiaa. Pelin henki on kuitenkin sellainen, että jos et puoliasi pidä, menetät senkin, jonka piti olla reilua ja hyvän tavan mukaista.

Minun pitäisi ostaa uudet silmälasit, ja tälläiset turvallista rutiinia kohahduttavat muutokset ärsyttävät. Haluaisin riittävän isot, muovisankaiset, televisioruudut, ettei näkökenttä tuntuisi kapealta. Mutta minulla on auttamattoman pieni pää ja kapeat kasvot, ja kaikki käytännöllisen näköiset sangat näyttävät välineiltä tai laitteilta, jotka asennetaan kasvojeni päälle.

Sitten ystäväni kirjoittaa rakastumisestaan ahvenanmaalaiseen filmiohjaajaan, kuinka "pää on pilvissä, eihän tätä oikein usko todeksi". Niin niin. Lopetan tämän kirjoituksen kuin Täydellisten naisten Mary-Alice summatessaan yhteen jakson tapahtumat. Minä prinsessakohtauksineni, lamentoimassa herneestä patjan alla. Toinen prinsessaunelmineen, elämässä haavettaan todeksi. Kaikki me Jumalan karitsat, kuiskaamme kuin yhdestä suusta: bää.

4 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Kyllä se siitä vielä nousee... ehkä sinunkin pitäisi viskata unelmia pellolle (ja kolikot kans). Minä tein sen sunnuntai-iltana ja nyt on jo parempi olla.

Tiedätkö, luulen vähän, että olet vain niin superwoman-tyyppiä, että setien on vaikeaa hahmottaa, että patjassasi on herne/herneitä.

Nyt sulle pitää siteerata ilmiselvästi Sapfoa:

"Niin kuin makea omena korkeimmassa oksassa
jonka poimijat unohtivat

Eivät unohtaneet:
se oli vain liian
korkealla!"

TIETYSTI olet bää, me kaikki olemme bää. Hitto vie, ihminen on tietyssä mielessä biokone. Ohjelmointisi toimii aivan oikein.

Bää, korkea omena, älä ole surullinen. Halaus.

Vielä joku sinut keksii. Odottamatta.

Ilu kirjoitti...

suosittelen sulle optikkoa:

silmälasikeskus forumin "ulkona ylhäällä", onko se sitten kukontori?

siellä on elämää suurempi palvelu. kun menet sinne, he katsovat naamatauluasi hetken ja sanovat sitten, että "mulla on sulle kahdet lasit". sitten saat koittaa niitä. tuntuvat aluksi jänniltä, mutta kun olet koittanut verrokiksi kaikkia niitä muita, mitä hyllyissä seisoo, huomaat, että olivat oikeassa.

aivan uskomaton ammattitaito! siellä kannattaa ainakin käydä, mutta pitää muistaa, ettei siellä ole pakko niitä kauppoja kumminkaan tehdä. jos ei sitten vaik haluakaan.

paitsi, että mun ainakin kuudet edelliset rillit ovat sieltä.

Dyro kirjoitti...

"silmälasikeskus forumin "ulkona ylhäällä", onko se sitten kukontori?"

Minä komppaan! Kukontorin optikko on uskomattoman hyvä. Olen jättänyt ostamatta sieltä silmälasit kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla katunut asiaa pitkään. Kun nämä nykyiset lasit lakkaavat taivuttamasta valoa tarpeeksi, suuntaan askeleeni taas Kukontorille ja tällä kertaa todella hankin lasini sieltä.

LL kirjoitti...

Veloena, Beninin stressiä tämä kaikki tuntuu olevan. Tajusin, että flunssakin tuli. Ja tänään taas pitkä opetuspäivä. Mutta kohennan oloani ajattelemalla, että tämä superwoman se köllöttelee korkeimmalla omenapuun oksalla!

Ilona ja Dyro, kiitos neuvosta! Kävin mielestäni kaikki keskustan liikkeet, mutta tuon unohdin. Menen jo tänään, että saan pois päiväjärjestyksestä.