Savua

Tekstin aloitus on aina hieno hetki. Onnistuessaan tunnelma on luotu jo ensimmäisessä lauseessa. Eeva-Liisa Manner aloitti runokokoelmassaan näin:

"Jos suru savuaisi, maa peittyisi savuun."
[Tammi 1968]

Lause on jäänyt mieleeni kuin polttomerkki. Näinä vuosina, kun se ajoittain on värähtänyt mielessäni, ovat sen sanat tulleet tykö lähimikitetyllä soundilla ja levittäneet palaneen käryä sieraimiini. Se on kaunis aloitus, se on koskettava ajatus, ja se luo mieleen mielentilan kuvan.


Vieno savun tuoksu tuntuu yhä sormissa poltettuani ikkunalla tupakin. Olisin mennyt lenkille, mutta ilma on niin kauhea. Palasin aamulla kotiin yökylästä ja ripustin lahjaksi saamani piirustuksen seinälle.

En ole jaksanut kirjoittaa kotisivujeni hetkiin, enkä ole oikein viitsinytkään. Siellä on esiintynyt teknistä ongelmaa, tekstiä näyttää katoilevan itsestään.

Ei kirjoittaminen aina ole niin tarpeellista. Voin raapustaa joskus sinne, joskus tänne. Lomailukin tekee välillä hyvää.