Heinämäki

Että minä sitten pidän Jaakko Heinimäen kolumneista. Hän kirjoittaa hyvin. Hän on älykäs. Hän on aatteiltaan vihreä. Hänen sanan säilässään säilyy aina lämpö. Se on taito tai ominaisuus, kritiikkiään sivaltavalle haasteellinen kyky, joka lisää arvostustani entisestään. Hänen viimeisin kirjoituksensa kohdistuu pääministerimme ehdotukseen 'puutarhataajamista'. Idea tietysti tukee ministerin omaa elintapaa. Autotta ei taitu paikanvaihto. Kyllä nykyteknologia putsaa ilmaston, kunhan riittävästi satsataan. Mukavuuksistaan ei tarvitse luopua. Ne ovat perusoikeus, joka on tärkeämpää kuin puhdas ilma ja vesi, tasaiset elinolosuhteet, energiavarat ja koko luomakunnan hyvinvointi.

Voi kun asia menisikin niin, että jokainen saisi nauttia juuri kulutuksensa mukaisista elinolosuhteista. Näkisi sitä vehreämmän luonnon, mitä tehokkaammin kierrättäisi. Hengittäisi juuri niin raikasta ilmaa kuin elintottumustensa mukaisilta päästöiltään pystyisi.

Ystäväni odottaessa ensimmäistä lastaan osti hän miehensä kanssa Töölöstä ison asunnon. Samalla hän päivitteli sisartaan, joka perheineen oli taajamassa keskellä valmistalo-kaaosta. Hän ihmetteli paradoksia suomalaisista, jotka rakentavat talon muiden samannäköisten väliin pienelle tonttitilkulle saadakseen yksityisyyttä. Pian he jo tuntevat naapureiden aikataulut, autojen mallit ja puutarhakivetykset. Ulos ei voi lähteä heilauttamatta kättään pensasaitaansa leikkaavalle naapurille. "Muutat omakotitalolähiöön -> menetät kaiken yksityisyytesi. Töölössä sentään voit asua rauhassa ja päättää aivan itse, kenelle lausut ne pakolliset sanat säästä", ystäväni tölväisi. Hänen pöyristynyt ilmeensä nauratti minua kovasti. En kuitenkaan voi väittää, ettenkö olisi samaa mieltä. Omassa ystäväpiirissäni kaupunkiasuminen tuntuu lähes ainoalta vaihtoehdolta. Senpä takia asetun aivan samoihin uomiin Heinämäen kolumnin suhteen. Eipä voisi malli huonommin minulle istua.