Vaeltelin viikko sitten taidemuseossa. Pysähdyin taulun eteen, mutta huomasin kaiken huomioni kiinnittyvän hampaankoloon jääneeseen ties mihin retaleeseen. Läpsäytin itseäni henkisesti poskelle - keskity nainen! - onhan edessäsi sentään taidehistoriallisia arvotauluja, joita ei ihan joka päivä näe!
Havahtumista kesti hetken, upposin Emil Nolden uskomattoman täyteläisiin väreihin, kunnes jälleen jonkun ihme Monetin (juuri se lumpeenkukkamaalari, en jaksa edes linkittää, mielikuvitelkaa tähän vihertävä impressionistinen juttu) aikana huomasin, että nyt pitäisi löytää vessa.
Niin sitä vain on ihminen ruumiinsa vanki, vaikka sitä yrittäisi kuinka kieltää ja olla kuin ei olisikaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti