Olin eilen ilmeisesti jonkin asteen kuumeessa. Nukuin päivällä ja vielä päälle pitkät yöunetkin.
Yöllä näin unta, että olin synnyttänyt vauvan. Vauva jäi kaverini luo nukkumaan pieneen korisänkyyn. Seuraavana iltana tämä kaverini piti bileet tai jonkinlaiset kutsut, joihin minutkin oli kutsuttu. Matkalla sinne muistin, että olinkin jättänyt lapseni hänen asunnolleen. Olin unohtanut koko vauvan olemassaolon. Kaverini asunto oli jossain Eiran suunnalla. Ajoin autolla, enkä millään meinannut selvitä yksisuuntaisista enkä ylipäänsä liikenteen sekamelskasta. Pelkäsin helkkaristi, että vauva olisi kuollut. Se oli ollut kokonaisen päivän yksin ruokkimatta. Pelkäsin myös muiden ihmisten tuomiota siitä, kun olin unohtanut pienen vauvan aivan oman onnensa nojaan.
Kun saavuin paikalle, oli bileissä jo paljon ihmisiä. Säntäsin heti tarkistamaan, oliko vauva vielä korisängyssään. Siellä se oli, elossa yhä, vaikka sen raajat olivat jo aivan kylmenneet. Se katsoi minuun levollisena ja luottavaisena ja viestitti äänettömästi, että "tiesin, että tulisit minua vielä hoitamaan". Otin sen syliini ja lämmitin sitä kehoani vasten. Vakuutin, etten ikinä enää jättäisi häntä yksin.
Sitten taisinkin herätä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mul on vuosia vuosia toistunut sama painajaisuni, synnytän pienen vauvan, ihan minikokoisen, ja unohtelen sitä sitten joka paikkaan.
etten vain unohtelisi itseäni jatkuvaan.
On se uskomatonta, että unillakin on tietynlaisia toistuvia patterneja. Ajattele nyt, kuinka monet vaikkapa lentelevät unissaan.
Itsensä unohtamistako arvelet unen tarkoittavan? Ainakin jos kunnon flunssa tulee, ei juuri muuta voi kuin hoitaa se kuntoon. Muistan vain, että unessa vauvan katse sai minut halkeamaan rakkaudesta, kun se vain totesi silmillään, ettei uskonutkaan, ettenkö vielä tulisi häntä hoitamaan.
Lähetä kommentti