Tanssi mun iloni, tanssi mun suruni

Olin eduskuntatalolla katsomassa tanssiesitystä. Ennen kävin katsomassa tanssia jokseenkin säännöllisesti, nykyään en enää pitkään aikaan. Tämäniltaiset esitykset olivat kaikki erilaisia, todella hyviä; koskettavia, hauskoja ja elämyksellisiä. Tero Saarisen ja Sami Saikkosen "joutsenlampi" oli riemastuttava. Nina Hyvärinen tuskaisan liikuttava. Lavalla esiintyivät myös Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Kun olin pikkutyttö, Haapalainen oli töissä Rintamäen farkkusopissa. Hän oli niin ihana poika, että kävin sopissa vain silkasta silmänilosta. Jos hän kysyi, voisiko jotenkin auttaa, varmaankin käännyin ja menin jonnekin rekin taakse häpeämään. Heidänkin tanssinsa lumosi aivan alkutahdeista lähtien. Tietysti muusikkona ihastutti erityisesti, kuinka tarkkaan he olivat Piazzollansa kuunnelleet. Tanssi oli äänen kanssa täydellisessä yhteisymmärryksessä ja vuoropuhelussa. Esityksissä oli huumoria ja iloa. Kotiin palattuani olin edelleen väsymyksestä kalpea, mutta sisältä hengästynyt.