maanantaina, elokuuta 07, 2006

Muistoja Beninistä

Afrikkalainen (tai tarkemmin ranskalainen) Gin Harpoon tonicilla Hakaniemen puulaiturilla tuntui kesän hyvästelyltä, vaikka tätä hellettä onkin yhä pitänyt. Ystävät ovat tärkeitä, ja se, että niitä muutama on, tuntuu etuoikeutetulta. Luuri kädessä jälleen yhteyttä Beniniin tavoitellen saan kuulla, että mes amours Top-3 kävelevät pitkin Grand-Popo highwaytä ja että siellä on kylmä (24°c) edelleen.

Muistelen viuhahtelevia lepakoita terassilla ja lintujen siritystä aamuvarhaisella. Meren pauhua ja valon polttamia värejä. Niistä lepakoista minun piti kirjoittaa blogiinikin, mutta siinä helteessä se jäi. Ouidahin orjasatamasta luonnostelin pitkät pätkät, mutta valjulta tuntui kaikki sitten jälkeenpäin. En löytänyt oikeita sanoja sellaisen hirveyden kuvaamiseen. Hiljaisia me kaikki olimme rantaa kävellessämme.

Ouidah, Angélique Kidjon kotikaupunki, oli merkittävä orjasatamakaupunki, mikä tekee sen yhdeksi koko Afrikan tärkeimmistä kaupungeista. Orjasatamaan johtavan tien varrelle oli koottu erilaisia orjakauppaa esittäviä kuvaelmia, taideteoksia, museotavaraa sekä voodoo-symboleita. Rannalle oli rakennettu valtaisa kaari "The Point of No Return" kunnioittamaan Karibialle, erityisesti Haitille, Brasiliaan ja Kuubaan vietyjä orjia.

Kun Ouidahin Python-temppelin lattioilla lojuivat pythonit, olivat lepakot vallanneet temppelin pihalla olevan 300-vuotiaan mangopuun oksat niin, että puu oli niitä aivan mustanaan. Mieleeni tuli Hitchcockin Linnut. Kävimme myös metsässä (Sacret forest), jonne oli koottu erilaisia voodoo-patsaita ja kierrätystaidetta arkistoimaan vahvaa uskontokulttia.

Kävimme myös Togon puolella Kpalimessa, jossa maisemat olivat vuoristoisia tasaiseen Etelä-Beniniin verrattuna. Kävelimme vesiputoukselle trooppisen metsän halki, jonka varrella kasvoivat mango-, kaakao-, papaija- ja avokadopuut. Ylitimme palasen pellon laitaa ja ihailimme villejä amarylliksiä ruohikon seassa.

Tälläiset muistikuvat mieleeni kiinnittyneinä tapailen laulua, jossa haluaisin kertoa kukkivista kaktuksista. Muistelen aikaisempaa puhelua, jonka taustalla kuuluu laulua ja mekastusta. "Täällä juhlitaan heinäkuun loppua ja tasa-arvoa. Naiset ovat pukeutuneet housuihin ja valuvat kulkueena kylän halki soittaen ja laulaen." Kulautan Possotomè-pullosta hiljaista iloa. Aivan vielä en ole unohtanut, miltä djembensoitto ja laulu kuuulostivat.

6 kommenttia:

Miss Foxy kirjoitti...

orjuudesta: *pelkkiä* eurooppalaisia ei ole syyttäminen orjien myymisestä, olin aikoinaan kovin yllättynyt kun luin, mistä - en muista - että afrikkalaiset möivät myös toisiaan orjiksi, valtiosta valtioon.

enkä nyt muista sitä vertaa, että mikä maa möi, ja ketä mihin.

LL kirjoitti...

Pitää varsin paikkansa. Brasiliaakaan unohtamatta.
Ja kun katsoo tällä hetkellä, on Afrikka on täynnä maiden, kansojen, heimojen ja minkä_vain välisiä sotia. Africa United on siitä vielä kaukana.

Dyro kirjoitti...

Mistä Possotomè on tehty?

LL kirjoitti...

Se on paikallista, pullotettua, vettä. Naturel tai gazèifièe.

Dyro kirjoitti...

Vedystä ja hapesta siis, ajattelin että se olisi paikallista tislattua viinaa. :P

LL kirjoitti...

Paikallinen tislattu viina oli palmuviinaa, sodabia. Toin kyllä sitäkin litran tullessani. Sitä virtasi eräillä järjestämilläni jatkoilla niin, että asuntoni haisi alkoholille 2 päivää sen jälkeen. Mutta jäi sitä vielä hyvin, voin vaikka tuoda maistiaisia kun seuraavan kerran nähdään. :-)