Aanelosten kääntöpuolille

Chattailin Tommin kanssa. Lopetimme hyvissä ajoin ehtiäksemme kauppaan, hän Lidliin, minä Siwaan. Ostin tuikitärkeitä tarvikkeita, kuten suklaata ja muffinsseja. Kotimatkalla aloin säveltää kappaletta ripeän kävelyni tahtiin. Kotona kirjoitin soinnut ylös ja aloin luonnostella sanoja. Kappale on nyt muutamaa riviä lukuunottamatta valmis. Nyt on vaikea nukahtaa, kun vain odotan, että heräisin aamulla ja saisin soittaa sen.
Kirjoitan kaikki lauluni mainoskirjekuoriin, aanelosten kääntöpuolille, vanhoihin kuitteihin tai mihin vain, missä on hiukan tyhjää tilaa. Nuottipaperipulasta ei ole kyse, olen jopa aloittanut kolme erilaista biisivihkoa. Syy on ilmeisesti sama, kuin miksi en yleensä käytä säveltämiseen mitään instrumenttia. Kun mitään ei ole valmiina, on vapaampi käyttämään mielikuvitusta. Kynällä vedetyt viisi vaakasuoraa viivaa, jotka menevät yleensä niin vinoon ja lomittain, että niista hädin tuskin erottaa nuottien paikat, ovat inspiroivampia kuin tyhjä alusta, jossa visuaalinen ilme on jo välittömästi tietyn muotin mukainen. Sointumerkit kirjoitan sanojen ylös, ja joskus melodiat jopa tikkukirjaimin D F# E D E A tavujen alapuolelle. Selkokielistä minulle, hepreaa kenelle tahansa.
Muistelen keskustelua J.Karjalaisen kanssa joskus reilu vuosi sitten Lapissa. Siitä, miten rakentaa itselleen tietyn muotin siitä, minkälaista seuraavaksi haluaisi säveltää. Yrittää aloittaa jotain uutta systeemiä välttääkseen ne pahimmat toistot ja itsensä kopioinnit. Kunnes jossain vaiheessa sieltä pulpahtaa jotain, joka on ulkona uusista sapluunoista, sitä vanhaa tuttua itseä, mutta jotenkin vain lopputuloksena pakoton ja rento, luonteva ja onnistunut. Huomisaamu näyttää, oliko tämä niitä.